Taiteesta tuloa myös tekijälle

(IPRinfo 1/2006)

Eletään 1920-lukua Ranskassa. Maa toipuu ensimmäisen maailmansodan hirvittävistä menetyksistä. Saksaa vastaan käydyissä taisteluissa kaatuneiden kuvataitelijoiden lesket ja orvot elävät köyhyydessä, vaikka taiteilijoiden töitä myydään hyvästä hinnasta edelleen. Syntyy ajatus taideteosten jälleenmyyntikorvauksista.

Ranska oli ensimmäinen maa maailmassa, jossa jokaisen myydyn taideteoksen hinnasta, jos se ylitti tietyn minimin, perittiin pieni korvaus tilitettäväksi taiteilijalle tai hänen perikunnalleen.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vastaava laki astui voimaan 1990-luvun puolivälissä. Suomessa teoksista, jotka myydään vähintään 255 eurolla, tuloutuu Kuvaston kautta oikeudenhaltijoille viiden prosentin jälleenmyyntikorvaus. Muissa Pohjoismaissa teoksen minimihinta, josta korvausta aletaan maksaa, on samoissa lukemissa.

Kuvaston toiminnanjohtaja OTK Maria E. Rehbinder kertoo, että kuvataideteosten suurin taloudellinen hyödyntämistapa on niiden jälleenmyynti huutokaupoissa. Suomessa suurimmat taidehuutokaupat ovat Bukowski ja Hagelstam. Euroopan suurimmat huutokauppakamarit ovat Christie´s ja Sotheby´s.

– EU:ssa nähtiin nykyinen tilanne sisämarkkinoita vääristävänä. Osassa maita on voimassa jälleenmyyntikorvauslaki ja osassa ei. Lain puuttuminen varsinkin Britanniasta oli suuri haitta, koska siellä tehdään Euroopan suurimmat taidekaupat, Rehbinder pohjustaa.

EU antoi eurooppalaista lainsäädäntöä harmonisoivan direktiivin taideteosten jälleenmyyntikorvauksista vuonna 2001. Jälleenmyyntikorvauksia koskeva laki astui voimaan Iso-Britanniassa tämän vuoden alussa.

Brittien lakiuudistuksen myötä nyt myös esimerkiksi Helene Scherfbeckin ja Eero Järnefeltin suomalaiset oikeudenhaltijat voivat hyötyä mahdollisista tulevista kaupoista. Kalleimmat suomalaisetkin taideteokset nimittäin myydään yleensä Lontoossa.

Taideteosten suoja-aika on sama kuin musiikin tekijänoikeuksien eli 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Merkittävistä kultakauden taiteilijoistamme suoja-ajan ulkopuolelle jäävät siksi esimerkiksi Albert Edelfelt, Hugo Simberg, Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen.

Myös valokuvat lain piiriin
Suomessa taideteosten jälleenmyyntidirektiivin edellyttämät muutokset tekijänoikeuslakiin oli tarkoitus saattaa voimaan tammikuussa, mutta aikataulu ei pitänyt. Sivistysvaliokunta on Rehbinderin mielestä varovainen, koska se joutui niin koville taannoisen tekijänoikeuslain uudistuksen yhteydessä.

– He haluavat perehtyä tähän asiaan kunnolla, ettei siihen jäisi mitään kohtaa, johon voitaisiin puuttua. Toisaalta asia ei kosketa koko kansaa samalla tavalla kuin tekijänoikeuslaki. Toivottavasti muutos saadaan voimaan vielä tämän eduskunnan aikana.

Suomen aikaisempaan lakiin direktiivi ei tuo suuria muutoksia. Jälleenmyyntikorvaus tulisi sen myötä koskemaan myös valokuvateoksia, jos ne myydään taidegallerioissa. Suomessa on paljon korkeatasoista valokuvataidetta.

– Tähän mennessä valokuvataideteokset ovat jääneet lain ulkopuolelle. Mutta tuleva laki ei siis pyri määrittelemään, minkälainen valokuva on taidetta, vaan sen määrää jakelukanava, Rehbinder korostaa.

Niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa suuret taidehuutokaupat vastustivat taideteosten jälleenmyyntikorvauksia. Korvausten laskeminen ja tilittäminen aiheuttaa niille luonnollisesti lisätyötä ja vähentää tulosta jonkun verran.

Minimihinta jakaa mielipiteitä
Direktiivi ei anna paljonkaan kansallista joustovaraa, mutta korvattavan teoksen minimihinnassa sitä tietyissä rajoissa on. Minimihinta onkin muodostanut eturistiriidan taiteilijoiden ja huutokauppakamarien välille.

Rehbinderin mukaan taidehuutokauppojen edun mukaista olisi, jos korvattavien teosten pienin myyntihinta säädettäisiin nykyistä korkeammaksi, jolloin tilityksiä jouduttaisiin tekemään nykyistä vähemmän ja pienemmästä määrästä kauppoja.
– Silloin kuitenkin suurin osa Suomessa elävistä taiteilijoista ja lähes kaikki grafiikan tekijät jäisivät sen ulkopuolelle, koska heidän teostensa hinnat ovat lähellä nykyistä minimihintaa, Rehbinder huomauttaa.

Hagelstam Huutokauppojen hallituksen puheenjohtaja Wenzel Hagelstam on huolissaan lähinnä pienten taidekauppiaiden puolesta:

– Taulukauppa pienissä liikkeissä ja toreilla käy nyt huonosti. Siihen tosin on muitakin syitä kuin jälleenmyyntikorvaus, josta torimyyjät tuskin ovat kuulleetkaan. Ihmiset vain ovat internetin ansiosta paljon hintatietoisempia kuin ennen.

Hagelstam tietää, että Ranskassa korvauksen maksamista ei enää edellytetä taulukauppiailta. Hänen mukaansa useissa Euroopan maissa, joissa laki on voimassa, sitä ei kuitenkaan noudateta.

– On tietysti hyvä, että Suomessa lakeja kunnioitetaan, mutta Euroopassa tilanne asettaa taiteilijat eriarvoiseen asemaan.
Hagelstamilla on käytännöllinen peruste sille, että minimihintaa pitäisi nostaa:

– Korvauksia välttääkseen osa torikauppiaista tekee harmaata kauppaa. Se vääristää kilpailua. Rehelliset taulukauppiaat, jotka hoitavat veronsa ja muut maksunsa, jäävät häviölle.

Myös meklari Mikko Helander haluaisi minimihinnan nykyistä korkeammaksi.

– Korvaus joudutaan tilittämään, vaikka taiteilijaa ei koskaan saataisi selville. Moni vähemmän merkittävä maalaus menee kaupaksi yli minimihinnan vain siksi, että siinä on vetoava aihe, esimerkiksi joku isovanhempien taloa esittävä maalaus vanhasta Viipurista.

Helander toivoisi, että korvauksen piiriin hyväksyttäisiin vain tietyt laatustandardit omaavat taiteilijat.

– Voitaisiin esimerkiksi edellyttää, että elävä taiteilija kuuluu Taidemaalariliittoon, taiteilijaseuraan tai vastaavaan. Näin ei kenen tahansa tuntemattoman maalarin työn myynnistä jouduttaisi tilittämään Kuvastolle korvausta.
——————————————————————–

Taidetta myydään alihintaan
Suomalaisista nykyajan kuvataiteilijoista yksi kansainvälisestikin maineikkaimpia on porvoolainen professori Juhani Linnovaara. Hänen laajaa ja erilaisia suuntauksia edustanutta tuotantoaan on liikkunut taidemarkkinoilla yli 30 vuoden ajan.

– On kohtuullista, että taiteilija pääsee osalliseksi myös teostensa mahdollisesta myöhemmästä arvonnoususta. Omia töitäni myydään enimmäkseen kalliimmalla, kuin millä olen ne itse aikoinaan myynyt. Mutta on niitä halvemmallakin myyty.
Vuonna 1995 voimaan tullut laki ei kuitenkaan ole varsinaisesti vaikuttanut Linnovaaran tulotasoon. Summat suomalaisilla taidemarkkinoilla ovat niin maltillisia, että jälleenmyyntikorvaus ei rikastuta edes hyvin menestyvää nykytaiteilijaa.

– Viime vuonna sain muistaakseni noin 2000 euron tilitykset Kuvastolta. Se on tervetullut lisä, mutta eihän sillä elä.
Linnovaara lainaa kollegaansa, jonka nimeä ei nyt muista:
– On vain hyvä, jos lapseni saavat edes aikuisina jotain etua siitä, että ovat saaneet aikoinaan kärsiä taiteilijan lapsena olemisesta.

Minimihintaraja on taiteilijan mielestä oikealla paikallaan.

– Tarjonta on suurta. Huutokaupat haluavat päästä tauluista eroon ja asettavat niille siksi aivan symbolisia hintoja sillä tarkoituksella, että kilpailu nostaisi hinnat asiallisiksi. Niin ei useinkaan käy, vaan taidetta myydään paljon aivan alle käyvän arvon. On tärkeää, että alihinnoitelluistakin töistä saataisiin edes joku korvaus.

Tiina Pelkonen

Jälleenmyyntikorvausta on käsitellyt myös Maria E. Rehbinder IPRinfo-lehden numerossa 1/2002 olleessa artikkelissa.

Jälleenmyyntikorvauksia koskeva lainmuutos tulee voimaan 1.6.2006. Ks. laki tekijänoikeuslain muuttamisesta SK:345/2006. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060345