Vastustaen lainsäädäntöä. Kolumni

(IPRinfo 2/2005)

Olen tuijottanut silmäni sokeiksi tekijänoikeuslain muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen kuin Koskenniemi nousevaan aurinkoon.

Lakitekstissä minua häiritsi sama pikkumaisuus, joka on aikamme vaivoja. ”Yliohjaaminen” taitaa olla se ilmiö, joka aiheuttaa äänentoistolaitteissa vinkumista eli säröä. Yliohjaaminen on etenkin EU:n tapa ja taito.

Se sama piirre näkyy ja tuntuu myös arkielämässä. Tupakoinnista on annettu lait – jotka mielestäni ovat sinänsä tervetulleita – mutta niitä kiristetään jatkuvasti. Ensimmäinen lainsäätäjä oli A. Hitler, kasvissyöjä, raittiusmies, terveiden elämäntapojen väsymätön edistäjä.

Olemme unohtaneet sanan ”vapaus”, joka ennen tarkoitti ihmisten oikeutta tehdä omat ratkaisunsa ja omat virheensä. Muistan sellaisenkin ajan, jolloin ihmisten heikkouksia arvostettiin. Ajateltiin, että kun ihminen on heikko ja epätäydellinen, hänen tekemisiinsä sisältyy aina sellaista, jossa olisi oikaisemisen varaa. Mutta vasta nyt olemme sellaisessa yhteiskunnassa, jossa seuraavaksi kielletään valokuvaaminen julkisella paikalla, ja perusteluksi esitetään, että joku ihminen voi joutua tarkoittamattaan valokuvatuksi, mikä puolestaan on hänen niin sanottujen perusoikeuksiensa vastaista.

Olemme siirtyneet julmien tätien yhteiskuntaan. Pian saamme lakeja, jotka kieltävät meitä pitämästä kyynärpäitä pöydällä. Nyt saamme lain, joka määrittelee, mikä on minun yksityinen käyttöni, kun kuuntelen musiikkia tai kirjoitan kynällä vahakantiseen vihkoon muistini tueksi runoja eri kielillä.

Lordi Russell sekaantui moniin asioihin ja kirjoitti lähes sata sietämättömän löysää kirjaa ”yleisfilosofisista aiheista”. Aitoa, anaerobista tiedettä hän ei tainnut julkaista enää 30 ikävuoden jälkeen. Mutta vielä täytettyään 90 hän sanoi eräässä haastattelussa kaksi tärkeää asiaa.

Toinen koski kansalaistottelemattomuutta. ”Oletteko koskaan kuullut arvokkaasta asiasta, joka olisi toteutettu rikkomatta lakia? Laki nimittäin tarkoittaa sellaista, mitä ihmiset pitivät ennen oikeana.”

Toinen koski oikeastaan tekijänoikeutta. ”Jaan mieliteot luoviin ja toiset pois sulkeviin. Jos kirjoitat runon, et estä toista ihmistä kirjoittamasta runoa. Yhteiskunnissa vain käy niin, että uuden ja luovan ajatuksen esittäjää rangaistaan. Minä toivoisin, että luovuus ohjautuisi runouteen, musiikkiin, puutarhan hoitoon. Jokainen ihminen voi aina tehdä jotain luovaa. Mutta sitä ei sallita…”

Paljon enemmän kuin ennen luovuuden ja pois sulkemisen rajalinja kulkee tekijänoikeuden lävitse. Koska en usko väitettyyn kannustusvaikutukseen, pidän tekijänoikeutta kuivasydämisten liikemiesten rohmukuoriaislakina.

Ilman puhtautta olisi edistettävä, merten vapautta edistettävä, vapaana virtaavaa vettä ei saisi kahlita, luovuuden olisi annettava pulputa lyömättä sille tekijänoikeuden puupalttoota päälle. Moni taiteilija tietää, että tekijänpalkkio on keino heittää taiteilijalta limpulla jalat alta.

Jukka Kemppinen