Berggren Brokerage

20.2.2017

Berggren on tuonut markkinoille innovatiivisen ratkaisun IPR:ien kaupallistamiseen. Uusi lisensoinnin ja myynnin kaupallistamismalli tarjoaa yrityksille aiempaa paremmat mahdollisuudet aineettoman omaisuuden tehokkaampaan hyödyntämiseen, kasvun vauhdittamiseen sekä kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen.

Valtava potentiaali – piilossa olevat IPR:t

Euroopan patenttivirastoon jätettiin vuonna 2015 yli 160 000 patenttihakemusta. Yritykset investoivat huomattavasti patentointiin, mutta patentoinnin kaupallista potentiaalia ei välttämättä hyödynnetä riittävästi. Kun yritys keskittyy ydinliiketoimintaansa, saattaa arvokasta aineetonta omaisuutta jäädä käyttämättä. Sama koskee tavaramerkkejä ja brändejä, myös näissä on hyödyntämätöntä potentiaalia. Yhdysvalloissa brändilisensointi ja eritoten oheistuotteiden lisensointi on ollut jo pitkään miljardibisnes. Teknologialiiketoiminnassa IPR:ien monipuolinen kaupallistaminen on lähes elinehto.

Berggren edelläkävijänä tekemässä muutosta

Yhdysvalloissa aineettoman omaisuuden hyödyntäminen on usein yritysten liiketoiminnan strategisessa fokuksessa. Euroopassa aineettoman omaisuuden hyödyntäminen ei ole vielä yhtä laajaa. Kaupallistaminen vaatii resursseja ja erityisosaamista, jota ei välttämättä ole tarjolla omassa yrityksessä. Nyt Berggren tuo markkinoille ensimmäisenä Suomessa ja yhtenä harvoista Euroopassa aineettoman omaisuuden lisensoinnin ja myynnin kaupallistamismallin, Berggren Brokerage–palvelun. Palvelulla haetaan potentiaalisille aineettomille oikeuksille uusia kaupallisia mahdollisuuksia. Berggren Brokerage–palvelussa on mahdollista hyödyntää Berggrenin järjestämää ulkopuolista rahoitusta, jolla madalletaan yrityksen riskiä ryhtyä kaupallistamaan aineetonta omaisuuttaan.
”Asiantuntijoillamme on monipuolista ja syvällistä IPR-osaamista globaaleista teknologia-alan yrityksistä. Nyt haluamme tarjota uuden tavan hyödyntää aineetonta omaisuutta entistä pienemmällä riskillä”, Berggrenin liiketoimintajohtaja Mika Lehtinen kertoo.

VisionPlus –rahasto Berggrenin kumppanina

Berggren Brokerage-palvelu toimii yhteistyössä Tero Ojanperän luotsaaman VisionPlus-rahaston kanssa. ”Yrityksillä on hyvää IPR-pääomaa, jota ei hyödynnetä kokonaisvaltaisesti. Berggren tarjoaa erinomaisen palvelun, joka auttaa yrityksiä realisoimaan IPR-omistustensa arvon”, Ojanperä toteaa.

Aineettomien oikeuksien kaupallinen hyödyntäminen kansainvälisesti edellyttää teknistä, liiketoiminnallista ja juridista osaamista, joita Berggren Brokerage-palvelukonsepti tarjoaa. Lisäinformaatiota saat olemalla yhteydessä liiketoimintajohtaja Mika Lehtiseen tai vierailemalla osoitteessa www.berggrenbrokerage.com.

Lisätietoja:
Mika Lehtinen liiketoimintajohtaja, puh. 050 518 1816
Berggren Brokerage: berggrenbrokerage.com

Kirjoitus on julkaistu Berggrenin uutisissa 16.2.2017

Aiheet: Muut
Share: