Aineettomat oikeudet ja minä: Perttu Pölönen ja erään patentin tarina

5/2021 15.9.2021
Perttu Pölönen
Aineettomat oikeudet ja minä on IPRinfo-lehden artikkelisarja. Aineettomat oikeudet koskettavat alan ammattilaisten lisäksi jokaisen ihmisen arkea tavalla tai toisella. Aineettomat oikeudet ja minä – haastattelusarjassa keskustellaan eri aloja edustavien ihmisten kanssa, joiden uralla tai elämässä aineettomat oikeudet ovat olleet erityisen merkittävässä roolissa.

Perttu Pölönen on 26-vuotias futuristi ja tietokirjailija – omien sanojensa mukaan tulevaisuushörhö. ”Yritän ymmärtää tulevaisuutta ja jäsentää sitä. Yrittäjänä lähden aina erilaisiin projekteihin mukaan, mutta pääosin pidän puheita, luennoin ja kirjoitan kaikesta tulevaisuuteen liittyvästä”, Pölönen kuvailee. ”Yritän yhdistää tiedettä, taidetta, teknologiaa ja tulevaisuutta. Ne ovat minun neljä T:täni.”

Aineettomat oikeudet tarkoittavat Pölösen mielestä kaiken luovan toiminnan suojaamista. ”Kun on tehnyt ja onnistunut tekemään jotain originaalia, niin tuntuu reilulta, että keksinnöstä saatu hyöty sataa oikeaan laariin. Siinä kohtaa IPR vaikuttaa”, Pölönen pohtii.

Elämänsä olennaisimpana aineettomana oikeutena Pölönen mainitsee patentit. ”Patentit olivat ensimmäinen kosketukseni aineettomiin oikeuksiin Sävelkellon myötä”. Pölösen vuonna 2011 keksimä Sävelkello on kansainvälisesti palkittu musiikinopetuksen väline, joka syntyi tarpeesta tehdä musiikinteorian ymmärtämisestä helppoa ja yksinkertaista. Keksintö toimi lähtölaukauksena Pölösen sittemmin moneen kiinnostavaan suuntaan polveilleelle uralle.

Sävelkello ja sattumusten sarja

”Ensimmäinen ajatus Sävelkellosta tuli kirjastossa. Eräässä kirjassa selitettiin musiikin teoriaa eri keinoin; oli spiraaleja, Excel-taulukoita ja aaltoja, enkä ollut koskaan nähnyt mitään sellaista. Tajusin, että nuottiviivasto on yksi tapa selittää musiikkia, mutta se ei tarkoita, että se olisi ainut tapa tai keino, universaali tai absoluuttinen totuus. Mietin, että – juuri sopivan epärealistisena ja naiivina – entä jos keksisin uuden tavan esittää musiikkia?”, Pölönen muistelee. ”Lähdin liikkeelle siitä, että on 12 säveltä ja kello tuli jossain kohtaa mukaan. Kun idea toimi, se lähti laajenemaan. Ensimmäinen havahtuminen oli aika teoreettinen löytö. Sen jälkeen sävelkello kehittyi kokeilemalla ja tekemällä”.

perttu lomalla

Pölösen ja Sävelkellon yhteinen polku on ollut monien pienten sattumusten summa. ”Meillä oli lukiossa ilmoitustaulussa lappu, jossa luki Keksintökilpailu. Minullahan oli valmiiksi jo idea, eikä mitään uutta tarvinnut juuri tehdä”, Pölönen muistelee. ”Sitten unohdin kilpailun täysin, kunnes joulukuussa mieleen muistui keksintökilpailu. Googlasin ja deadline oli kahden päivän päästä! Kirjoitin ajatukset ylös ja lähetin paperit , Hyvä, ettei kilpailu mennyt kokonaan ohi!”.

Sävelkello keksintönä ilahduttaa keksjäänsä käytännönläheisyydellään. ”Aina, kun kerron keksinnöstä tai näytän sitä muille, niin onnhienoa nähdä,  kuinka leuat loksahtavat ja tulee sellainen ”wow”-reaktio. Keksintöni on pyörivä ratas jonka voisi tehdä vaikka pahvista ja se tuottaa käyttäjälleen oivalluksen, niin se on kivaa. On hienoa, että on keksinyt jotain niin toimivaa”.

Palkitseva patenttipolku

Ennen Sävelkelloa aineettomien oikeuksien ja yrittäjyyden maailma oli Pölöselle vieras. ”Ei yrittäjyys koskaan ollut mikään varteenotettava uravaihtoehto. Enemmänkin ajauduin alueelle, josta minulla ei ollut mitään tietoa. Siinä mielessä on ollut tosi paljon opittavaa ja yhtenä niistä asioista on ollut IPR-puoli”. Tietoa tarjosivat matkalla vastaan tulleet ammattilaiset kuten myös internetin tiedonhakupalvelut. ”Kyllä sitä tuli googlailtua aika paljon, että mitä ja miten kaikki toimii ja mitä se tarkoittaa. Google oli ystävä”, Pölönen naurahtaa.

Mutta mistä ajatus Sävelkellon patentoimiseen sitten lähti? ”Kaikki lähti suomalaisesta INNOlukio-kilpailusta. Kun olin lähettänyt kilpailuhakemuksen, järjestäjät olivat ilmeisesti ottaneet yhteyttä Patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH). Tuomaristosta kerrottiin, että keksintö vaikuttaa suojattavalta innovaatiolta. Sain yhteystiedot patenttitoimistoon, joka teki ensimmäisen hakemuksen vähän niin kuin hyvän eleen työnä”.

”Lähipiiri oli tukena ja apuna.”, Pölönen kertoo. ”Kun yritys oli siinä pisteessä, että saatiin rahoitusta ja lähdettiin eteenpäin, patentit olivat jo putkessa”.

”En ollut alun perin edes ajatellut patentteja Sävelkellon yhteydessä! Olin kertonut siitä kaikille vastaantulijoille.” Pölönen nauraa. ”Ennen kuin jotkut aikuiset ja ammattilaiset tulivat sanomaan, että Sävelkello saattaisi olla patentoitavissa ja he kertoivat,  mitä patentointi tarkoittaa, ja että idea tulee pitää salassa, en osannut ottaa patentoimista tosissaan tai edes harkita, kannattaako se. Pitää muistaa, että olin lukiossa – IPR-asioiden lisäksi oli muutakin ajateltavaa!”.

perttu pölönen

Kaiken kaikkiaan prosessi oli Pölösen mielestä kiinnostava. ”Kyllä se oli jännittävää, kun sitä kaikkea lähdettiin selittämään patenttitermein ja piirustuksin. Kaikki ominaisuudet piti käydä läpi ja yrittää ymmärtää, että miten homma menee ja mitkä sanavalinnat ovat oikein. Sai olla aika varpaillaan”, Pölönen muistelee. ”Prosessi kokonaisuudessaan oli pitkä ja patentin hyväksyminen tuli vasta paljon myöhemmin.” Sitten hän naurahtaa: ”INNOlukion finaalipäivänä jätettiin myös patenttihakemus – siitä se kaikki sitten lähti”.

Pölönen toteaa oppineensa paljon patentointipolkunsa varrella. ”Olin nuori ja kaikki oli jännittävää ja uutta. Olin vähän epärealistinen patentoinnin suhteen, ja liikaa pohdin sitä, että jos patentin piiriin ei saada kaikkia mahdollisia maita, kaikki kaatuu. Vasta myöhemmin opin patenttistrategian merkityksen ja sen,  että suojaaminen yksinään ei aina riitä”.

Pölönen pohtii patenttistrategiaa myös toisesta näkökulmasta: ”Kun laskuja alkoi tulvia, tajusin, ettei tämä ole ilmaista. Pitää arvioida keksinnön arvo ja harkita, miten laajasti pitää suojata ja patentoida. Piti miettiä patenttistrategiaa ja pohtia sen hyötyjä. Piti punnita omia arvoja, ja sitä, mikä on fiksua ja mikä ei”.

”Nuorena oli ehkä vähän liian innokas ajattelemaan, että nyt kaikki mahdollinen pitää suojata. Isoin oppi oli, että jos lähtisi nyt tekemään uutta, osaisi miettiä alusta asti pidemmälle ja suunnitella toimintatapoja”.

Toisaalta Pölönen pohtii patentoinnin hyödyllisyyttä: ”Jos joku oikeasti lähtee kopioimaan, niin miten tämän kaltainen pieni startup pystyy taistelemaan vastaan?”.

Patentin aineeton arvo

Pölönen toteaa patentin toimineen yritystoiminnan ja kaupankäynnin välineenä. ”Patentista on ollut enemmän hyötyä nimenomaan yritystoiminnassa. Kun puhuu omasta keksinnöstään, tuo se lisäarvoa, kun voi todeta, että patentti löytyy”. Samalla Pölönen kuitenkin toteaa, ettei patentti ole mitenkään itsearvoinen. ”Jos ei ole kysyntää tai merkittävää markkinaa, niin ei siitä ole mitään hyötyä, että keksintö on suojattu. Toki sitä paperia voi heilutella ja sanoa, että uskokaa minuun”. Patentteihin liittyvää kokonaisymmärrystään pohtiessaan Pölönen pohtii: ”Patentin arvon on sellainen asia, minkä on vasta myöhemmin ymmärtänyt. Se riippuu missä markkinassa ja millä tasolla liikutaan”.

perttu esiintymässä

Patentti on Pölöselle monessa mielessä arvokas. ”Sävelkellon idea on universaali – esimerkiksi piano on samanlainen joka puolella maailmaa – ja siksi siinä on potentiaalia. Keksinnön voi edelleen lisensoida tai antaa muille tehtäväksi. Mahdollisuus on olemassa”. Toisaalta patentti sykähdyttää myös muulla tapaa. ”Toinen puoli on sentimentaalinen arvo. Se oli se ensimmäinen juttu ja ensimmäinen patentti”.

Pohtiessaan sitä, mikä oli Sävelkellon patentoinnin merkitys, Pölönen menee mietteliääksi. “Vaikea kysymys. Joskus olen miettinyt miten pienistä asioista kaikki on kiinni, ja miten yksi asia vie toiseen ja kaikki lähtee menemään eteenpäin  Sävelkellon idea oli jo pitkällä, joten olisin varmasti tehnyt sen kanssa jotain ilman kilpailua tai patenttiakin. Mutta tuskin olisin kuitenkaan päässyt niin nopeasti ja niin hyvin eteenpäin. Olin jo aiemmin lähettänyt idean joillekin suomalaisille säveltäjille, jotka totesivat keksintöni toimivaksi, mutta eivät he kehottaneet perustamaan yritystä. Olisi Sävelkellon idea voinut jäädä myös pöytälaatikkoon”.

Olin jättänyt tähän maailmaan jotain, mitä ei ollut minua ennen, ja mitä minun jälkeeni nyt on. Se tuntuu arvokkaalta.

Kun Pölönen pohtii palkitsevinta immateriaalioikeuksiin liittyvää kokemusta, yksi erityinen muisto juolahtaa mieleen. ”USA patentin saaminen ja ymmärrys siitä, että Sävelkello on ihan oikea innovaatio. Olen jättänyt tähän maailmaan jotain, mitä ei ollut minua ennen ja mitä minun jälkeeni nyt on. Se tuntuu arvokkaalta”. Sitten hän naurahtaa. ”Ei se patentti ole missään seinällä, vaan mappien välissä. Patentointiprosessi kesti USAssa pitkään ja tuntui hienolta, kun se lopulta oli hallussa. Ehkä sen voisi nostaa esille palkitsevimpana hetkenä”.

perttu lavalla

Sävelkello on olennainen osa myös Pölösen elämän ikimuistoisinta ja ensimmäistä puhujakeikkaa. ”Se ei varsinaisesti ollut keikka, mutta kun olin Tšekeissä Euroopan Union kilpailussa kertomassa Sävelkellosta, minusta tuntui, että olin päässyt flow-tunnelmaan. Jännitti, mutta silti innostuin ja olin elementissäni. Messukävijöitä tuli ja meni, ja sain kertoa saman jutun sata kertaa eri ihmisille, mutta innostus ei lopahtanut! Se ei sinänsä ollut keikka, mutta oma innostukseni ja se tunnelma on jäänyt mieleen”.

Samaa kokemusta muistellessaan Pölönen jää pohtimaan polkuaan ja Sävelkellon keksimistä. ”Ainakin Sävelkello tuli tehtyä, eikä se jäänyt kesken. Ajatuksista teoiksi on usein hyvin pitkä matka”. Hän jatkaa: ”Oman keksinnön antaminen julkisesti muiden arvioitavaksi oli aikanaan jännittävää ja pelottavaa. Pelotti, että tuomaristo lyttää keksinnön täysin ja toteaa sen olevan surkea”.

“Jälkikäteen voi sanoa, että aina, kun on uskaltanut ottaa riskin ja yrittää, se on kannattanut, meni sitten hyvin tai huonosti”.

Aineettomat oikeudet ja pelin henki

Vaikka Pölönen nostaa elämänsä tärkeimmiksi immateriaalioikeuksiksi patentit, aineettomat oikeudet olivat osallisena hänen elämäänsä jo ennen Sävelkellon keksimistä. ”Kun aloitin sävellystunnit ja sävellyksen opiskelun, niin eräs opettaja sanoi “Jos Perttu, luulet säveltäneesi jotain uutta tai tulet tunnille sanoen, että kukaan muu ei ole keksinyt tätä, niin se osoittaa, ettet tunne historiaa riittävän hyvin”.

perttu puhumassa

Pölönen kertoo ajatuksen pohdituttavan edelleen. ”Taidetta ja yrityksiä ei ehkä voi täysin sekoittaa, mutta silloin tajusi, että pitää uskaltaa soveltaa muiden ideoita. Taiteessa ja säveltämisessä on oikeasti tehty paljon sellaista, mitä ei itse ole nähnyt tai kuullut”.

Silloin tajusi, että pitää uskaltaa myös soveltaa muiden ideoita.

Futuristin tulevaisuus

Pölönenkin unelmoi. Kysyttäessä mistä keksijä ja futuristi haaveilee, seuraa hetken hiljaisuus ennen vastaamista. ”Riippuu aikajänteestä. Unelmoin perusasioista. Se ei tarkoita sitä, että niiden saavuttaminen olisi helppoa tai itsestään selvää, mutta lähtökohtaisesti sellaisista asioista, jotka tuovat merkityksellisyyttä ja tunteen siitä, että onnistuu oikeissa asioissa”.

Loppukaneetti

Päällimmäisenä Pölösen kanssa tehdystä haastattelusta jää mieleen elämän sattumanvaraisuus ja toisaalta aineettomiin oikeuksiin olennaisesti liittyvä, omasta mielestäni ihmisyyden kiehtovin ja kaunein piirre: luovuus. Hetkellinen ajatus ja havahtuminen sekä jonkun uuden ja oivaltavan keksiminen voi odottamatta kääntää yksittäisen, ja miksei monen muunkin elämän aivan uusille urille. Aineettomien oikeuksien suojaamisen, kuten esimerkiksi patentoinnin avulla ajatus ja keksintö voidaan valjastaa liiketoiminnan välineeksi ja turvata keksijän mahdollisuudet hyötyä innovaationsa tuloksesta, ei vain nykyhetkessä, vaan myös tulevaisuudessa. Immateriaalioikeudellisen suojan avulla voidaan keksijälle ja yrittäjälle turvata mielenrauha onnistua, ”ei väärissä asioissa, vaan niissä asioissa, joissa on hyvä onnistua”. Se, jos jokin, on aineettomien oikeuksien ydintä.

Kuvat: Perttu Pölösen arkisto

Kirjoittajat