Euroopan uusi datastrategia, verkkosisällöt ja data aineettomana omaisuutena

2/2021 19.3.2021
dataa tietokoneen ruudulla

Euroopan komissio julkisti viime vuonna Euroopan uuden datastrategian. Datastrategian tavoitteena on luoda yhteinen eurooppalainen data-avaruus eli aito ja avoin datan sisämarkkina. EU:lla onkin parhaillaan käynnissä lukuisia lainsäädäntöhankkeita datatalouden edistämiseksi. Avoimen datan direktiivillä pyritään turvaamaan julkisen sektorin korkean lisäarvon data-aineistojen saatavuutta yritysmaailman käyttöön sekä kaupallisiin että muihin tarkoituksiin.  Asetusluonnos datahallintosäädökseksi täydentäisi avoimen datan direktiiviä ja mahdollistaisi yhteisten eurooppalaisten datavarantojen hallinnoinnin sellaisen julkisen sektorin hallussa olevaa datan osalta, johon kohdistuu muiden osapuolten oikeuksia.  Datahallintosäädöksen lisäksi komissio on aloittanut digitaalisten palveluiden lainsäädäntöpaketin valmistelun, johon kuuluu ehdotus digipalvelusäädökseksi sekä ehdotus digimarkkinasäädöksi. Digipalvelusäädöksen tarkoituksena on edistää digitaalisten palvelujen sisämarkkinoita harmonisoimalla digitaalisten palvelujen tarjoajien vastuut tiukemmiksi sekä tehostamalla digitaalisten palvelujen valvontaa EU:ssa verkkoympäristön luotettavuuden takaamiseksi. Digimarkkinasäädöksen tarkoituksena on puolestaan turvata markkinoiden avoimuus ja kilpailu isojen verkkoalustojenkin suhteen sekä helpottaa uusien innovaatioiden ja yritysten markkinoille tuloa. Lisäksi EU:ssa valmistellaan ehdotusta erityiseksi datasäännökseksi, jolla säänneltäisiin eri toimijoiden välisiä suhteita ja avattaisiin teollinen data yritysten yhteiskäyttöön. Uudet lainsäädäntöpaketit tulevat varmasti edistämään avoimen datan sisämarkkinan luomista, digitaalisten palvelujen turvallisuutta ja markkinoiden toimivuutta, mutta jättävät kuitenkin avoimia kysymyksiä koskien esimerkiksi haitallisen verkkosisällön määrittelemistä ja rajoittamista sekä ylipäätään datan arvon valjastamista yritysten käyttöön tilanteissa, joissa aineistoihin liittyy pakottavaan lakiin ja/tai sopimuksellisiin velvoitteisiin liittyviä kolmansien osapuolten oikeuksia.

Euroopan datastrategia ja avoin, kilpailukykyinen datatalous

Euroopan komissio julkisti viime vuonna Euroopan uuden datastrategian.[1] Euroopan Unioni (”EU”) pyrkii edistämään datataloutta ja investoimaan siten, että datan ja datapohjaisten tuotteiden sekä palveluiden tarjonta kasvaisi sisämarkkinoilla. Datastrategian mukaan haaste on, että tällä hetkellä iso osa maailman datasta on muutamien teknojättien hallinnassa. Maiden osalta kilpailijoina tunnistetaan erityisesti Yhdysvallat, jossa dataa hallinnoi suurelta osin yksityinen sektori ja toisaalta Kiina, jossa yhdistyy sekä valtion valvonta että suurten teknologiayritysten kontrolli datasta. EU:n tavoitteena on, että tilanne muuttuisi tulevaisuudessa, sillä iso osa datasta generoituu EU:n vahvuusalueilla olevista lähteistä, kuten esimerkiksi älykkäiden, verkkoon liitettyjen laitteiden eli esineiden internetin sovellusten käytöstä. EU:n mukaan vaaditaan kuitenkin akuutteja toimenpiteitä Euroopan datatalouden kilpailukyvyn edellytysten parantamiseksi tulevina vuosikymmeninä. Toisaalta vaaditaan myös tasapainoa tiedon liikkuvuuden varmistamisen ja tiukkojen henkilötietojen suojaa ja tietoturvaa koskevien säännösten välillä.[2]

EU:n datastrategian tavoitteena onkin luoda yhteinen eurooppalainen data-avaruus eli aito ja avoin datan sisämarkkina, joilla yrityksillä olisi vapaa pääsy rajattomaan määrään teollista dataa, mutta jolla henkilötiedot ja muut suojattavat tiedot, kuten liikesalaisuudet, turvattaisiin ja kaikkea muutakin soveltuvaa pakottavaa lainsäädäntöä, kuten kuluttajansuojaa ja kilpailuoikeutta, noudatettaisiin. Datan saatavuus varmistettaisiin teollisuusstrategialla. Eri toimijoiden muodostamien ekosysteemien avulla pyrittäisiin luomaan uusia, dataan perustuvia tuotteita ja palveluita, joissa ”tietojärveen” eli datapooliin kerätty data olisi vastavuoroisin ehdoin saatavilla yritysten käyttöön. Suomen toisiolaki (laki terveys- ja sosiaalitietojen toissijaisesta käytöstä), jolla on perustettu kansallisena tietolupaviranomaisenamme toimiva Findata, mainitaankin EU:n datastrategiassa esimerkkinä jäsenvaltiotason toimista, millä pyritään varmistamaan datan saatavuus erilaisiin tarpeisiin kuten tieteelliseen tutkimukseen. EU:n mukaan datan saatavuutta tulisi parantaa monelta osin: julkisen sektorin data tulisi saada yrityskäyttöön (”G2B”, government to business”) ja toisaalta yksityisten toimijoiden dataa tulisi jakaa viranomaiskäyttöön (”B2G” eli ”business to government”). Lisäksi yritysten oman datan yhteiskäyttöä (”B2B” eli ”business to business”-data) tulisi edistää. [3]

EU:n kehittyvä datasääntely

EU:lla onkin parhaillaan käynnissä lukuisia lainsäädäntöhankkeita datatalouden edistämiseksi, datan saatavuuden parantamiseksi ja sen hyödyntämisen kehittämiseksi. Avoimen datan direktiivillä (”Open Data Act”) pyritään turvaamaan julkisen sektorin korkean lisäarvon data-aineistojen saatavuutta yritysmaailman käyttöön sekä kaupallisiin että muihin tarkoituksiin.[4] Valtionvarainministeriö valmistelee säädöshanketta direktiivin implementoivasta kahdesta uudesta laista, jotka ovat laki eräiden julkisten yritysten tietojen uudelleenkäytöstä ja laki julkisin varoin tuotettujen tutkimusaineistojen uudelleenkäytöstä. Myös lakia julkisen hallinnon tiedonhallinnasta (906/2019) ja lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) muutettaisiin. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle huhtikuussa 2021. Direktiivit on implementoitava kansallisesti viimeistään 17.7.2021, joten lakien on astuttava siihen mennessä voimaan.[5]

Julkisen sektorin data-aineistojen avaamisen lisäksi EU pyrkii datastrategiansa mukaisesti edistämään datataloutta usealla muullakin käynnissä olevalla lainsäädäntöhankkeella. Loppuvuonna 2020 Euroopan komissio nimittäin antoi ehdotukset kolmeksi uudeksi asetukseksi. Asetusluonnos eurooppalaisesta datahallinnosta (”Data Governance Act”) mahdollistaisi yhteisten eurooppalaisten datavarantojen hallinnoinnin[6].  Datahallintosäädös täydentäisi avoimen datan direktiiviä 2019/1024 ja koskisi sellaista julkisen sektorin hallussa olevaa dataa, johon kohdistuu muiden osapuolten oikeuksia ja joka sen vuoksi ei kuulu avoimen datan direktiivin 2019/1024 soveltamisalaan.

Datahallintosäännöksellä luotaisiin mekanismi, jonka avulla tiettyjä suojatun julkisen sektorin datan luokkia voidaan käyttää uudelleen edellyttäen, että muiden osapuolten kyseiseen dataan kohdistuvia oikeuksia, kuten henkilötietojen suojaa tai vaikkapa teollis- ja tekijänoikeuksia sekä kaupallisen, luottamuksellisen tiedon suojaa (esimerkiksi liikesalaisuuksia) koskevia rajoituksia, noudatetaan.  Julkisen sektorin elimillä, jotka sallivat datan uudelleenkäytön, tulisi olla keinot varmistaa, että dataan kohdistuvia oikeuksia ei loukata. Samoin kilpailulainsäädännön noudattaminen tulisi varmistaa. Säädöksen tarkoituksena on myös helpottaa data-altruismia, eli datan asettamista vapaaehtoisesti saataville yksityisten henkilöiden ja yritysten toimesta yleistä etua varten. Asetuksella perustettaisiin myös Euroopan datainnovaatiolautakunta, minkä tehtävänä olisi tukea jäsenvaltioiden viranomaisia parhaiden käytäntöjen syntymisessä esimerkiksi tietopyyntöjen yhteydessä, joiden kohteena on data-aineistot, joiden käyttöä rajoittaa kolmansien osapuolten oikeudet.

EU:lla on lisäksi meneillään monia erittäin mielenkiintoisia, ala-kohtaisia datasäädöshankkeita, joista voidaan esimerkkinä mainita vaikkapa autoteollisuuden, älykkäiden liikennejärjestelmien, ympäristötietojen, paikkatietojen tai maksupalvelujen tarjoajien dataan liittyvät lakihankkeet sekä eurooppalaisen terveysdata-avaruuden luomiseen tähtäävä hanke, josta odotetaan EU:n lainsäädäntöehdotusta vuoden 2021 lopussa.

Datahallintosäädöksen lisäksi komissio on aloittanut digitaalisten palveluiden lainsäädäntöpaketin valmistelun.[7] Pakettiin kuuluu kaksi asetusluonnosta: ehdotus asetukseksi digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta (”Digital Services Act” tai ”digipalvelusäädös”)[8] sekä ehdotus asetukseksi kilpailullisista ja oikeudenmukaisista markkinoista digitaalialalla (”Digital Market Act” tai ”digimarkkinasäädös”)[9]. Digipalvelusäädöksen tarkoituksena on edistää digitaalisten palvelujen sisämarkkinoita harmonisoimalla digitaalisten palvelujen tarjoajien vastuut tiukemmiksi sekä tehostamalla digitaalisten palvelujen valvontaa EU:ssa verkkoympäristön luotettavuuden takaamiseksi. Digimarkkinasäädöksen tarkoituksena on puolestaan turvata markkinoiden avoimuus ja kilpailu isojen verkkoalustojenkin suhteen sekä helpottaa uusien innovaatioiden ja yritysten markkinoille tuloa.[10]

Digimarkkinasäädös sääntelisi verkossa toimivia tekojättien eli ns. ”portinvartijoiden” tarjoamia ydinalustapalveluja, joita voivat olla esimerkiksi välityspalvelut (muun muassa markkinapaikat ja sovelluskaupat kuten App Store), verkossa toimivat hakukoneet (kuten Google), verkkoyhteisöpalvelut (kuten Facebook, Instragram ja Twitter), videonjakopalvelut (kuten Youtube), numeroista riippumattomat henkilöiden väliset sähköiset viestintäpalvelut (kuten SnapChat tai Messenger) ja käyttöjärjestelmät, pilvipalvelut ja mainontapalvelut. Säädösehdotuksen mukaan ydinalustapalvelujen tarjoajia voitaisiin pitää ns. portinvartijoina, jos i) niillä on merkittävä vaikutus sisämarkkinoihin, ii) ne ylläpitävät yhtä tai useampaa tärkeää palveluväylää asiakkaille ja iii) niillä on tai niillä ennakoidaan olevan vakiintunut ja kestävä asema toiminnassaan.  Säädöksen tarkoituksena on turvata kilpailulliset ja oikeudenmukaiset markkinat digitaalialalla kieltämällä portinvartijoilta kilpailua rajoittavat ja muut epäoikeudenmukaiset käytännöt sekä asettamalla portinvartijoille velvoitteita koskien ydinalustapalvelujen tarjoamista.

Lisäksi EU:ssa valmistellaan ehdotusta erityiseksi datasäännökseksi (”Data Act”), jolla säänneltäisiin eri toimijoiden välisiä suhteita ja avattaisiin teollinen data yritysten yhteiskäyttöön.[11] Datasäännöksen osalta komission säädösluonnosta odotetaan annettavaksi vuoden 2021 loppupuolella.

Laittoman ja haitallisen sisällön monitorointi

Digipalvelusäädöksessä vahvistettaisiin uudet, sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 2000/31/EY korvaavat, yhdenmukaistetut säännöt välityspalvelujen tarjoamiselle ja niiden ehdolliselle vastuuvapaudelle.  Asetusehdotuksen 8 artiklan mukaan välityspalvelujen tarjoajan tulisi myös ryhtyä toimiin laitonta sisältöä vastaan saadessaan asianomaiselta kansalliselta oikeus- tai hallintoviranomaiselta asiaa koskevan määräyksen.  Asetusehdotuksen 2 artiklassa määritellyllä laittomalla sisällöllä tarkoitetaan ”mitä tahansa tietoa, joka sellaisenaan tai viittaamalla johonkin toimintaan, mukaan lukien tuotteiden myynti tai palvelujen tarjoaminen, ei ole unionin tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaista, riippumatta kyseisen lainsäädännön täsmällisestä kohteesta tai luonteesta.”  Laittomana sisältönä voitaisiin siis kieltää hyvin monenlainen materiaali, kuten esimerkiksi kolmansien osapuolten immateriaalioikeuksia loukkaava sisältö, kuluttajansuojalain vastainen aineisto taikka miksei myöskin disinformaation levittäminen verkossa.

Ongelmana voidaan kuitenkin nähdä jo nyt, että yksiselitteisesti laittomaksi sisällöksi luokiteltavan materiaalin lisäksi verkossa on myös hyvin paljon erilaista haitallista sisältöä, minkä kategorisointi suoraan tietyn unionin tai kansallisen lainsäädännön vastaiseksi voi olla haastavaa.  Lisäksi iso osa haitallisesta sisällöstä on usein käyttäjien itsensä luomaa (ns. user generated content), jolloin sisällön haitallinen vaikutus voi ilmetä kohdeyleisössä, kuten alaikäisten keskuudessa, monen komponentin, kuten esimerkiksi käyttäjän syötteen (postauksen) kuvan, kuvatekstin ja emojien yhdistelmästä.

Digipalvelusäädöksen asetusluonnoksen perustelujen mukaan iso osa sidosryhmistä ilmoitti, että erityisesti covid-19-pandemian aikaan verkossa on hälyttävän korkeat määrät haitallista ja laitonta sisältöä ja että ilmoitettuaan digitaalisen palvelun tarjoajille haitallisesta tai laittomasta sisällöstä tai tavaroista, palveluntarjoajat eivät ryhtyneet tehokkaisiin toimiin sisällön poistamiseksi ja ilmoitusmekanismit osoittautuivat tehottomiksi. Palveluntarjoajien toimintaperiaatteiden ja niiden konkreettisten toteutumisen välillä ilmeni siis ristiriita. Toisaalta iso osa sidosryhmistä oli kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ”haitallista” sisältöä (joka ei välttämättä ole laitonta) ei tulisi määritellä digipalvelusäädöksessä eikä siihen tulisi soveltaa poistamisvelvoitteita, koska tämän arkaluonteisen kysymyksen osalta on huomioitava myös sananvapauden suojeluun liittyvät velvoitteet. Säädösehdotuksessa säilytetäänkin sähköistä kaupankäyntiä koskevassa direktiivissä asetettu yleisten valvontavelvoitteiden kielto, jota EU perustelee tärkeäksi perusoikeuksien varmistamiseksi verkkoympäristössä. Perusteluiden mukaan verkkopalvelujen palveluntarjoajille asetettavat valvontavelvoitteet voisivat kohtuuttomasti rajoittaa käyttäjien sananvapautta ja vapautta vastaanottaa tietoja ja toisaalta kohtuuttomasti rasittaa palveluntarjoajia ja siten haitata niiden elinkeinovapautta. [12]

Artiklan 7 mukaan välityspalvelun tarjoajille ei pidä asettaa yleistä velvoitetta valvoa siirtämiään tai tallentamiaan tietoja eikä velvoitetta pyrkiä aktiivisesti saamaan selville laitonta toimintaa osoittavia tosiseikkoja tai olosuhteita. Toisaalta artiklan 6 mukaan välityspalvelujen tarjoajia ei voida kuitenkaan katsoa soveltumattomiksi 3, 4 ja 5 artiklassa tarkoitettuihin vastuuvapautuksiin pelkästään sen vuoksi, että ne suorittavat vapaaehtoisia oma-aloitteisia tutkimuksia tai muita toimia, joiden tarkoituksena on havaita, tunnistaa ja poistaa laitonta sisältöä tai estää pääsy siihen.

Asetusehdotuksen perustelujen mukaan suurten verkkoalustojen tulisi kuitenkin identifioitujen riskien minimoimiseksi kuten laittoman sisällön tai mainonnan levityksen,  manipulointitekniikoiden ja disinformaation hillitsemiseksi, harkita sisällön moderointia ja algoritmisten suosittelujärjestelmien parantamista sekä laatia ja noudattaa tiettyjä, artiklojen 35 ja 46 mukaisia käytännesääntöjä ja sitoutua niihin[13].  Artiklan 2 mukaan ”sisällön moderoinnilla” tarkoitettaisiin kaikkia välityspalvelujen tarjoajien toimia, joiden tarkoituksena on havaita, tunnistaa ja käsitellä palvelun vastaanottajien tarjoamaa laitonta sisältöä tai tietoa, joka ei ole yhteensopivaa palvelun ehtojen kanssa, mukaan lukien toimenpiteet, jotka vaikuttavat kyseisen laittoman sisällön tai tiedon saatavuuteen, näkyvyyteen ja saavutettavuuteen, kuten tietojen näkyvyyden heikentäminen, niihin pääsyn estäminen tai niiden poistaminen, taikka vastaanottajien mahdollisuuksiin toimittaa tällaista tietoa, kuten vastaanottajan tilin lopettaminen tai keskeyttäminen.

Suomen kanta on, että laittomaan verkkosisältöön tulisi puuttua tehokkaasti, jotta verkkoympäristöä ei hyödynnetä laittomassa tarkoituksessa. Uuden sääntelyn tulisi lisätä luottamusta digitaalisiin palveluihin ja turvalliseen verkkoympäristöön, mutta sen tulisi kuitenkin olla oikeassa suhteessa sillä tavoiteltavaan päämäärään nähden, turvata käyttäjien sananvapaus ja muiden perusoikeuksien toteutuminen sekä kuluttajansuojan korkea taso. Suomen kannan mukaan verkkoalustojen oma-aloitteisen sisällön moderoinnin ja sen johdosta tapahtuvan manuaalisen taikka tekoälyn avuin automatisoidun sisällön suodatuksen ja poiston tulisi myös olla transparenttia muun muassa sananvapauden ja sisältöjen vastaanottamisen kannalta.[14]

Sosiaalisen median verkkoalustoilla onkin omat yhteisösäännöt ja käyttöehdot, joissa kielletään laittoman ja/tai haitallisen sisällön, kuten kolmansien osapuolten immateriaalioikeuksia loukkaavan, disinformaation, laittomien vihapuheiden tai minkä tahansa muun sopimattoman sisällön levittäminen sekä päihteiden myyminen.  Käyttäjälle tarjotaan usein ilmiantomekanismi, jolla hän voi ilmoittaa yhteisösääntöjä tai palvelun käyttöehtoja loukkaavasta sisällöstä palveluntarjoajalle sisällön tarkastamiseksi ja poistamiseksi. Haaste kuitenkin on, että käytännössä haitallista sisältöä on palveluissa valtavasti, mistä syystä monesti ilmoitukset jäävät tehottomiksi, kuten sidosryhmät digipalvelusäädöksen perusteluissakin toteavat.

EU:n uudet datasäädökset tuovat monelta osin täysin uudenlaista sääntelyä datatalouden kehittämiseksi sekä data-aineistojen saatavuuden ja käyttöönoton parantamiseksi.  Monia haasteita tulisi kuitenkin datan hyödyntämisen kontekstissa ratkaista, joko lainsäädännöllisin taikka muin keinoin kuten käytännesäännöillä, verkkopalvelujen yhteisösäännöillä ja käyttöehdoilla taikka tiettyjen kysymysten osalta vähintäänkin tietotaidon lisäämisellä koulutuksen keinoin sekä vakiintuneita sopimuskäytäntöjä kehittämällä.

Ehdotus digipalvelusäädökseksi vaikuttaa edelleen jättävän täysin määrittelemättä – mahdollisesti sananvapaussyistä – haitallisen sisällön käsitteen. Kuitenkin vallitsevien megatrendien kuten digitalisaation ja globaalin pandemian myötä sosiaaliset kohtaamiset ja vuorovaikutus on siirtynyt suurelta osin verkkoon ja johtanut haitallisen verkkosisällön räjähdysmäiseen kasvuun, mitä ei palveluntarjoajat eivät nykyisillä moderointikeinoilla ja ilmiantomekanismeilla kuitenkaan saa yhteisösääntöjensä mukaisesti poistettua. Digipalvelusäädös ei vaikuta tuovan kysymykseen vastausta, mistä syystä haitalliseen sisältöön tulee puuttua muin keinoin sekä ylipäätään jatkaa ilmiön ja mahdollisten ratkaisukeinojen selvittämistä.

Toinen haaste, mikä tulee esille arvokkaiden data-aineistojen hyödyntämisen yhteydessä, on lukuisat pakottavaan lakiin tai sopimuksiin perustuvat kolmansien osapuolten dataan kohdistuvat oikeudet, kuten henkilötietojen suojaan liittyvät velvoitteet, liikesalaisuudet sekä dataan mahdollisesti kohdistuvat teollis- ja/tai tekijänoikeudet.  Vuoden 2020 lopulla julkaistun komission IP Action Planin mukaan komissio arvioikin parhaillaan teollis- ja tekijänoikeusjärjestelmää löytääkseen oikean tasapainon datan jakamisen tarpeen ja perusteltujen intressien suojaamisen välillä.[15] Komission mukaan tietokantadirektiiviä, minkä nojalla suojataan huomattavien investointien tuloksena syntyviä tietokantoja, olisi aihetta tarkastella uudelleen datan saatavuuden ja käytön helpottamiseksi. Komissio tuleekin datastrategian yhteydessä tarkastelemaan tietokantadirektiiviä uudelleen erityisesti koneellisesti tuotetun datan ja esineiden internetin myötä syntyvän datan jakamisen ja kaupan helpottamiseksi. Datastrategiankaan kehittäminen tai tietokantadirektiivin sovittaminen uusiin tarpeisiin eivät käytännössä ratkaise datan saamista paremmin lisäarvon tuotannon piiriin: yrityksiä on koulutettava ymmärtämään datan mahdollisuudet aineettomana omaisuutena. Yritysten olisi myös integroitava IPR strategiaansa data aineettoman omaisuuden eränä ja luotava sen suojaamiseen ja kaupallistamiseen liittyvät käytännesäännöt sekä samassa yhteydessä toki hankkia datamaturiteetti eli ymmärrys siitä, mistä yrityksen data-aineistot itseasiassa koostuvat ja mitä pakottavaan lakiin tai sopimuksellisiin sitoumuksiin liittyviä rajoitteita kunkin data-aineiston käyttöön voi liittyä. Edessä on siis pitkä matka varsinaisen eurooppalaisen datatalouden täysimääräiseen saavuttamiseen.

[1] Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan Talous- ja Sosiaalikomitealle ja Alueiden Komitealle, Bryssel 19.2.2020, COM(2020) 66 final (”Datastrategia”), saatavilla verkossa osoitteessa https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52020DC0066&from=EN

[2] Datastategia, s. 3.

[3] Datastategia, s. 4-7.

[4] Direktiivi (EU) 2019/1024 avoimesta datasta ja julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä (avoimen datan direktiivi)

[5] Valtioneuvoston tiedote 12.10.2020: https://valtioneuvosto.fi/-/10623/julkisen-tiedon-hyodyntamista-halutaan-lisata-avoimen-datan-direktiivi-kansallisesti-taytantoon-heinakuussa-2021

[6] Ehdotus asetukseksi eurooppalaisesta datahallinnosta. Saatavilla osoitteessa https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52020PC0767&from=EN

[7] Lisää tietoa komission digitaalisten palveluiden lainsäädäntöpaketin valmistelusta löytyy verkkosivuilta https://ec.europa.eu/digital-single-market/en/digital-services-act-package ja https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_20_2347

[8] Ehdotus asetukseksi digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta (”Ehdotus digipalvelusäädökseksi”). Saatavilla verkko-osoitteessa https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52020PC0825&from=en.

[9] Ehdotus asetukseksi kilpailullisista ja oikeudenmukaisista markkinoista digitaalialalla.  Saatavilla osoitteessa https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52020PC0842&from=en.

[10] Suomen 12.8.2020 julkaistussa, komission lainsäädäntöehdotuksia koskevassa e-kirjeessä LVM2020-00297 tuodaan esille Suomen kanta digitaalisten palveluiden lainsäädäntöpaketin valmistelun osalta: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Liiteasiakirja/Documents/EDK-2020-AK-311294.pdf (”Suomen e-kirje”).

[11] Datastrategia, s. 20 ja 26. Lisää tietoa komission datasäädöksen valmistelusta löytyy verkkosivulta https://www.europarl.europa.eu/legislative-train/theme-a-europe-fit-for-the-digital-age/file-data-act.

[12] Ehdotus digipalvelusäädökseksi, s. 9-10 ja 13-14.

[13] Ehdotus digipalvelusäädökseksi, s. 35-36.

[14] Suomen e-kirje.

[15] Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: Kaikki irti EU:n innovointipotentiaalista. Teollis- ja tekijänoikeuksia koskeva toimintasuunnitelma EU:n elpymisen ja palautumiskyvyn tueksi. (COM(2020) 760 final), saatavilla verkko-osoitteessa https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52020DC0760&from=EN

Kirjoittajat