IPR-ihmisiä: Bernt Juthström – Asianajotoimisto Waselius & Wist Oy

3/2021 5.5.2021

Tässä juttusarjassa tutustutaan suomalaiseen IPR-kenttään ja siellä työskenteleviin henkilöihin heidän omilla sanoillaan. Juttusarjassa kirjoittaja vastaa alla näkyviin valmiisiin kysymyksiin.

Bernt JuthströmEsittelyssä:

Bernt Juthström
Partner
Asianajotoimisto Waselius & Wist Oy

Miten päädyit IPR-uralle ja nykyiseen tehtävääsi?

Juristiksi valmistumiseni ja auskultoimiseni jälkeen aloitin syyskuussa 1991 Asianajotoimisto Roschier-Holmberg & Waseliuksella (nykyinen Roschier) ja pääsin mukaan Levi Straussilta juuri saatuun toimeksiantoon tehdä jotain myös Suomeen levinneelle tuoteväärennösongelmalle. Siihen aikaan tullipysäytys ja EU:n tuoteväärennösasetus olivat vielä tuntemattomia käsitteitä ja päädyimme käymään Suomen toreilla ja turuilla toimineiden tuoteväärentäjien kimppuun rikosilmoitusten ja poliisitakavarikkojen avulla. Siitä seurasi valtavan suuri määrä rikosoikeudenkäyntejä, jotka onneksi kaikki käsiteltiin silloisessa, Länsi-Pasilassa sijainneessa Helsingin raastuvanoikeudessa. Myöhemmin myös muut tavaramerkinomistajat ryhtyivät vastaavanlaisiin kitkemistoimenpiteisiin ja samoissa poliisitakavarikoissa takavarikoitiin usean tavara­merkin­omistajan tuoteväärennöksiä. Tämän seurauksena myös rikosjuttujen asianomistajien määrä kasvoi ja pääsin tutustumaan moniin uusiin IPR-kollegoihin, kun odotimme istuntojen alkamista istuntosalien ulkopuolella. Muistan siitä ensitapaamiset mm. Hanna-Maija Elon ja Petri Rinkisen ja monen muun erinomaisen IPR-kollegan kanssa.

Mieleenpainuvin kokemus/muisto/tapahtuma IPR-alalta urasi varrelta?

Nuorelle IPR-juristille tuoteväärennösmaailma tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Muistan, kun minä yhdessä Helsingin poliisilaitoksen konstaapelien kanssa vedimme rennommat vaatteet päälle ja menimme ”undercover” hevibändin konserttiin ja siivosimme Hartwall Areenan ympäristöstä suuren määrän väärennettyjä fanituotteita. Silloin poliisin toiminta todellakin rokkasi ja nostan edelleen hattua Helsingin poliisilaitokselle heidän innostuksestaan auttaa tavaramerkinhaltijoita 1990-luvulla ennen kuin saimme tehokkaampia työkaluja pysäyttää tuoteväärennökset Suomen rajoille. Myöhemmin tapahtuneista tullipysäytyksistä muistan erityisesti sen, kun Aasiasta Suomen kautta Pietariin matkalla ollut 40 jalan kokoinen kontti pysäytettiin ja siinä olleet ”joululahjalegot” takavarikoitiin ja hävitettiin polttamalla Riihimäen Ekokemillä. Tämä oli ensimmäisiä suuria tuoteväärennösten hävittämisiä, joita uutisoitiin mediassa näyttävästi otsikolla ”tuoteväärennökset muuttuivat energiaksi”. Sinä jouluna ja uutena vuotena Pietarin Pakkasukko jakoi vain aitoja Lego-paketteja kilteille lapsille.

Ollessani Nokialla IPR-juristina oivalsin paremmin, miten erilaisilla keinoilla IPR-oikeuksia voidaan hyödyntää. IPR-oikeus voi joillekin olla tapa estää muita hyödyntämästä tiettyä suojattua innovaatiota, mutta erityisesti telekommunikaatioalalla innovaatioista hyödytään lisensoimalla ja myymällä patentteja sekä osallistumalla teknologian standardisoimistyöhön.

Urani alun jännityshetket eivät onneksi ole kaikonneet, vaan muuttaneet vain vähän muotoaan.  Minulla on mukavia muistoja mielenkiintoisesta tavaramerkkiriita-asiasta, joka liittyi avaimen muotoa käsittävän tavaramerkin suoja-alaan. Tässä asiassa saatiin myöhemmin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu. Samoin muistoja luo kovatempoiset patenttien turvaamistoimiasiat, joissa hyvin lyhyessä ajassa pitää syväsukeltaa innovaation monimutkaiseen ja tekniseen maailman ja tuottaa vakuuttavia ja ymmärrettäviä juridisia oikeudenkäyntikirjelmiä. Kun kirjelmä on jätetty ja tuomioistuimen vastaanottokuittaus on saatu määräaikaan mennessä, on fiilis verraton ja monen pitkän illan työt muisto vain.  Tuloksena erilaisia sydämen tykytyksiä kuin ”undercover” etsinnät hevi-konsertissa, mutta vähintään yhtä innostavaa.

Mitä muuttaisit IPR-alassa?

Toisen osakeyhtiön yleistoimiala voi estää tavaramerkin rekisteröimisen myös sellaisissa luokissa, jotka eivät mitenkään liity esteosakeyhtiön de facto -toimialaan ja suojan tarpeeseen. Yleistoimivallan rekisteröineelle esteyhtiölle on sinänsä hienoa, että yhtiön yleistoimivaltasäännöksellä voidaan tehokkaasti estää samankaltaisen tavaramerkin rekisteröintiä kaikissa tavara- ja palveluluokissa, mutta mielestäni se voi monissa tilanteissa johtaa kohtuuttomaan tilanteeseen niille, jotka yrittävät ottaa uuden tavaramerkin käyttöön, kun vapaalla olevien tavaramerkkien määrä pienenee vuosi vuodelta. Onneksi vuoden 2019 uuden tavaramerkkilain myötä saimme toiminimilakiin paremmat mahdollisuudet ryhtyä toimiin yleistoimivaltarekisteröinnin osittaiseksi mitätöi­miseksi.

Kehu kollegaa

Olen monta vuotta kuunnellut professori Marcus Norrgårdin oikeuskäytäntökatsausta vuotuisilla IPR-päivillä, ja ihaillut hänen tapaansa vetää oikeuskäytäntövuosi yhteen avaamalla monimutkaisten IPR-riitojen kiemuroita ymmärrettävällä tavalla. Myös hänen kirjalliset tuotantonsa ovat olleet minulle suureksi avuksi IPR-riidoissa.

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Olen suomenruotsalainen rannikkolainen, joka rakastaa Suomen saaristoa ja meren karuutta kylmine ja suolaisine vesineen ja huutavine lokkeineen, vaikkakin kesällä vietän suurimman osan vapaa-ajastani mökillämme Valkealassa, jossa Haukkajärven vesi on lämmin ja makea ja pikkulinnut laulavat. Kontrastit Järvi-Suomen ja rannikon välillä ovat suuret, mutta molemmat paikat ovat yhtä viehättäviä. Saariston kauneudesta nautin päiväretkillä, joita teemme alku- ja loppukesästä perheemme moottoriveneellä.

Mökillä riittää puuhaa – kasvimaa tuottaa perunoita ja juureksia koko vuodeksi ja kasvava metsä huolehtii siitä, että polttopuista ei ole pulaa, ja että riippumatto jää käyttämättömäksi minun osaltani. Vene- ja kanoottiretket ja muu vesiurheilu kuuluvat myös perheemme mökkielämään.

Fakta sinusta, jota muut eivät tiedä?

Varsinkin kesällä vasara paukkuu ja akku- ja polttoainekäyttöiset pienkoneet laulavat kesämökillämme, ja saan niillä ihan hyviäkin asioita aikaiseksi. Mökillä on aina jotain korjattavaa tai uusittavaa. Nikkarointi- ja muut korjaustyöt ovat minulle täydellinen tapa unohtaa työasiat ja ladata akkujani.

Kuvat: Bernt Juthströmin arkisto

Aiheet: IPR-ihmisiä
Share: