Tiedon uusjako

(IPRinfo 1/2004)

Arvioitu teos: Peter Drahos with John Braithwaite: Information Feudalism. Who Owns the Knowledge Economy? New Press, 2003. 253 s.

Australia on tekijänoikeuden tutkimuksen kannalta merkittävä maa, ei vähiten siksi, että Bernin konvention huippuasiantuntija Sam Ricketson Melbournen yliopistosta on pitänyt yllä korkeatasoista tutkimusta. Nyt Australiasta on jälleen saatu ajatuksia herättävä teos. Kirjoittajat opettavat Australian National Universityssä. Peter Drahos on perehtynyt erityisesti tekijänoikeuden taustafilosofiaan, historiaan, liiketoiminnallisiin yhteyksiin ja tekijänoikeuden perusoikeuskysymyksiin ja John Braithwaite lähinnä yritysjuridiikkaan.

Drahoksen ja Braithwaiten teos ”Information Feudalism” käsittelee uhkia, joita immateriaalioikeuksien alan laajentuminen luo informaation liikkuvuudelle ja maailmantaloudelle. Informaatiofeodalismilla he tarkoittavat institutionaalista painetta jakaa omistusoikeus epätasaisesti; immateriaalioikeuden haltijat alistavat muun maailman lisenssiensä maksajiksi. Kuten kirjoittajat toteavat, patentti geeniin, jonka avulla saadaan lehmä tuottamaan enemmän maitoa, on varallisuutena ”more liquid than milk”.

Drahosin ja Braithwaiten lähestymistapaa voisi luonnehtia oikeustaloustieteelliseksi, sillä tutkimus hahmottaa oikeuden ja talouden vuorovaikutusta. Metodina on käytetty mm. kauppaneuvottelijoiden haastatteluja.

Kovan kritiikin päämaalina on Amerikan Yhdysvallat. Sen kauppaneuvottelijat onnistuivat kytkemään 1990-luvun alussa immateriaalioikeudet osaksi kansainvälistä kauppajärjestelmää. TRIPs-sopimus (Agreement on Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights) tuli voimaan 1.1.1995. Erityisesti kauppapakotteiden käyttö immateriaalioikeudellisina sanktioina tuli hyväksytyksi, jolloin USA saa tarvittaessa mm. EU:n samaan rintamaan oikeuksiaan puolustamaan.

Tekijät maalaavat varsin synkän kuvan tekijänoikeuden ja patenttien kahlitsemasta maailmasta, jossa innovointi siirtyy julkisilta foorumeilta yritysten taseisiin ja henkinen omaisuus siirtyy pikkuhiljaa pois kansalaisten ulottuvilta. Tiedemiehet lakkaavat kommunikoimasta keskenään elleivät lakimiehet ole paikalla setvimässä oikeuksia. Kehitysmaat putoavat kelkasta, kun tekijänoikeus ja patenttioikeus nostavat mm. informaatiotuotteiden ja lääkkeiden hintoja. On kannattavampaa kehittää laihdutuslääkkeitä kuin hoitoja trooppisiin sairauksiin.

Luovuuden suoja kauppapoliittisen opportunismin välineenä

Yhdysvallat pysytteli sata vuotta erossa Bernin konventiosta hoitaen tarvittaessa suojan Kanadan puolella toteutetuilla tuotannoilla. Tietokoneohjelmien tekijänoikeussuojan myötä Yhdysvallat havaitsi tilaisuutensa tulleen.

Maailman suurimpana tietokoneohjelmien viejänä se teetti kansainvälisellä yhteisöllä pikavauhtia TRIPs-sopimuksen ja siirsi näin tekijänoikeus- ja patenttisuojan sääntelyn pois kansallisilta lainsäädäntöelimiltä. Aiempaa, Bernin konventioon perustunutta suojaa ja laajoja kansallisia tulkintavapauksia Drahos ja Braithwaite pitävät enemmänkin herrasmiessopimuksena, josta ei koskaan käyty merkittäviä kiistoja kansainvälisissä oikeusistuimissa.

Kirjoittajat käyvät läpi immateriaalioikeuden historiaa liiketoiminnan näkökulmasta ja päätyvät siihen analyysiin, että kirjanpainotaidon keksimisen aikoina syntynyt asetelma – vallanpitäjien ja kirjanpainajien liitto kilpailun rajoittamiseksi ja kontrollin ylläpitämiseksi – on muuttanut muotoaan historian saatossa pysyen kuitenkin perusolemukseltaan samana.

Rakenteet Yhdysvaltain mielen mukaan

Yhdysvallat on Microsoftin, Pfizerin sekä vahvan media- ja äänilevytuotantonsa voimalla saanut läpi kansainvälisen rakenteen, jossa kansallisvaltioiden on pakko ottaa USA:n intresseille sopiva sääntely osaksi kansallista lainsäädäntöään ja jossa ne joutuvat tilille, jos näin ei tapahdu.

Drahos ja Braithwaite näkevät monopolistiset rajoitukset tekijänoikeuden ja patenttioikeuden muodossa ihmiskunnan henkisen kehittymisen rajoituksina, puuttumisena ihmisyhteisön kommunikoinnin tuhatvuotisiin perinteisiin. Tekijät viittaavat sellaisiin kausiin ihmiskunnan historiassa (antiikin Kreikka, renessanssiajan Italia, valistusajan Skotlanti), jolloin luovuus kukoisti, ja havaitsevat, että luovuus liittyy vapaaseen kommunikointiin, jota informaation muuttuminen yksityisomaisuudeksi kahlitsee.

Ajatus immateriaalioikeudesta luovan työn kannustimena alkaa kääntyä itseään vastaan. Samalla myös sellaiset kansalliset tuotannot, joilla ei ole kansainvälistä kysyntää, uhkaavat jäädä Drahoksen ja Braithwaiten mukaan marginaaliin. Tästä aiheutuu kansainvälisen immateriaalioikeudellisen järjestelmän epätasapaino: USA lisensioi, muut ovat käyttäjiä.
Huoli on painava ja varmasti aiheellinen, ja kirjoittajat tuovat näkemyksensä voimakkaasti esiin.

Onko ongelman ydin oikeus vai markkinavoima?

Silti lukija voi kysyä, onko todellinen ongelma tekijänoikeus tai patenttioikeus. Oikeustaloustieteessä usein siteerattu Coasen teoreema nimittäin väittää, että osapuolten oikeusasemilla ei ole merkitystä taloudellisesti tarkoituksenmukaisen resurssien allokoinnin suhteen. Tämä tarkoittaisi sitä, että oli tekijänoikeutta tai ei, joku maksaa tuotteesta, jos sillä on ostajalle arvoa. Vastaavasti, vaikka tuotteella olisi kaikki mahdolliset oikeudet, ei sillä ole markkinakysyntää, jos sitä kukaan ei halua.

Drahoksen ja Braithwaiten ajatus oikeuden ja markkina-arvon yhteydestä on varsin suoraviivainen, enkä pidä sitä täysin perusteltuna. Olennaista eivät uskoakseni ole juridiset oikeudet sinänsä, vaan esimerkiksi se, että kansainvälisen kauppajärjestelmän sanktiot ovat käytettävissä immateriaalioikeuksien suojaamiseksi. Kansalliset lait taas ovat tarpeen, jotta kansallisvaltiot voivat ’kuurmoottaa’ kansalaisiaan, jos rikotaan (USA:n yritysten) immateriaalioikeuksia. Oikeudet legitimoivat markkinoita ja edesauttavat näin niiden toimintaa, mutta ne eivät luo markkinoita eli tee huonosta tuotteesta hyvää.

Tekijänoikeudella ja patenteilla suojataan myös arvotonta omaisuutta. Mikä on tekijänoikeuden osuus tekijänoikeudellisesti suojatun omaisuuden arvossa? Vai onko sen arvo syntynyt muulla tavoin, tuotannon ja markkinoinnin keinoin; siten, että on joko luettu oikein mikä on globaali kysyntä tai kyetty luomaan sitä.

Kirjassa viitataan useissa kohdin siihen massiiviseen markkinakoneistoon, jonka maailman sata suurinta pop-tähteä saavat tuekseen. Voisi ajatella, että Yhdysvaltain immateriaalioikeudellinen dominanssi nojaakin eräänlaiseen ”saksiteoriaan”, jossa toinen terä on vahva immateriaalinen tuotepaletti ja toinen tuotteisiin liittyvien oikeuksien implementointi. Monopoli huonoon lauluun tai keksintöön ei tuo kauppaa vaikka hintoja nostaisi kuinka.

Entä jos tekninen suoja on oikeutta tehokkaampi?

Tämä havainto aiheuttaa merkittävän jatkokysymyksen. On selvää, että tekijänoikeus on tehokas vain silloin, kun sen rinnalla on tehokas sanktiomekanismi (Lester Thurowin ”choke point”). Drahosin ja Braithwaiten mukaan tekijänoikeus on ”social lock” ja tekniset suojakeinot ”electronic lock”. Kumpikin tarvitaan, jotta saadaan tehokas ”choke point”.

Mutta entä sitten, kun on olemassa tehokas kontrollimekanismi kuten tekninen suojakeino, ja kansallinen lainsäätäjä kuitenkin säätää käytön vapaaksi (fair use, yksityinen käyttö)? Eikö tällöin teknisillä keinoilla hallinnoida yksityisomaisuutena sellaista informaatiota, jota lainsäätäjä ei halua yksityisesti hallinnoitavan vaan haluaa sen olevan vapaasti käytettävissä? Tätä voidaan pitää varsin vakavana ongelmana erityisesti perusoikeusnäkökulmasta.

Tietokoneohjelmien osalta tekijänoikeussuoja lienee laajin mahdollinen, sillä yksityiskäyttökin on suljettu pois rajoitusten piiristä. Mitään pakkolisenssi- tai sopimuslisenssielementtejä ei tunneta. Jos tätä suojamuotoa käytetään esimerkiksi viestintätuotteiden suojaamiseen, keskustelu tekijänoikeuden ja sananvapauden suhteesta alkaa saada Drahosin ja Braithwaiten maalailemia ulottuvuuksia, jolloin kirjoittajien ajoittainen paranoia saattaa kehittyä todelliseksi painajaiseksi.

Oikeus muuttuu tuotantorakenteen muuttuessa

Kirjoittajien eräät viittaukset Karl Marxiin johtavat pohtimaan tuotantorakenteen ja lainsäädännön välistä suhdetta. Siirryttäessä teollisuustuotannon aikakaudesta informaatiotuotantoon, olisi loogista, että tämä painopisteen muutos näkyisi myös tuotannontekijöiden suojaa koskevassa lainsäädännössä.

Toisin sanoen perinteisen omaisuuden suojan rinnalle alkaisi muotoutua korkeatasoinen informaatioyhteiskunnan tärkeimpien tuotannontekijöiden, eli immateriaalioikeudellisen omaisuuden ja sananvapauden, suoja. Onkin jo kysytty, onko tekijänoikeus perusoikeus. Voi sanoa, että Drahos ja Braithwaite ovat kuvanneet ainakin osan tällaisesta muutosprosessista kertoessaan TRIPsin tarinan.

Kirjoittajat sivuuttavat varsin lyhyesti kysymyksen eurooppalaisen telealan kilpailun vapauttamisesta 1990-luvulla, mutta tämäkin ilmiö on voimakkaasti edesauttanut immateriaalioikeudellisten tuotteiden jakelua. ”Choke point” on siirtynyt kansalliselta tasolta kansainväliselle.

Painajaisen ”vastalääkkeinä” Drahos ja Braithwaite korostavat, että kaikessa immateriaalioikeudellisen lainsäädännön kehittämisessä tulee ottaa huomioon yhteiskunnan muut, ehkä eräin osin vastakkaisetkin intressit, joista tärkeimpiä ovat sananvapaus ja oikeus koulutukseen.

Mikko Huuskonen
Tutkija
IPR University Center