.fi-verkkotunnuksen väärinkäyttö
(IPRinfo 2/2006)
Syyskuun alussa 2003 voimaan tullut verkkotunnuslaki (13.3.2003/228) on muuttanut olennaisella tavalla suomalaisen fi -verkkotunnuksen rekisteröintisääntöjä ja samalla myös fi- verkkotunnuksen oikeudellista luonnetta. Lain voimaantulo katkaisi fi -verkkotunnuksen kiinteän yhteyden nimi- ja tunnusmerkkioikeuteen.
Fi -verkkotunnukseksi ei edelleenkään voida ottaa toisen suojattua nimeä tai sanatavaramerkkiä, mutta toisaalta tunnukseksi voidaan rekisteröidä sanoja ja muita merkkejä, joilla ei ole nimi- tai tunnusmerkkioikeudellista statusta.
Tämä voi tuoda mukanaan myös uudentyyppisiä konfliktitilanteita, joita aikaisemmassa järjestelmässä ei voinut jo yksinomaan sen rakenteen johdosta olla. Konflikteja voi syntyä mm. verkkotunnusten haltijoiden välille tunnusten sekoitettavuuden vuoksi. Samoin oikeudellinen konfliktitilanne voi syntyä esimerkiksi suhteessa kuluttajiin tai muihin kolmansiin osapuoliin, joiden näkökannalta verkkotunnus voi olla harhaanjohtava.
Mikä tahansa sana voi olla verkkotunnus
Kokonaan uuden fi- verkkotunnusryhmän muodostavat tunnukset, joilla ei ole minkäänlaista tunnusmerkkioikeudellista liittymää. Verkkotunnukseksi voidaan rekisteröidä lähes mikä tahansa vapaana oleva yleiskielinen sana sekä kirjain- tai merkkiyhdistelmä.
Tunnusten välisiä konflikteja ja muita tunnuksiin liittyviä oikeudellisia kysymyksiä voi siten syntyä myös muilla kuin tunnusmerkkioikeudellisilla perusteilla. Konflikti voi syntyä esimerkiksi tunnuksen harhaanjohtavuuden vuoksi. Tunnuksen harhaanjohtavuus voi kohdistua kolmanteen osapuoleen kuten kuluttajaan.
Tunnus ei saa olla harhaanjohtava
Riita tunnusten harhaanjohtavuudesta voi syntyä esimerkiksi silloin, kun tietty sana on aikaisemmin rekisteröity com- päätteiseksi tunnukseksi, ja myöhemmin joku muu rekisteröi saman sanan fi- päätteiseksi tunnukseksi. Esimerkki tästä on verkkokauppa.com ja verkkokauppa.fi -verkkotunnuksiin liittyvä riita.
Toinen variaatio on tilanne, jossa sinänsä neutraalilta vaikuttava verkkotunnus johtaa linkityksen tai samaan IP-osoitteeseen liitettyjen useiden verkkotunnusten vuoksi johonkin toiseen täysin erityyppiseen sivustoon. Neutraalissa muodossa oleva sivusto voi tarjota esimerkiksi rakentamiseen liittyviä tietoja, mutta siitä on linkitys jonkin rakennustarvikeliikkeen markkinointisivuille. Kuluttaja ei välttämättä havaitse alkuperäisen neutraalin verkkotunnuksen kaupallista yhteyttä.
Verkkotunnuslain mukaan fi- tunnus voidaan rekisteröidä Suomessa rekisteröidylle oikeushenkilölle tai yksityishenkilölle, jolla on suomalainen kotipaikka ja henkilötunnus. Toisaalta lain edellyttämien verkkotunnukseen liitettyjen palvelimien maantieteellisellä sijainnilla ei ole merkitystä. Laissa ei myöskään oteta kantaa linkittämiseen ulkomaalaiselle sivustolle. On siis mahdollista, että suomalainen fi- verkkotunnus ohjautuu tosiasiallisesti ulkomaalaiselle sivustolle.
Tilannetta kuvaa muutamat sattumanvaraisesti löydetyt esimerkit verkkotunnuksista ja niiden linkityksistä. En tee näiden esimerkkisivustojen sisällön osalta mitään oikeudellista arviota, vaan esitän ne yksinomaan esimerkkeinä linkityksistä.
Outoja tunnuksia, outoja yhteyksiä
Verkkotunnukset www.hei.fi, www.kuvalehti.fi, www.ohjelmat.fi, www.telkkari.fi ja www.juoru.fi johtavat erään lehtitalon sivuille.
Verkkotunnukset www.sokeri.fi, www.laiva.fi ja www.kiuas.fi johtavat pilapuheluita myyvän yrityksen sivuille.
Verkkotunnukset www.teemu.fi, www.kimmo.fi, www.markus.fi ja www.tero.fi johtavat matkapuhelinten soittoääniä myyvälle sivustolle. Näitä ei ole linkitetty toiselle sivulle, vaan alkuperäinen verkkotunnus jää näkyviin. Kaikkien tunnusten osalta on kuitenkin kysymyksessä sama sivusto.
Verkkotunnus www.risto.fi on linkitetty verkkosivuille, joilla yritys kertoo keskittyneensä jo vuodesta 1994 alkaen maailman nopeimmin kasvavaan toimialaan eli moderniin suosittelumarkkinointiin ja sen edeltäjiin verkostomarkkinointiin sekä monitasomarkkinointiin.
Sivustolla on myös valikko ”korvatunturi”, joka avautuu verkkotunnukseen www.pukki.fi. Näillä sivuilla yritys tarjoaa mm. vuokrattavaksi joulupukin pukuja hintaan 40 euroa / 3 päivää.
Verkkotunnus www.islam.fi johtaa erään pizzaravintolan kotisivuille.
Verkkotunnus www.kynsisieni.fi johtaa MTV3:n sivuille, jossa on kynsisientä käsittelevä artikkeli. Tältä sivustolta on linkki tunnukseen www.kynsisieni.net, josta puolestaan on linkki erään lääketehtaan sivuille.
Esimerkit antavat käsityksen siitä, minkä tyyppisistä ilmiöistä voi olla kysymys, ja jotka pidemmälle vietyinä voivat johtaa oikeudellisiin konflikteihin. Millaisia oikeudellisia reagointikeinoja tämän tyyppisissä tilanteissa voisi olla käytettävissä?
Markkinaoikeus voi olla vaihtoehto
SopMenLain 1 §:n yleissäännöksen mukaan elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää hyvän liiketavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä. Lain 2 §:n mukaan elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, joka koskee omaa tai toisen elinkeinotoimintaa ja on omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan taikka vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa.
Markkinaoikeus (ent. markkinatuomioistuin) voi kieltää elinkeinonharjoittajaa jatkamasta tai uudistamasta tällaista menettelyä ja tarvittaessa tehostaa kieltoa uhkasakolla, jos elinkeinonharjoittaja markkinoi tuotteitaan niin, että kuluttaja erehtyy luulemaan niitä kilpailijan tuotteiksi.
Markkinatuomioistuimen ns. Viagrene-tapauksessa oli kysymys tavanomaisesta ”norkkimisesta” (päätös nro 1999:015). Poikkeuksellista tapauksessa oli kuitenkin se, että päätöksen perusteluissa markkinatuomioistuin viittasi myös vastaajayhtiön internet-osoitteessa olevien verkkosivujen lähdekoodin avainsanoihin, jotka viittasivat ko. yhteydessä selkeästi hakijayhtiön markkinoimiin tuotteisiin. Avainsanat olivat sinänsä internetsivuja normaalitavalla selattaessa näkymättömissä tietokoneen kuvaruudulla, mutta ne ohjasivat hakukoneen hakutuloksia.
Palvelimen sijaintipaikalla ei merkitystä
Toisessa verkkotunnuksia sivuavassa markkinaoikeuden ratkaisussa MAO 26:04 oli kysymys alkoholilain 33 §:n 1 momentin mukaisesta väkevän alkoholijuoman mainonnasta. Säännökset koskevat Suomessa asuviin henkilöihin kohdistettua mainontaa ja muuta myynninedistämistoimintaa.
Vastaaja, Zandora Oy, harjoitti alkoholijuomien tukkukauppaa, ja yhtiöllä oli suomalainen verkkotunnus www.zandora.fi. Yhtiö oli ilmoittanut aloittaneensa tuotteidensa viennin Belgiaan, Hollantiin ja Englantiin, ja yhtiön englanninkielisillä sivuilla esiteltiin yhtiön tuotteita.
Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV) oli kieltänyt yhtiötä toistamasta internetmainontaa, jossa esiteltiin väkevien alkoholijuomien tuote- tai lajinimiä tai pakkauksia varmistumatta siitä, että kyseisiä sivuja pääsivät Suomessa seuraamaan vain ammattimaiset alkoholijuomien myyjät. Yhtiö vaati markkinaoikeudessa STTV:n päätöksen kumoamista.
Internetsivut www.zandora.fi oli rekisteröity hakijayhtiölle. Sivut oli toteutettu fi-päätteisellä verkkotunnuksella, joka voidaan myöntää vain suomalaiselle yritykselle tai yhteisölle. Internetsivut ovat usein englanninkielisiä, ja myös suomalaiset ovat tottuneet asioimaan internetissä englanniksi.
Se, että Zandora Oy:n internetsivut ovat englanninkieliset, ei MAO:n mukaan merkinnyt, että sivut olisi kohdistettu ulkomaalaisiin. Internetsivujen haltijan kotipaikalla ei ollut merkitystä sen arvioinnissa, kohdistuvatko sivut suomalaisiin henkilöihin. Merkitystä ei ollut myöskään sillä, missä sivuja ylläpitävä palvelin sijaitsee.
MAO katsoi, että hakijayhtiön internetsivut sisältävät alkoholin mainontaa, joka on kohdistunut Suomessa asuviin henkilöihin. Hakijan www.zandora.fi -internetsivuihin on näin ollen sovellettava Suomen alkoholilain säännöksiä.
Verkkokauppa.fi ja verkkokauppa.com
Verkkokauppa.fi-verkkotunnusta koskeneeseen riitaan liittyi myös tunnusmerkkioikeudellisia piirteitä. Vastaavan tyyppinen sekoitettavuuskonflikti voisi kuitenkin konkretisoitua myös sellaisten verkkotunnusten välillä, joihin näitä piirteitä ei liity.
Viestintävirasto oli hylännyt hakijan vaatimuksen toiselle yhtiölle myönnetyn verkkotunnuksen verkkokauppa.fi peruuttamisesta. Asian käsittelyssä viestintävirastossa ja Helsingin hallinto-oikeudessa (HaO 2005:468) hakija oli vedonnut useisiin rekisteröityihin aputoiminimiinsä, joiden yhtenä osana oli sana Verkkokauppa. Lisäksi hakija oli vedonnut siihen, että verkkotunnus verkkokauppa.fi muodostui vakiintuneeksi esitetyn hakijan nimen, verkkokauppa.com, nimen osasta.
Hakijan esitti näyttöä siitä, että verkkokauppa.com-verkkosivuilla oli käyty erittäin runsaasti vuosina 2002 ja 2003. Käyntien määrä osoitti, että hakijan liiketoiminta oli hyvin tunnettua, ja verkkokauppa.com on vakiintunut ja erittäin laajasti tunnettu tavaramerkki.
Hakijan mukaan vastaaja pyrki ohjaamaan verkkokauppa.com-sivujen kävijöitä omille sivuilleen käyttämällä hakijan tunnetuksi tekemää verkkokauppa-tunnusta. Kuluttajat muistavat verkkotunnuksen toisen asteen domainin, mutta ensimmäisen asteen domain saattaa helposti unohtua, joten kuluttajat kokeilevat mahdollisia yhdistelmiä (.fi, com, net yms.). Kuluttaja voi etsiessään verkkokauppa.com-sivuja joutua vastaajan sivuille ja tulla harhaanjohdetuksi palvelun alkuperästä.
Perusteluissaan hallinto-oikeus katsoi, kuten viestintävirasto, että nimeä tai merkkiä arvioidaan suhteessa verkkotunnukseen sen päätteettömässä muodossa eli sanaan ”verkkokauppa”.
Korkein hallinto-oikeus pysytti Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen (KHO 16.5.2006 nro 1266). KHO:n perustelujen mukaan verkkotunnus voitiin katsoa suojatun nimen johdannaisnimeksi. Huomioon ottaen sanan ”verkkokauppa” yleisluonteisuus ja yhtiöiden toimialat sekä niiden toiminnasta esitetty selvitys ei kuitenkaan ollut painavia perusteita epäillä verkkotunnusta hankitun ilmeisessä hyötymis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Myöskään se, että verkkotunnukset saattoivat olla sekoitettavissa toisiinsa, ei ollut osoitus hyötymistarkoituksesta.
On mielenkiintoista pohtia, millä tavalla hakijan viittaama verkkokauppa.com-tunnuksen tunnettuisuus kuluttajien keskuudessa tulisi arvioiduksi SopMenL:n mukaisessa prosessissa. Samoin hakijan näkemys siitä, että kuluttajat muistavat verkkotunnuksen toisen asteen domainin eli tässä tapauksessa sanan verkkokauppa, mutta unohtavat, onko ensimmäisen asteen domain .fi, .com vai .net, voisi olla SopMenL:n näkökulmasta pohtimisen arvoinen. SopMenL voisi mahdollistaa tunnusten sekoitettavuuden ja harhaanjohtavuuden kokonaisarvioin.
Kuluttajansuojalaki saattaa tulla sovellettavaksi
Kuluttajansuojalain 2 luvun markkinoinnin sääntelyä koskevat SopMenL:n kanssa samansisältöiset säännökset voisivat myös mahdollistaa reagoinnin kuluttajien kannalta sopimatonta tai harhaanjohtavaa verkkotunnusta vastaan.
Edellä esitetyt linkitysesimerkit osoittavat, että sinänsä neutraalia verkkotunnusta voidaan pyrkiä käyttämään houkuttimena, joka johtaa kaupallisille verkkosivuille. Mikäli tällaisessa järjestelyssä ei käy ilmi siihen liittyvä kaupallinen tarkoitus eikä se, kenen lukuun markkinointia toteutetaan, voi reagointi kuluttajansuojalain perusteella olla mahdollista.
Palvelun tarjoajalla yleinen tiedonantovelvollisuus
Tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain (5.6.2002/258) 3 luvun 7 §:n mukaan palveluntarjoajalla on yleinen tiedonantovelvollisuus, jonka mukaan sen on pidettävä palvelun vastaanottajien ja viranomaisten saatavilla helposti, välittömästi ja jatkuvasti mm. palvelun tarjoajan nimi, maantieteellinen osoite sijoittautumisvaltiossa, sähköpostiosoite sekä sellaiset muut yhteystiedot, joiden avulla palvelun tarjoajaan voidaan saada yhteys nopeasti, suoraan ja tehokkaasti.
Lain noudattamista valvoo viestintävirasto. Lisäksi kuluttaja-asiamies valvoo lain noudattamista kuluttajansuojalain mukaisesti. Viestintäviraston ja kuluttaja-asiamiehen on oltava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä keskenään.
Sähköisestä kuluttajakaupasta käytännesäännöt
Kaupan Keskusliitto, Keskuskauppakamari, Suomen Suoramarkkinointiliitto ja Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto (FiCom) ry ovat yhteisesti laatineet alan markkinointia koskevat eettiset säännöt, Sähköisen kuluttajakaupan käytännesäännöt. Niitä sovelletaan lähtökohtaisesti kaikenlaiseen tietoliikenneverkon välityksellä tapahtuvaan palvelujen ja tavaroiden markkinointiin ja myyntiin yritykseltä kuluttajalle.
Yrityksen tulee antaa kuluttajille itsestään riittävät tiedot, jotta kuluttaja tietää, minkä yrityksen kanssa hän on tekemisissä ja miten hän voi ottaa yhteyttä yritykseen. Markkinoinnista tulee käydä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus. Jos yritys liittää keskustelu- ja uutisryhmäpalveluiden yhteyteen markkinointia, markkinointiaineisto on voitava tunnistaa markkinoinniksi.
Mahdollisesti sovellettavien säännösten lista ei ole tyhjentävä. Myös esimerkiksi rikoslaki tai eri alojen erityslait saattavat tarjota loukkauksen kohteeksi joutuneelle reagointikeinoja.
Verkkotunnuksia ei saa varastoida
Mahdollisuus rekisteröidä yleiskielisiä sanoja fi-verkkotunnukseksi on tuonut myös fi-verkkotunnukseen aikaisemmin mm. com-tunnuksesta tutun tilanteen, jossa käytettävissä olevien hyvien sanojen määrä vähenee niiden tultua rekisteröidyksi.
Verkkotunnuslain 4 a §:n mukaan verkkotunnuksia ei saa hakea varastoitavaksi jälleenluovutustarkoitukseen. Säännöksen tarkoituksena on estää tunnusten hankkiminen kauppatavaraksi pelkästään jälleenluovutustarkoituksessa ja turvata rajallisen nimiavaruuden tarkoituksenmukainen ja tehokas käyttö.
Tunnuksiksi soveltuvien nimien massaluonteisen hankinnan salliminen estää tehokkaasti muita tunnusten tarvitsijoita saamasta käyttöönsä niille parhaiten soveltuvia verkkotunnuksia. Varastoinnin salliminen synnyttäisi tunnukset saaneelle monopolinomaisen painostusaseman ja mahdollistaisi kohtuuttoman taloudellisen hyötymisen tunnuksista.
Verkkotunnusten voimassaolon määräaikaisuus (kolme vuotta) on myös yksi keino tehostaa rajallisen nimiavaruuden käyttöä. Tietyn ajanjakson voimassa oleva uudistettava verkkotunnus vastaa myös kansainvälistä käytäntöä.
Yleissanat uudelleen kiertoon
Verkkotunnuslain voimaantulon yhteydessä syyskuun alussa 2003 tapahtui ryntäys, jossa mm. etunimiin perustuvia verkkotunnuksia rekisteröitiin huomattava määrä. Verkkotunnuksia rekisteröidään myös markkinointikampanjoita varten, jolloin tunnuksen elinikä voi käytännössä jäädä lyhyeksi.
Onkin todennäköistä, että verkkotunnuksiksi rekisteröityjä yleissanoja palaa uudelleen kiertoon. Voidaan arvailla, kuinka kauan tunnuksen www.risto.fi alla tapahtuva verkostomarkkinoinnin, sijoituspalvelun ja joulupukin pukujen markkinointi tai tunnuksen www.laiva.fi alla tapahtuva pilapuhelujen myynti jatkuu.
Verkkotunnuslain tavoite rajallisen nimiavaruuden turvaamiseksi ja sen tueksi säädetty kielto rekisteröidä tunnuksia edelleen luovutusta varten on oikea. Mahdollisuus sulkea varastointitarkoituksessa rekisteröityjä tunnuksia estää samanlaisen tunnuksilla keinottelun kuin mitä esim. com-tunnusten osalta on tapahtunut.
Risto Rouvari
Asianajaja
Asianajotoimisto Risto Rouvari Ky
Tämä teksti on lyhennetty laajemmasta ja yksityiskohtaisesta artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan IPR University Centerin kotisivulla ipruc.fi > julkaisut > artikkelit:
—————————————————————————————–
Verkkotunnuksia on käsitelty myös seuraavissa IPRinfo-lehden artikkeleissa:
Kukka Tommila: Verkkotunnuslaki hyväksyttiin (1/2003)
Risto Rouvari. Siinä.se – Internetin maatunnukset uudistuvat (3/2003)
Elina Koivumäki: Kokemuksia .fi-tunnusten riitojenratkaisumenettelystä (3/2004)
Jyrki Siivola: Hallinto-oikeuden verkkotunnusratkaisuja (3/2005)
Esa Korkeamäki on käsitellyt artikkelissa viitattua ns. Viagrene-tapausta IPRinfo-lehden numerossa 1/2000.
Artikkelit löytyvät sähköisessä muodossa IPRinfo-lehden arkistosta:
