Henkilökuvassa Leena Karvinen

Miten ja miksi kiinnostuit patenttioikeudesta ja yleensä immateriaalioikeudesta?
Nuorena pätkätyöläisenä 1980-luvun alussa, omaa alaa etsiessäni, sain suomennettavakseni patenttihakemuksia, ja sitä kautta pääsin nykyiseen työpaikkaani ensin sijaiseksi ja lopulta vakituiseen patenttiasiamiestyöhön. Sillä tiellä olen. Ei ole ollut tarvetta vaihtaa alaa, niin monipuolista ja mielenkiintoista työ on. 

Miten määrittelet lyhyesti immateriaali- ja erityisesti patenttioikeuden merkityksen liiketoiminnassa?
Erittäin suuri, suurempi kuin monesti ymmärretään. 

Mikä on suurin IPR-alan muutos urasi aikana?
Yksittäistä isoa muutosta on vaikea nimetä, mutta ala on varsinkin viime aikoina ollut melkoisessa myllerryksessä. Esimerkiksi USA:n patenttilain viimeaikaiset muutokset ja erityisesti muutamat tuomioistuinten päätökset ovat vaikuttaneet valtavasti käytännön työhön biotekniikan hakemusten parissa. Aikanaan myös Suomen liittyminen EPC:hen ja sittemmin Lontoon sopimukseen muutti työn painopistettä huomattavasti.

Syntyykö yhteisöpatentti?

Syntyy, mutta vielä menee aikaa. Monta mutkaa on vielä matkassa, eikä vähäisimpänä kielikysymys. Hyvän suomen kielen puolestapuhujana ja urani suomennosten parissa aloittaneena minua kauhistuttaa ajatus konekäännöksistä, joita yhteisöpatenteissa on tarkoitus käyttää.

Mikä on viisas neuvosi nuoremmalle sukupolvelle?

Tartu töihisi ennakkoluulottomasti ja avoimin mielin.  

Jos saisit diktaattorina tehdä yhden immateriaalioikeutta koskevan päätöksen, mikä se olisi?

Harmonisoisin eri maiden ja alueiden patenttilait siten, että ottaisin mukaan kunkin lain parhaat palat. Vaikka taitaisipa sellaisessa maailmassa patenttiasiamiehen työ olla paljon yksipuolisempaa kuin nykytilanteessa.

Leena Karvinen

  • FK, Biokemia, Helsingin yliopisto, 1979
  • Eurooppapatenttiasiamies, Patenttitoimisto Jalo Ant-Wuorinen
  • Erityisaloina biotekniset prosessit, elintarviketeknologia, diagnostiikka
  • Ennen patenttiasiamiesuraa muutaman vuoden projektitöissä VTT:n Biotekniikan laboratoriossa ja Panimolaboratoriossa
  • Harrastuksia: Palstaviljely, mökkeily kaikkina vuodenaikoina, pilates