Syksyn uusia IPR-väitöskirjoja
Väitöskirjassaan Dhanay Cadillo on tehnyt vertailevan tutkimuksen Brasilian, Chilen sekä Venezuelan välillä. Cadillo on tutkinut, millainen rooli patenttisuojalla ja lääkkeiden saatavuudella on Latinalaisen Amerikan kehityksessä.
Vaikka kehitysmaat kamppailevat suunnilleen samantyyppisten terveysongelmien parissa, on jokaisella maalla silti erilaiset tarpeet. Keinot, joiden avulla pyritään löytämään tasapaino immateriaalioikeuksien ja lääkkeiden saatavuuden välillä, vaihtelevat samalla maantieteellisellä alueella sijaitsevien valtioiden välillä suuresti.
Cadillo arvioi tutkimuksessaan Brasilian, Chilen ja Venezuelan käyttämiä keinoja, joiden avulla pyritään tasapainottamaan lääkepatenttien ja lääkkeiden saatavuuden välistä suhdetta. Jokainen maa on luonut omat käytäntönsä omien kansallisten prioriteettiensa pohjalta. Tutkimuksen kuvaamat kunkin maan menettelytavat ovat erilaisia, vaikka ne kaikki ovat implementoineet TRIPS-sopimuksen edellyttämän immateriaalioikeuksien vähimmäissuojantason.
Cadillon mukaan Venezuelan tulisi tunnistaa ne ulkoiset tekijät, erityisesti patenttijärjestelmän, jotka voivat vaarantaa kansalaisten mahdollisuudet saada lääkkeitä. Cadillon tutkimuksen johtopäätös on, että Venezuela voisi ottaa mallia sekä Brasiliasta että Chilestä.
Jos Venezuela hyödyntäisi TRIPS-sopimuksen joustavuutta samalla tavoin kuin on tehty Brasiliassa, pystyisi Venezuela Cadillon mukaan tarjoamaan patenttisuojaa sekä samanaikaisesti vastaamaan kansalliseen hoidontarpeeseen. Chilessä sen sijaan sairaanhoitopolitiikka tähtää sen varmistamiseen, että kansalaisilla on mahdollisuus saada lääkkeitä patenttijärjestelmästä riippumatta. Tämä johtuu siitä, että Chilen patenttijärjestelmä ei vaikuta olevan ristiriidassa suhteessa valtion velvollisuuteen tarjota riittävä sairaanhoito.
Väitöstilaisuus pidettiin 22.8.2014 Hankenilla. Vastaväittäjänä oli professori Thomas Riis Kööpenhaminan yliopistosta ja kustoksena toimi professori Marcus Norrgård Helsingin yliopistosta.
Olli Vilanka: Article 27 of the Universal Declaration of Human Rights and Internet: A Study Evaluating Role of Prosumers, Authors and Corporations in the Information Society
Olli Vilanka tutkii väitöskirjassaan vähälle huomiolle jäänyttä ihmisoikeusjulistuksen 27 artiklan 1 momenttia. Tutkimuksessa arvioidaan yksityisten ihmisten ei-kaupallista verkkokäyttöä suhteessa tekijän oikeuteen ja tekijänoikeuksia hallinnoivien oikeushenkilöiden asemaan tietoyhteiskunnassa.
Olli Vilangan tutkimus on artikkeliväitöskirja. Hänen tarkoituksenaan on erityisesti selvittää, estääkö jokin sisältöjen luvallisen käytön internetissä, ja missä määrin tilannetta voidaan pitää perusteltuna ihmisoikeusjulistuksen 27 artiklassa ilmaistujen käyttäjien ja tekijöiden oikeuksien näkökulmasta.
Lisäksi tarkastelun kohteena tutkimuksessa on erityisesti viitatun artiklan toinen momentti, jossa turvataan tekijöiden oikeus saada korvausta työstään. Tutkimuksessa arvioidaan myös yksityisyyden suojaa sekä ihmisen oikeutta vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
Vilanka kyseenalaistaa tekijänoikeuslain tiukan sanamuodon mukaisen ja omistusoikeuslähtöisen tulkinnan, sillä se on monin tavoin ongelmallinen perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. 27 artiklan kannalta ei voida pitää hyväksyttävänä, että jo sisällön saattamista tietoverkkoon ilman, että tekijälle on vielä syntynyt minkäänlaista vahinkoa, pidetään tekijänoikeuden loukkauksena.
Suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta on myös ongelmallista, jos käytännössä mitättömän, ellei jopa syntymättömän taloudellisen vahingon korvaamiseksi asetetaan mahdollisesti moninkertainen sakko tai jopa vankeus.
Tutkimuksen mukaan tekijät hallinnoivat harvoin itse oikeuksiaan. Käytännössä hallinnointi jää usein oikeushenkilöille, kuten yrityksille ja yhdistyksille. Kun varsinkin suuryritykset toimivat tarkoituksensa mukaisesti, eli tavoitellen voittoa omistajilleen, muut yhteiskunnalliset arvot ja tavoitteet jäävät toissijaisiksi riippumatta siitä, ovatko ne ihmis- tai perusoikeuksin suojattuja vai eivät.
Vilangan tutkimuksen johtopäätös on, että tekijöiden ja yksityisten henkilöiden oikeudet tulisi tietoyhteiskunnassa turvata muulla tavoin kuin yksinoikeusperustaiseen malliin perustuen.
Väitöstilaisuus pidettiin 5.9.2014 Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä oli professori emerita Marianne Levin Tukholman yliopistosta ja kustoksena toimi professori Rainer Oesch Helsingin yliopistosta.
Maria Ojala
Oikeusnotaari
Helsingin yliopisto
Kirjoittaja työskentelee harjoittelijana IPR University Centerissä.
