EU:n uuden tekijänoikeusdirektiivin valmistelu jatkuu ensi vuonna

Uusi tekijänoikeusdirektiivi on yksi neljästä komission vuonna 2016 antamista direktiivi- ja asetusehdotuksista, joilla pyritään saattamaan EU:n tekijänoikeuslainsäädäntö digitaalisille markkinoille sopiviksi. Uudistusten tavoitteena on luoda oikeudenmukainen verkkoympäristö tekijöille ja lehdistölle, edistää kuluttajien pääsyä jäsenvaltioiden rajat ylittävään sisältöön sekä kehittää koulutukseen, tutkimukseen ja kulttuuriperintöihin liittyviä tekijänoikeussäännöksiä.  Erityisesti tekijänoikeutta digitaalisilla sisämarkkinoilla koskeva direktiiviehdotus (COM 2016/593 final) on kuitenkin herättänyt paljon keskustelua niin julkisuudessa kuin myös ammattiyhteisössä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti 5.12.2018 avoimen kuulemis- ja keskustelutilaisuuden direktiiviehdotuksen valmistelusta. Tilaisuudessa tiedotettiin direktiivin tämänhetkisestä tilanteesta ja avoinna olevista kysymyksistä kolmikantaneuvotteluissa. Kuulemistilaisuudessa esiteltiin erityisesti parlamentin ehdottamia uusia säännöksiä Suomen kannanmuodostusta ajatellen. Osallistujilla oli mahdollisuus esittää näkemyksensä uusista säännöksistä sekä kiistanalaisista artikloista.

EU:n parlamentin syyskuussa antama ehdotus direktiivistä sisälsi useita uusia säännöksiä verrattuna komission antamaan direktiiviehdotukseen. OKM:n tilaisuudessa kritisoitiin parlamentin uusista ehdotuksista puuttuvaa vaikutusarviointia, mutta huomautettiin, että tässä vaiheessa lainsäädäntövaihetta vaikutusarvioinnin puute on tavanomaista. Uusiin artikloihin on suhtauduttu jäsenvaltioissa varautuneesti. Suomen alustava kanta direktiiviehdotukseen on muodostettu U-kirjelmässä U 63/2016 vp, jossa on todettu, että oikeuksien pirstaloitumista ja uusien oikeuksien syntymistä tulee välttää.

Tilaisuudessa varsinaisen kuulemisen kohteena olivat parlamentin uudet ehdotukset, joista ensiksi käsiteltiin uutta 5.1 a, ns. public domain –artiklaa, jossa säädeltäisiin jo vapaasti yleiseen käyttöön asetettujen teoksien pysymistä edelleenkin vapaana. Parlamentin ajatuksena on ollut rajoittaa erityisesti public domainiksi siirtyneiden taideteoksien valokuvaamisesta syntyvää lähioikeutta. Ehdotuksen johdosta valokuva tekijänoikeudesta vapautuneesta teoksesta, kuten Mona Lisasta, ei voisi olla lähioikeudella suojattu. Ehdotus ulottuisi koskemaan sellaisia valokuvia, jotka ovat alkuperäisen aineiston tarkkoja kopioita.

Parlamentti lisäsi direktiiviehdotukseen urheilutapahtumien lähioikeuden perustavan 12 a artiklan, jonka mukaan urheilutapahtuman järjestäjälle annettaisiin tekijänoikeusdirektiivin mukaiset yksinoikeudet kappaleen valmistamiseen ja yleisön saataviin saattamiseen sekä lainaus- ja vuokrausdirektiivin mukainen lähioikeus esittäjälle yksinoikeus sallia tai kieltää urheiluesityksien tallennus. OKM:n tilaisuudessa keskustelua herätti se, että artikla jättää paljon epäselvyyttä suoja-ajasta ja suojan kohteesta. Tilaisuudessa heräsi kysymys siitä, soveltuisiko urheilutapahtumaan sama suoja-aika kuin muuhunkin tekijänoikeudella suojattuun aineistoon, jolloin suoja-aika olisi 70 vuotta tekijän kuolemasta. Artiklasta ei myöskään voi päätellä, kuka tällainen tekijä urheilutapahtuman yhteydessä olisi. Tilaisuudessa tuotiin esille, että neuvostossa on ollut yksiselitteinen kanta siitä, ettei uuteen ehdotukseen suhtauduta myötämielisesti, jolloin uusi artikla ei todennäköisesti tule päätymään lopulliseen tekstiin.

Parlamentin ehdottama -14 artikla koskee tekijöiden ja esiintyjien oikeutta kohtuulliseen ja oikeasuhteiseen korvaukseen. Uuden artiklan tarkoituksena on, että korvausten tulisi olla alun perin kohtuullisia (erotuksena jälkikäteiseen kohtuullistamiseen), minkä takaamiseksi siirryttäisiin yhä enemmän kollektiiviseen sopimiseen. Lähtökohtaisesti artiklaan suhtaudutaan neutraalisti, mutta kuulemistilaisuudessa kävi ilmi, että eri osapuolille artiklan merkityssisältö vaikuttaa haastavalta. Artiklan ongelmana on epävarmuus kohtuullisen korvauksen määritelmästä ja siitä, mitä jäsenvaltioilta edellytetään toimeenpanovaiheessa. Kysymykseksi nousi myös se, voiko kertakäyttösopimuksia teosten käytöstä tehdä enää lainkaan.

Parlamentin ehdottama 16a artikla loisi tekijälle ja esittäjälle uuden peruuttamisoikeuden. Tämä tarkoittaisi, että mikäli tekijä tai esiintyjä on lisensoinut tai siirtänyt teoksensa tai muuta suojattua aineistoa koskevat oikeutensa yksinoikeudella, mutta teosta tai aineistoa ei hyödynnetä tai sitä koskevaa 14 artiklan raportointivelvollisuutta ei käytetä, tekijällä tai esiintyjällä on oikeus peruuttaa oikeuksien luovutus. OKM:n keskustelutilaisuudessa artikla sai ristiriitaisen vastaanoton. Eri osapuolet kommentoivat, että tämänkaltainen oikeus on huomattava poikkeus sopimuksien sitovuutta koskevaan pacta sund servanda –periaatteeseen ja sopimusvapauteen, mutta osa suhtautui hyvin myönteisesti sen mahdollisiin vaikutuksiin esimerkiksi epätasapainoisiin neuvottelutilanteisiin.  Artiklan hyvänä puolena korostettiin sitä, että se olisi askel oikeaan suuntaan teosresurssien tehokkaan hyödyntämisen ja liiketoiminnan luomisen näkökulmasta, sillä artikla varmistaisi, etteivät teoksiin liittyvät oikeudet jää hyödyntämättä. Se voisi toisaalta myös luoda epävarmuutta markkinoille siitä, milloin teoksen katsotaan jääneen hyödyntämättä.

Julkisuudessa keskustelu ei kuitenkaan ole keskittynyt parlamentin uusiin artiklaehdotuksiin, vaan jo komission ehdotukseen sisältyneisiin 11 ja 13 artikloihin, joista parlamentti hyväksyi omat versionsa syyskuussa. Myös OKM:n tilaisuudessa esiteltiin tämän hetkinen tilanne kyseisten artiklojen kohdalta ja keskusteltiin näiden sisällöistä.

Lehtikustantajien lähioikeutta sääntelevää 11 artiklaa koskeva keskustelu on liittynyt ennen kaikkea linkkiveron käsitteeseen. Termiä voidaan kuitenkin pitää harhaanjohtavana, sillä artiklan tarkoituksena ei ole säännellä hyperlinkkausta itsessään, vaan lehtikustannustuotteiden hyödyntämistä ilman asianmukaista korvausta. Parlamentin ehdotukseen sisältyvän artiklan sanamuodon mukaan lehtijulkaisujen kustantajille tarkoitetut oikeudet eivät estä yksittäisten käyttäjien toteuttamaa lehtijulkaisujen laillista yksityistä ja ei-kaupallista käyttöä, eivätkä oikeudet koske muutamalla saatesanalla varustettuja hyperlinkkejä. Toisaalta on kuitenkin huomioitava, että kuluttajat päätyvät tyypillisesti uutisiin sellaisten linkkien kautta, joissa uutisen sisältöä on selostettu, jolloin uutisten monopolisoituminen voidaan nähdä ongelmallisena.

Artikla 13 koskee teosten käyttöä alustapalveluissa, minkä taustalla on se, että oikeudenhaltijoiden mukaan erityisesti Youtube ei ota riittävästi vastuuta sisällöistä, jotka palvelun käyttäjät tallentavat palveluun, eikä maksa niistä riittävästi. Parlamentti ja neuvosto ovat antaneet ongelmaan samankaltaisen perusratkaisun, jonka lähtökohtana on, että online-sisällönjakopalvelu suorittaa tekijänoikeuden yksinoikeuden piiriin kuuluvan teon, kun se tarjoaa käyttäjille pääsyn teoksiin ja muihin suojan kohteisiin, joita sen käyttäjät ovat tallentaneet palveluun. Tällöin tekijänoikeuksien valvominen siirtyy online-sisällönjakopalveluiden vastuulle, mistä voisi seurata, että tällaisten alustojen olisi hankittava lisenssit palveluun tallennettuihin sisältöihin ennen kuin ne julkaistaan. Tilaisuudessa nostettiin useita tulkintaongelmia esille, joista yksi liittyi online-sisällönjakopalvelun käsitteeseen. Online-sisällönjakopalvelun tarjoajaksi on määritelty palvelun tarjoaja, jonka yhtenä päätarkoituksena on tallentaa merkittävä määrä sen käyttäjien lataamia tekijänoikeussuojattuja teoksia tai muuta suojattua aineistoa, jotka palvelu optimoi ja joita se promotoi voittoa tavoitteleviin tarkoituksiin. Parlamentin ja neuvoston versioihin on myös lisätty poissulkulista, johon sisältyvät palvelun tarjoajat, kuten online-kauppapaikat, eivät kuulu artiklan soveltamisalaan. Nämä yhdessä muodostavat epäselvän käsitteen, jota on hankala tulkita. Tilaisuudessa artiklasta, samoin kuin muistakin artikloista, esitettiin hyvin ristiriitaisia näkemyksiä.

Tilaisuudessa keskustelua herätti myös tekstin- ja tiedonlouhintaa koskeva artikla 3, jossa oli alun perin ehdotettuna pakottava rajoitus ei-kaupallisen tieteellisen tutkimuksen hyväksi, josta ei voisi toisin sopia, jolloin kustantajille jäisi oikeus ryhtyä toimenpiteisiin tietojärjestelmien eheyden turvaamiseksi. Neuvoston ja parlamentin tekstin uudessa 3 a–artiklassa ehdotus muuttui soveltamisalaltaan laajemmaksi, vapaaehtoiseksi poikkeukseksi tekstin ja tiedonlouhinnan hyväksi, jonka lähtökohtana on ”a right to read is a right to mine” –periaate. Keskustelutilaisuudessa kävi ilmi, että neuvostossa on ollut ajatus siitä, että tiedonlouhintaa olisi mahdollista rajoittaa sopimuksin muuta kuin tieteellistä tutkimusta varten, mutta tällä hetkellä trilogeissa ehdotus on näyttänyt kehittyvän siihen suuntaan, että oikeudenhaltija voisi estää tiedonlouhinnan pelkästään yksipuolisella ilmoituksella. Tämä herätti keskustelutilaisuudessa huolta erityisesti datatalouden kehittymisen kannalta.

Kokonaisuudessaan tekijänoikeusdirektiivi on herättänyt kiitosta ja kritiikkiä niin julkisuudessa kuin OKM:n keskustelutilaisuudessa. Direktiivin lopullisen sanamuodon kohtalo ratkeaa trilogineuvotteluissa tammikuussa 2019, jonka jälkeen europarlamentti äänestää täysistunnossaan direktiivin lopullisesta hyväksymisestä. Direktiivin toimeenpano tulee olemaan todennäköisesti noin 24 kuukautta, jolloin se astuisi voimaan keväällä 2021.

Kuulemistilaisuuden aineisto on luettavissa täältä.