Yksi tie, yksi tulkinta? Pääkirjoitus

(IPRinfo 1/2012)

Oivariini- ja Ingmariini-tavaramerkkejä koskeva kiistely nosti pintaan taas kerran kysymyksen siitä, mitä seuraa, kun tavaramerkkilain soveltamista koskevia säännöksiä tulkitaan ja ratkaistaan lopullisesti kahdessa eri tuomioistuimessa, korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Sekoitettavuuteen voidaan tavaramerkkilain lisäksi vedota myös sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain perusteella, ja silloin mukaan saadaan kolmaskin tuomioistuin ja kolmas prosessilaji – markkinaoikeus.

Virpi Tiili on s. 10 alkavassa artikkelissaan analysoinut Oivariini-tapauksessa annettuja korkeimpien oikeuksien ratkaisuja. Kummankin tuomioistuimen ratkaisu perustuu tavaramerkkilain 6 §:n 2 momenttiin. Lopputulokset vain ovat vastakkaiset.

Ristiriitatilanne ei ole ainutlaatuinen. Melitta-suodatinpussien pakkausta koskevaa kiistaa käsiteltiin sekä yleisessä tuomioistuimessa että (silloisessa) markkinatuomioistuimessa. Helsingin käräjäoikeus vahvisti 1.6.1999 antamallaan tuomiolla, että Melittalla oli sekä rekisteröintiin että vakiinnuttamiseen perustuva yksinoikeus puna-vihreään tuotepakkaukseen. Toinenkin yhtiö oli käyttänyt kahvinsuodattimien pakkauksessa punaista ja vihreää suunnilleen samalla tavalla kuin Melitta. Käräjäoikeus katsoi tuon toisen pakkauksen käyttämisen loukkaavan Melittan tavaramerkkiä ja kielsi sen käyttämisen. Helsingin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Markkinatuomioistuin totesi 22.3.1999 antamassaan samoja pakkauksia koskevassa ratkaisussaan, että suodatinpaperipakkaukset eivät olleet sekoitettavissa, eikä Melittan pakkausta myöskään ollut jäljitelty sopimattomasti.

Teollis- ja tekijänoikeusasioiden keskittämisestä annettu oikeusministeriön mietintö (28/2010) oli muuten yksimielinen, mutta muutoksenhakua koskevasta menettelystä äänestettiin. Mietinnössä esitetään, että Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksistä haettaisiin muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Riita- ja hakemusasioista valitettaisiin puolestaan Helsingin hovioikeuteen, jonka ratkaisuun olisi mahdollista hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta valituslupamenettelyä käyttäen.

Oikeusministeriön mietinnössä kuvattu muutoksenhakumenettely ei muuttaisi nykyistä tilannetta: hallintomenettelyssä käsitellyillä rekisteröintiasioilla ja riita- ja hakemusasioilla olisi eri muutoksenhakutie. Asioiden keskittämisellä yhteen tuomioistuimeen laajennetaan ja syvennetään osaamista. Käytännössä tämä todennäköisesti vaikuttaa myös tavaramerkkioikeudellisten käsitteiden tulkinnan yhtenäistymiseen. Tätä kautta voitaisiin tulevaisuudessa ehkä ennakoivasti välttyä oivariini-ingmariini-tilanteelta.

Kuvatunlaisen tilanteen mahdollistaa osaltaan se, että tavaramerkin loukkausta koskevaa oikeudenkäyntiä ja rekisteröintiä koskevaa valitusmenettelyä voidaan käydä toisistaan riippumatta. Oivariini-ratkaisu herättää myös kysymyksen siitä, tulisiko tavaramerkkilakiin ottaa säännös käsittelyjärjestyksestä. Tulisiko loukkausta koskevan asian käsittely jättää odottamaan rekisteröintiä koskevan väitteen käsittelyn saattamista loppuun? Tai pitäisikö rekisteröintiä koskeva asia käsitellä loukkausasian yhteydessä mitätöintinä, mikäli loukkausasia on saatettu vireille ensin ja vaikka väiteaikaa olisikin jäljellä?

Tavaramerkkilain uudistamista käsittelevä työryhmä tekee työtään kesäkuun 2012 loppuun. Tässä yhteydessä tuskin edellä mainittua asiaa ehditään ottaa käsittelyyn, mutta uudistuksen jatkokäsittelyssä siitä voitaisiin ainakin keskustella.

Marja-Leena Mansala
Pääsihteeri
IPR University Center