IPR Gaalan palkinnonsaajat vuonna 2026
Vuoden 2026 IPR Gaalassa annettiin tunnustuksia ja jaettiin palkintoja ansioituneille henkilöille ja yrityksiä suomalaisessa IPR-kentässä. Tähän artikkeliin on koottu kaikki palkinnonsaajat perusteluineen.
IPR University Centerin vuoden IPR-henkilöpalkinto jaettiin Sonja Londonille
Sonja on tehnyt vaikuttavan, yli kahden vuosikymmenen mittaisen uran immateriaalioikeuksien strategian ja kaupallistamisen parissa. Hän ei ole vain seurannut alan kehitystä – hän on ollut eturintamassa rakentamassa sitä. Hänen työnsä on auttanut yrityksiä ympäri maailmaa muuttamaan aineettomat oikeudet liiketoiminnalliseksi arvoksi.
Hänen asiantuntemuksensa ulottuu mobiiliteknologiasta autoteollisuuteen ja IoT:hen, ja hän on ollut keskeisessä roolissa vaativissa kansainvälisissä lisensointineuvotteluissa sekä merkittävien lisensointiohjelmien rakentamisessa. Harvalla on yhtä vahva yhdistelmä strategista näkemystä ja käytännön tekemisen taitoa.
Mutta Sonjan merkitys ei rajoitu vain liiketoimintaan.
Hän on myös yhteisön rakentaja, verkostoija ja suunnannäyttäjä. Kansainvälisessä roolissaan LESI:n presidenttinä hän on edistänyt yhteistyötä ja tiedon jakamista globaalisti – tuoden ihmisiä yhteen, synnyttäen keskustelua ja ennen kaikkea kehittäen koko alaa eteenpäin ja auttanut suomalaista IPR-osaamista tulemaan tunnetuksi myös maanrajojen ulkopuolella.
Adjektiivit hersyvä, energinen ja välitön – Sonja tuo mukanaan iloa, suoraa puhetta ja inhimillisyyttä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Hän on ihminen, jonka kanssa halutaan tehdä töitä, oppia ja kehittyä. Hän tekee vaikeistakin asioista ymmärrettäviä – hymy huulilla.
Juuri tämä yhdistelmä huippuosaamista, vaikuttavuutta ja ainutlaatuista persoonaa tekee hänestä vuoden 2025 IPR-henkilön.
IPRinfo-lehden kirjoittajapalkinto myönnettiin Matti Remekselle
Matti Remes on tehnyt merkittävän ja pitkäjänteisen journalistisen panoksen IPRinfo-lehteen, jonne hän on vuosien varrella kirjoittanut lukuisia artikkeleita, tehnyt kymmeniä henkilöhaastatteluja kuvien kera. Hänen työnsä on tehnyt immateriaalioikeuksiin liittyvistä teemoista ymmärrettäviä, kiinnostavia ja laajasti saavutettavia alan ammattilaisille, mutta myös muille, alaa vähemmän tunteville lukijoille.
Matti Remes on äärimmäisen kokenut taloustoimittaja, joka on freelancerina kirjoittanut talouteen liittyviä artikkeleita jo usean vuosikymmenen ajan. IPRinfo-lehden ensimmäiset jutut hän on kirjoittanut jo 2000-luvulla ja sen jälkeen hänen toimittajaosaamistaan on hyödynnetty erityisesti haastattelujen tekemiseen.
Hän on varmasti tuttu monelle IPR-alan toimijalle, sillä hän on haastatellut IPRinfo-lehteen kymmeniä alan merkittäviä toimijoita vuosien varrella.
Vuoden nouseva IPR-tähti on Erika Herronen Berggreniltä
Erika Herronen on poikkeuksellinen nouseva IPR-alan huippuosaaja. Hän läpäisi EQE-tutkinnon kerralla, saavuttaen D-paperissa vuoden 2024 parhaat pisteet koko Euroopassa, ja hänen DII-vastauksensa valittiin viralliseksi mallivastaukseksi.
Erika eteni European Patent Attorneyksi ja Partneriksi poikkeuksellisen nopealla aikataululla. Vuonna 2025 hänet valittiin IP STARS Rising Star -kategoriaan, joka on kansainvälisesti arvostettu tunnustus lupaaville immateriaalioikeuden asiantuntijoille. Erika on erittäin analyyttinen ja kykenee nopeasti hahmottamaan laajoja kokonaisuuksia sekä tiivistämään olennaisen selkeästi asiakkaille – mistä hän on saanut runsaasti erinomaista asiakaspalautetta. Lisäksi hän toimii EQE-kokelaiden tutorina, jakaen osaamistaan ja tukien alan kehittymistä.
IPR-assistenttiyhdistyksen palkinto jaettiin Lasse Koivistolle ja Kimmo Kärkkäiselle PRH:lta


Vuoden 2026 palkinnon saavat Lasse Koivisto ja Kimmo Kärkkäinen / PRH. He ovat ottaneet yhdistyksen kiinteäksi yhteistyökumppaniksi, ja tämän esimerkillisen yhteistyön merkitys on korostunut erityisesti kuluneena parina viime vuotena patenttien front office -järjestelmäkehityksessä ja käyttöönotossa. Vuorovaikutus on ollut saumatonta ja yhdistyksen jäsenet ovat päässeet keskustelemaan viraston kanssa suoraan toiveista ja ehdotuksista ratkaisujen aikaansaamiseksi.
Vuoden 2025 patentti-insinööriksi valittu Anne Forselius
Anne Forselius on tehnyt pitkän ja vaikuttavan uran immateriaalioikeuksien parissa ja edistänyt suomalaisen innovaatioympäristön kehittymistä vuosikymmenten ajan. Hänen asiantuntemuksensa patenttien ja IPR-strategian alueella on auttanut lukuisia keksijöitä, yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita suojaamaan ja hyödyntämään innovaatioitaan.
Anne tunnetaan paitsi vahvana IPR-ammattilaisena myös kollegiaalisena osaajana, joka on jakanut osaamistaan ja tukenut alan kehittymistä laajasti. Hän on ollut aktiivinen jäsen Patentti-insinöörit ry:ssä ja osallistunut merkittävästi yhdistyksen toimintaan sekä IPR-alan yhteisön rakentamiseen Suomessa.
Nyt hänen siirtyessään eläkkeelle Patentti-insinöörit ry haluaa kunnioittaa hänen pitkäjänteistä työtään, asiantuntemustaan ja panostaan patenttialan kehittämiseen. Anne Forseliuksen ura on esimerkki siitä, miten omistautunut asiantuntija voi vaikuttaa sekä yksittäisten innovaatioiden menestykseen että koko alan kehittymiseen.
Suomen patenttiasiamiesyhdistyksen IPR-soihdunkantajapalkinto myönnettiin Kim Finnilälle
SPAY:n pitkäaikainen jäsen ja entinen hallituksen jäsen ja aktiivinen toimija, eurooppapatenttiasiamies Kim Finnilä, palkitaan IPR‑soihdunkantajana hänen poikkeuksellisen merkittävästä ja pitkäjänteisestä työstään teollis- ja tekijänoikeuksien alan kehittäjänä Suomessa ja kansainvälisissä yhteisöissä.
Useita vuosikymmeniä kestäneen patenttiasiamiesuransa aikana Kim Finnilä on ollut yksi IPR‑alan keskeisistä vaikuttajista, erityisesti IPR‑sääntelyn ja ammatillisten käytäntöjen kehittämisessä. Hän on toiminut aktiivisesti ja näkyvästi useissa alan järjestöissä, kuten jäsenenä SPAY:n hallituksessa sekä puheenjohtajana Suomen patentti-insinöörien yhdistyksessä ja Euroopan patentti-instituutti epi:ssä. Hänen asiantuntemuksensa on laajasti arvostettua niin kansallisella kuin eurooppalaisellakin tasolla.
Hänen panoksensa IPR‑alaan on jatkunut määrätietoisena myös eläkepäivinä. Hän on edelleenkin mukana useassa eri työryhmässä ja erityisraportoijana FICPI:ssä. epi:n Litigation Committeen puheenjohtajana sekä epi:n UPC‑hallintokomitean tarkkailijadelegaattina. Erityisesti hänen työnsä alan sääntelyn ja yhtenäisen patenttituomioistuimen, UPC:n, asiantuntijana on vahvistanut suomalaisen ja eurooppalaisen IPR‑osaamisen asemaa kansainvälisessä päätöksenteossa ja keskustelussa.
Ammatillisen osaamisensa lisäksi Kim on tunnettu sosiaalisesta ja helposti lähestyttävästä olemuksestaan. Kollegat ja yhteistyökumppanit arvostavat hänen herrasmiesmäistä kykyään luoda avoin, kannustava ja rakentava ilmapiiri niin kokouksissa kuin epämuodollisemmissa tilaisuuksissa. Hän on tilanteessa kuin tilanteessa kielitaitoinen, sivistynyt ja hyvä keskustelukumppani, jonka seurassa viihtyy ja jonka läsnäolo tuo tilaan tasapainoa ja hyvää henkeä. Olipa kyse vaativasta työtilanteesta, asiakastapaamisesta tai illallisesta kansainvälisen verkoston parissa, hän on luotettava, kohtelias ja miellyttävä seuramies, joka tekee vaikutuksen sekä ammattilaisena että ihmisenä.
Hän edustaa erinomaisesti IPR‑soihdunkantajan arvoja: näkemyksellisyyttä, sitoutuneisuutta ja alaa eteenpäin vievää työtä, jonka vaikutukset ulottuvat laajalle. Kim Finnilä on tehnyt pitkäaikaisen ja vaikuttavan elämäntyön niin eurooppapatenttiasiamiehenä AWEK Industrial Partnersilla ja osakkaana Berggren Oy:ssä kuin koko alan hyväksi toimineena vaikuttajana. Katsomme, että hän ansaitsee tulla nyt tästä työstä tunnustetuksi.
Vuoden 2025 Muotioikeuspalkinnon saa korubrändi ANNELE
Muotioikeuden yhdistys ry myöntää tänä vuonna Muotioikeus-palkinnon ANNELElle.
ANNELE on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi tunnetuimmista suomalaisista korubrändeistä näyttävillä, värikkäillä ja luontoaiheisilla koruillaan. Suomen luonnosta inspiraationsa saavat tuotteet valmistetaan käsityönä Suomessa. Lisäksi ANNELE on vienyt suomalaista käsityötä ja designia menestyksekkäästi maailmalle. Brändi on saavuttanut merkittävää kansainvälistä näkyvyyttä arvostetuissa muotijulkaisuissa sekä maailman tunnetuimpien julkisuuden henkilöiden käytössä. ANNELE on rakentanut omalaatuisen ja erottuvan brändin, joka hyödyntää toiminnassaan immateriaalioikeuksia osana brändistrategiaansa.
Suomen Teollisoikeudellisen Yhdistyksen Elämäntyöpalkinto myönnettiin Marja Tommilalle
STY:n IPR-elämäntyö -palkinnon saajaa on nimitetty kansainvälisissä hakemistoissa muun muassa ”vanhemmaksi valtiomieheksi” eli tittelillä ”Senior Statesman, Intellectual Property”.
Tämä immateriaalioikeuksien rautainen ammattilainen on ollut jo lapsesta lähtien immateriaalioikeuksien vaikutuspiirissä, kun hänen isoisänsä toimi aikanaan PRH:n patentti-insinöörinä ja isänsä teki pääasiallisen elämäntyönsä immateriaalioikeuksien parissa asianajajana. Näin sitten palkinnonsaajakin kirjoitti oikeustieteellisen lopputyönsä vuonna 1974 ”Vakiintuneiden ja käyttöönotettujen tavaramerkkien saamasta suojasta” professori Pirkko-Liisa Arolle, joka on IPR-piireissä paremmin tunnettu nimellä Pirkko-Liisa Haarman.
Työurallaan palkinnonsaajamme toimi ensin tavaramerkkiasiamiehenä ja sitten asianajajana keskittyen nimenomaan ipr:iin sekä markkinointilainsäädäntöön ja franchisesopimuksiin liittyvään juridiikkaan. Koko uransa ajan hän oli aktiivisesti mukana niin IPR-alan, markkinointijuridiikan kuin franchisinginkin järjestötoiminnassa ja kaikilta näiltä aloilta hän on myös ollut mukana kirjoittamassa kirjoja. Yhdessä Salmen, Häkkäsen ja Oeschin kanssa hänen kirjoittamansa Tavaramerkki-kirja löytyykin varmasti kaikkien tavaramerkkijuristien kirjahyllyistä. Toimeksiantotyössään hän vuosikymmenten ajan otti rinnalleen oppimaan lukuisia tämän päivän IPR-ammattilaisia niin asianajopuolelta kuin myös viranomaispuolelta kuten EUIPO:sta, ja ohjasi heitä lempeän päättäväisesti ja omaperäisesti – hänen neuvoihinsa kuului muun muassa kirjoittaa oikeudenkäyntien loppupuheenvuorot ”kuin kirjoittaisi katekismusta!”. Menestyksekkään ipr-juristin uransa tämä tavaramerkkien grand old ladyksikin kutsuttu asiantuntija lopetti jäämällä Properta Asianajotoimistosta hyvin ansaitulle eläkkeelle koronakeväänä 2020 ja on toivottavasti saanut sen jälkeen nauttia hyvistä golf-kierroksista niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Suomen Teollisoikeudellinen yhdistys ry palkitsee kunnioitettavasta IPR-elämäntyöstään Marja Tommilan!!
Suomen tekijänoikeudellisen yhdistyksen tunnustus myönnettiin elämätyöstä Kristiina Harengolle
Suomen tekijänoikeudellisen yhdistyksen hallitus on päättänyt myöntää hovioikeudenneuvos Kristiina Harengolle vuoden 2025 tekijänoikeusteko – tunnustuksen merkittävästä ja pitkäaikaisesta työstä tekijänoikeuden ja tekijänoikeusjärjestelmän eri aloilla sekä tekijänoikeuden oikeudellisen perustan vahvistamisessa ja valaisemisessa.
Päätettyään oikeustieteelliset yliopisto-opintonsa (1985) Kristiina Harenko hankki auskultoinnin ja tuomioistuintehtävien kautta valmiudet lainkäyttötehtäviin. Hänen työuransa tekijänoikeuden ja tekijänoikeusjärjestelmän piirissä alkoi opetus- ja kulttuuriministeriössä tekijänoikeusneuvoston ja tekijänoikeustoimikunnan sihteerinä. Ensin mainittu oli lain soveltamiskysymysten selvittelyä ja toinen puolestaan lainsäädäntötehtävä. Nimitys hallitussihteeriksi vuosiksi 1990-1996 vakiinnutti tehtävät ministeriössä.
Tämän jälkeen hän siirtyi 1997 Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teostoon – lakimieheksi ja johtajaksi – tekijänoikeuden ydinasioiden ääreen. Hänen tehtäväalansa olivat uuteen teknologiaan liittyvät kysymykset ja lisensioinnin kehittäminen. Kristiinan nämä tehtävät olivat tekijänoikeuden hallinnoinnin kysymyksiä. Ilman lisensiointia ei ole toimivaa tekijänoikeutta.
Vuodesta 2000 alkoi ura asianajajana. Hän työskenteli Borenius Asianajotoimisto Oy:ssä asianajajana ja Senior Adviserina (2000-2010 ja 2014-2016). Hänen erikoistumisalueensa olivat immateriaalioikeudet ja riidanratkaisu. Asianajotoiminnan katkaisi vuosiksi 2010-2014 tehtävä esittelijäneuvoksena korkeimmassa oikeudessa ja toiminta tuomarina vastikään perustetussa markkinatuomioistuimessa. Vuodesta 2016 eläköitymiseensä asti Kristiina Harenko toimi Helsingin hovioikeudessa hovioikeudenneuvoksena. Nämä tehtävät olivat lain tulkintaa, lainkäyttöä ja ratkaisujen tekemistä.
Lainvalmistelijan, järjestön johtotehtävien, asianajotoiminnan ja tuomarin tehtävien ohella Kristiina Harenko on sekä puhunut että kirjoittanut paljon tekijänoikeudesta. Tämän jälkeen on seurannut vielä koko tekijänoikeuslainsäädännön kommentaarin laatiminen yhdessä muiden tekijöiden kanssa. Lisäksi hän on laatinut selvityksiä tekijänoikeudesta, tuoreimpana mainittakoon selvitys opetus- ja kulttuuriministeriölle yksityisen kopioinnin hyvitysjärjestelmästä.
Kristiinan meriitit ovat elämäntyötä koskevan tunnustuksen arvoiset ja sen ylittävätkin.
PRH:n vuoden tavaramerkki-palkinto – Raapima – Paksu kissa Oy
Tämä ensi kertaa jaettava tunnustus oivaltavasta tavaramerkistä ja sen asianmukaisesta rekisteröinnistä nostaa esiin tavaramerkin antamaa uskottavuutta ja turvaa niin brändille kuin yritystoiminnalle.
PRH:n Kuukauden tavaramerkkityöryhmä valitsi vuonna 2025 esitellyistä tavaramerkeistä sen, jonka tarina tavaramerkin hyödyntämisestä brändin rakentamisessa ja liiketoiminnassa oli erityisen kiinnostava ja valaiseva.
Raapima on nimenä oivaltava. Sen tarinassa tarpeesta syntyy idea ja ideasta brändi.
Samalla käy ilmi, että tuotteen nimi on tärkeää suojata jo yritystoiminnan alussa.
Raapiman voi mieltää kuvitteelliseksi paikaksi tai toiminnaksi. Nimi jää mieleen ja erottuu joukosta; kiteytetysti, tavaramerkki on toimiva. Raapiman yrittäjät kokevat, että tuotteiden suojaaminen tavaramerkillä on osa luovaa yrittäjyyttä ja oman työn arvostamista.
Suomen AIPPI myöntää elämäntyöpalkinnon postuumisti Markkinaoikeuden ylituomari Jussi Karttuselle
Suomen AIPPI ry myöntää tunnustuspalkinnon postuumisti entiselle hallituksen jäsenelleen, markkinaoikeuden ylituomari Jussi Karttuselle, joka menehtyi äkillisesti tammikuussa.
Jussi Karttunen ennätti tehdä mittavan ja monipuolisen uran. Hän toimi markkinaoikeuden ylituomarina vuodesta 2019 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli markkinaoikeuden tuomarina sekä osastonjohtajana. Aiemmin urallaan Karttunen toimi erityisasiantuntijana oikeusministeriössä, oikeussihteerinä ja esittelijänä korkeimmassa oikeudessa sekä viskaalina hovioikeudessa.
Oikeusministeriössä Karttusella oli keskeinen rooli valmisteltaessa lainsäädäntöä, jolla immateriaalioikeudelliset asiat keskitettiin markkinaoikeuteen vuonna 2013. Hän teki merkittävän työn myös Yhdistetyn patenttituomioistuimen (UPC) käynnistämiseksi toimimalla useita vuosia UPC:n Preparatory Committeessa Suomen edustajana. Karttunen piti patenttituomioistuimen perustamista ja sen toiminnan käynnistymistä vuonna 2023 suuressa arvossa.
Jussi Karttunen oli IP-alan kehittämisessä mukana hyvin monipuolisesti – niin lainsäädäntövalmistelussa kuin erilaisissa laatuhankkeissa – ja osallistui niihin aina omaan rooliinsa sopivalla tavalla. Hän ylläpiti laajoja yhteyksiä eri sidosryhmiin sekä Suomessa että kansainvälisesti, niin myös Suomen AIPPI ry:hyn, jonka hallituksessa hän toimi usealla toimikaudella. Kansainvälisessä AIPPIssa Karttunen toimi muun muassa TRIPS-komiteassa ja osallistui usein järjestön kongresseihin Suomen edustajana. Hän on oli myös kansainvälisesti kysytty puhuja immateriaalioikeudellisista aiheista.
Karttunen toimi aktiivisessa vuorovaikutuksessa alan ammattilaisten kanssa. Hän oli aidosti ja henkilökohtaisesti kiinnostunut alasta ja sen kehittämisestä, laajasti lukenut ja kuhunkin teemaan syvällisesti perehtynyt. Suru-uutinen kosketti laajasti koko IP-yhteisöä, ja hänen poismenonsa jättää yhteisöön suuren aukon.
Suomen AIPPI ry:n hallitus ja jäsenistö ottaa osaa Jussi Karttusen omaisten, läheisten ja työtoverien suruun.
Kuvat: Palkittujen omat arkisto ja kannen kuva @ Paula Osenius.
Tekstit: IPR University Centerin palkinnot: Auri Vainio
Muut: Palkitsevien tahojen hallitukset

