Aasialaisiin teknologiansiirtokäytäntöihin tutustumassa

3/2017 5.10.2017
(Kuva: istockphoto.com/SeanPavonePhoto)
Yliopistokeksintöjen kaupallistamisen ongelmat ovat samankaltaisia maassa kuin maassa. Suurimmat teknologiansiirtoon liittyvät erot näkyivät kokouksessa yrittäjyyteen kannustamisessa ja tukemisessa.

Yliopistokeksintöjen kaupallistamisen haasteet aiheuttavat päänvaivaa kaikkialla maailmassa. Vaikka maat ja alueet ovat teknologiansiirron osalta usein eri vaiheissa kehityssykliä, tiedot toimivista käytännöistä leviävät tehokkaasti innovaatioasiamiehille ja muille vastaaville teknologiansiirtoammattilaisille suunnattujen kansainvälisten vuosikokousten myötä. Samalla kokoontumiset mahdollistavat kollegoiden maailmanlaajuisen verkostoitumisen ja tuen.

AUTM

AUTM (Association of University Technology Managers) Aasian vuosikokous järjestettiin Hongkongissa 23.-26.4.2017. AUTM on voittoa tavoittelematon järjestö, joka tuo yhteen teknologiansiirtoalan ammattilaiset ympäri maailmaa. Jäseniä on yli 3200 eri mm. yliopistoista, tutkimuslaitoksista, yliopistosairaaloista ja yrityksistä.

AUTM Asia 2017 -kokoukseen saapui osallistujia lähes kaikista Aasian maista. Suomessa ja useimmissa länsimaissa lainsäädäntö on jo vuosia noudatellut linjaa, jossa yliopisto voi ottaa oikeudet julkisella projektirahoituksella tehtyihin keksintöihin ja itsenäisesti päättää niiden hyödyntämisestä. Monissa Aasian maissa vastaava Bayh-Dole Act -tyyppinen lainsäädäntö on vasta suunnittelu- tai toteutusvaiheessa.

Yliopistokeksintöjen lisensointi nousussa

Kokouksessa ei juuri Euroopan suuntaan tähyilty. Yhdysvalloille annettiin tunnustusta teknologiansiirron ja Bayh-Dole Act -lainsäädännön syntymaana. Yksi kokouksen arvovieraista oli USA:n liittovaltion valitustuomioistuimen entinen päätuomari Randall R. Rader, joka aikanaan harjoittelijana sai tehtäväkseen kyseisen ”pienen lakipykälän” loppuun hiomisen. Kokouksessa Rader puhui akateemisten keksintöjen suojaamisen ja kaupallistamisen tärkeydestä. Esimerkiksi penisilliiniä ei aikanaan patentoitu, koska sen keksijä Alexander Fleming halusi saada sen vapaasti kaikkien käyttöön. Lääkkeeksi saattamiseen kului lääketehtaiden panostuksen puuttuessa 14 vuotta ja toisessa maailmansodassa ehti kuolla enemmän ihmisiä infektioihin kuin luoteihin.

Aasiassa teknologiansiirron pioneerimaana on toiminut Japani, jonne perustettiin ensimmäinen aasialainen TTO (Technology Transfer Office) -toimisto jo lähes 20 vuotta sitten. Vaikka toimisto on sittemmin yksityistetty, ja se on laajentunut hoitamaan useiden yliopistojen teknologiansiirtoa, johtajana toimii edelleen sama henkilö, kokouksessakin luennoinut Takafumi Yamamoto. Japanissa TTO-toiminta on silti hakenut muotoaan pitkään, sillä ensimmäisessä vaiheessa keksintöjen oikeudet siirrettiin lainsäätäjien voimin tutkijoille, ja vasta vuonna 2004 yliopistoille mahdollistettiin oikeuksienotto ja patentointi. Yliopistokeksintöjen lisensointi on ollut jyrkässä nousussa vuodesta 2005 lähtien, eli käytännössä teknologiansiirto on alkanut toimia vasta toisen vaiheen muutoksen jälkeen. Start-up yritysten perustaminen ei ole kuitenkaan Japanissa kovin suosittua ja lisenssisopimuksista vain pari prosenttia tehdään uusien yritysten toimesta tai niiden perustamiseksi.

Kaupallistamiseen liittyvät ongelmat universaaleja

Teknologiansiirron ja start-up -toiminnan luvattuna maana kokouksessa pidettiin Israelia. Israelilaisia luennoitsijoita oli useita, ja heidän esittämänsä luvut olivat vakuuttavia. Israelin kansa kasvaa ja vaurastuu nopeasti, teknologiansiirto on tehokasta ja mittavaa sekä yhteistyö- ja kaupallistamisverkostot laajoja. Israelin suurimman teknologiansiirtotoimiston T3 Technion Technology Transferin alumnit ovat perustaneet jo yli 1600 uutta yritystä yliopistokeksintöjen pohjalta. USA:n vaikutuksesta ja suorasta tuesta ei kuitenkaan kokouksessa mainittu. Toisaalta ongelmat olivat tutunkuuloisia:

”Yliopistoissa puetaan 3-vuotias 9-vuotiaan vaatteisiin ja patentoidaan julkaisupaineen vuoksi”.

”Hyvin patentointi onnistuu harvoin”.

”Lääkealan yliopistokeksintöjen Technology Level on vain 1, mikä ei riitä niiden kaupallistamiseen”.

Yliopistokeksintöjen kaupallistamiseen liittyvät ongelmat vaikuttavat kokouksen valossa universaaleilta. Haasteisiin kuuluivat TTO-toimistojen vähäiset resurssit sekä toisaalta palvelujen tunnettavuus ja houkuttavuus tutkijoiden keskuudessa. Keksintöjen jatkokehittämisen rahoittamiseen ja kaupallistamiseen sitoutuvien yritysyhteistyökumppanien ja lisensoijakandidaattien löytäminen on haastavaa. Varsinkin, kun keksintöjen tieteenalat vaihtelevat laidasta laitaan jo yhden organisaation sisällä, eivätkä keksinnöt varhaisen työvaiheensa vuoksi ole yleensä sellaisenaan kaupallistettavissa.

Keksintöjen syntyolosuhteiden selvittäminen ja luokittelu on aikaa vievä prosessi kaikissa maissa, joissa syntyolosuhteiden katsotaan vaikuttavan omistussuhteisiin. Esimerkiksi Suomessa yliopiston budjettirahan (eli käytännössä kuukausipalkan) turvin syntyneet keksinnöt luokitellaan avoimeen tutkimukseen, jolloin keksijät lähtökohtaisesti omistavat niiden oikeudet. Kun kyse näissäkin tapauksissa on julkisella rahalla syntyneistä keksinnöistä, erottelu niiden ja vaikkapa Suomen Akatemian tai Tekesin rahoittamien, sopimustutkimukseen luokiteltavien ja yliopiston kaupallistettavissa olevien keksintöjen välillä tuntuu heikosti perustellulta, kun nettohyödyntämistuloista kuitenkin 40–60% jaetaan keksijöille. Samaa tyhjäkäyntiä on myös muualla, tosin hieman eri luokitteluperusteilla.

Start up -huuma nousemassa Aasiassa

Suomen tilanteeseen nähden mittavimmat teknologiansiirtoon liittyvät erot näkyivät kokouksessa yrittäjyyteen kannustamisessa ja yrittäjyyden tukemisessa. Aasialaisille ominainen voimakas epäonnistumisen pelko näkyy kuulemma monissa maissa yrittäjähenkisten tutkijoiden harvalukuisuutena. Tähän pyritään nyt vaikuttamaan kampanjoilla, joilla korostetaan yrittäjyyden trendikkyyttä ja aloittamisen helppoutta. Epäonnistumisen pelkoa on pehmennetty iskulauseilla, joiden mukaan aloittavan yrittäjän kuuluukin epäonnistua kerran tai pari.

Suomalaisen korviin kuulostaa melko lumoavalta ajatus siitä, ettei omaa riskiä tarvitsisi ottaa. Useampi luennoitsija kehotti nimittäin käyttämään yrittämiseen pelkästään riskirahaa ja yrittämään tarvittaessa uudelleen. Start-up rahoitusmahdollisuudet ja -palvelut kuulostivat olevan useissa Aasian maissa lähes rajattomia. Yrittäjyyteen kannustetaan myös monenlaisilla koulutus- ja mentorointiohjelmilla.

Kiinassa teknologiansiirtoon liittyvää lainsäädäntöä on kehitetty viime vuosina siten, että valtion omaisuutta on helpompi siirtää yksityisomistuksessa oleviin yrityksiin. Valtio sijoittaa mittavaan patentointitoimintaan valtavasti rahaa. Koska suurimman osan patenttihakemuksista jättävät yliopistot, on valtion intresseihin noussut teknologiansiirron tukeminen. Fokuksessa ovat muun muassa aurinkoenergiaan, sähköautoihin, 3D-tulostukseen, robotiikkaan, ydinvoimaan ja avaruusteknologiaan liittyvät ratkaisut. Hyödyntämistuloista peräti 70% jaetaan keksijöille.

Samassa parin vuoden ajassa, jossa vuosittaisten patenttihakemusten määrä on yksittäisessä kiinalaisessa yliopistossa kasvanut 500:sta 600:aan, lisenssisopimusten arvo on kasvanut 5 miljoonasta 500 miljoonaan juaniin, eli yli 60 miljoonaan euroon. Kiinalaiset kollegat totesivat, että kohdilleen on saatu niin valtion käytännöt, lainsäädäntö, keksijöiden motivointi kuin keksintöjen jatkokehittämisen ja kaupallistamisen rahoitusmahdollisuudetkin. Toisaalta tunnustettiin avoimesti kansalliset erityisongelmat:

1) IP:n huonolaatuisuus (suurella osasta patenteista ei ole arvoa);

2) kokemuksen puute teknologiansiirrossa (kaupallistamisen ja yrittäjyyden koulutuksen puuttuminen);

3) kommunikaation vaikeus akatemian ja yritysmaailman välillä (opiskelijoiden vähäinen ymmärrys kaupallisen toiminnan ja tuotekehityksen vaatimuksista);

4) omistusepäselvyydet (rutiininomaisten käytänteiden vielä puuttuessa keksinnön omistajiksi saattavat edelleen ilmoittautua niin keksijät, yliopisto, rahoittajat kuin valtiokin); ja

5) jo aiemmin mainittu henkilökohtaisen epäonnistumisen pelko ja uuden yritystoiminnan vähyys.

Kokeilukaupunki Shenzhen

Kokouksen puitteissa päästiin tutustumaan myös Shenzhenin kaupungin teknologiaekosysteemiin manner-Kiinassa. Siinä missä Hongkong pääsi hämmästyttämään rähjäisyydellään puhtaita katuja ja japanilaistyyppistä automatiikkaa (epärealistisesti) odottanutta vierailijaa, oli Shenzhen sitten sitäkin puhtaampi, modernimpi ja vihreämpi… ja tyhjempi. Miljardikansasta ei näkynyt vilaustakaan. Kaupunki on vasta parikymmentä vuotta vanha ja sen rakentamisen rahoittamisesta ovat valtion sijaan vastanneet lähinnä yksityiset yritykset ja sijoittajat.

Osa matkalla olleista kollegoista piti Shenzhenia näytöskaupunkina, jonne mielellään kuljetetaan länsimaalaisia maan moderniutta hämmästelemään. Toiset pitivät paikkaa koekaupunkina, jolla saadaan testattua kapitalismin toimivuutta Kiinan maaperällä. Kaupungin saamat erityisvapaudet mahdollistavat muun muassa monenlaisen yrityshautomo- ja start up -toiminnan kokonaan yksityiseen rahaan ja erilaisiin lain porsaanreikiin perustuen. Paikallinen yrittäjä kommentoi, että minkä Kiinan valtio kieltää, sen voi tehdä vain Shenzhenissä.

Shenzhenissä oli esillä erilaista tulevaisuuden tekniikkaa, josta suuri osa oli länsimaalaisille vähemmän yllättävää, kuten ruokaa tilaavat jääkaapit, langattomat kaiuttimet, lasten opetuskoodausrobotit ja Segwayt – toisella nimellä tietysti. Kansakunnan koululaisten puolesta kuitenkin hirvittivät tulevaisuuden vision mukaiset kosketusnäytölliset pulpetit, joihin piltit kiinnitettäisiin elintoimintoja valvovilla rannekkeilla. Koululaisten reaktionopeutta, ahkeruutta ja työn tasoa voitaisiin seurata reaaliaikaisesti opettajan pöydän takaa. Tulevaisuuden toiveissa oli, että kansalaiset pääsisivät kytkemään itsensä verkkoon, jotta valvontaa pääsisi suorittamaan jääkaapin lisäksi vessa ja sänky. Aasialaisia itseään pohditutti lähinnä sähkön riittävyys.

Hongkongin ja manner-Kiinan välinen suhde vaikutti monitahoiselta. Hongkongin yliopisto oli fyysisesti Shenzhenin puolella, koska Kiinan puolella tutkimusrahoitusta oli saatavilla valtiolta niin paljon enemmän. Professorit asuvat Hongkongissa ja joutuvat käymään rajamuodollisuudet läpi päivittäin. Erikoisena yksityiskohtana voi mainita rajan liepeillä, kuitenkin kaukana muusta keskustasta, seisovan massiivisen ydinkärjen näköisen pilvenpiirtäjän.

Matkailu avartaa, ja opetti tässä yhteydessä tuoreelle innovaatioasiamiehelle paljon myös oman maan lainsäädännön taustoista, tavoitteista ja vaikutuksista – sekä sen, miltä merisiilin mäti maistuu. Ja etenkin sen, että Aasiassa käyntikortteja on syytä olla mukana vessajonossakin!

Suuri kiitos IPR University Centerille matkan mahdollistaneesta stipendistä.

Piia von Lode
FT, innovaatioasiamies
Turun yliopisto

IPR University Centerin kannatusyhdistyksen myöntämillä stipendeillä tuetaan immateriaalioikeuteen liittyvää tutkimustoimintaa ja opintomatkoja, jolloin tapahtuu kansainvälistymistä, verkottumista ja tiedon leviämistä. Stipendejä jaetaan kaksi kertaa vuodessa. Hakuajat päättyvät 31.3. ja 31.10.

Aiheet: Muut, Patentit