Selkeät pelisäännöt keksintöjen hyödyntämiseen

(IPRinfo 3/2002)

Yliopistokeksintötyöryhmän mietintö korkeakouluissa tehtävien keksintöjen tehokkaasta kaupallisesta hyödyntämisestä on lausuntokierroksellaan. Työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Arvo Jäppinen opetusministeriöstä ennustaa mietinnölle hyvää vastaanottoa. Mietinnössä on pureuduttu jo pitkään jäytäneeseen ongelmaan: kenelle kuuluvat yliopistoissa tehtävien keksintöjen oikeudet.

Työryhmän tavoitteena oli keksintöjen parempi hyödyntäminen tutkijan, korkeakoulun, kaupallisen hyödyntäjän ja yhteiskunnan kannalta.

– Vuodelta 1967 voimassa oleva työsuhdekeksintölaki ei enää vastannut korkeakouluissa tehtävän tutkimuksen luonnetta. Tarvittiin selkeää lainsäädäntöä ja pelisääntöjä, joiden mukaan toimia, perustelee Arvo Jäppinen mietinnön tarpeellisuutta. Nyt esitettävä uusi korkeakoulukeksintölaki määritteleekin selkeämmin oikeudet yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tehtäviin keksintöihin.

Kuka hyötyy keksinnöstä?

Professori Ossi V. Lindqvistin johtama työryhmä ehdotti vuonna 1998 tutkijoiden tekemien patenttien siirtämistä yliopistolle. Ehdotus herätti vastustusta erityisesti opettajia ja tutkijoita edustavien järjestöjen taholta. Jäppisen työryhmä kehitti ehdotusta pidemmälle ja lähti siitä, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen omaa osaamista keksintöjen hyödyntämisessä pitää merkittävästi lisätä.

– Opetusministeriö on jo muutaman vuoden rahoittanut yliopistoissa tapahtuvaa toimintaa yli 200 000 eurolla vuodessa. Raha on osoitettu nimenomaan asiantuntijapalveluiden kehittämiseen, Jäppinen sanoo.

Myös juridiikan ja keksintöjen kaupallistamisen huippuosaajia tarvitaan. Suurimmissa yliopistoissa on jo erityiset yksiköt tätä varten. Esimerkistä käy äskettäin perustettu taideyliopistojen yhteinen palvelukeskus, josta taiteen tutkijat saavat keskitetysti palveluita ja apua keksintöasioissa.

Myös Itä-Suomen yliopistot ovat ajatelleet yhdistää voimansa, koska huippuasiantuntijoiden palvelut ovat kalliita ja yliopistojen on ajateltava myös taloudellisia resurssejaan. Lisäksi Keksintösäätiö on tullut mukaan omalla panoksellaan; yliopistoissa on kaikkiaan kymmenen keksintöasiamiestä auttamassa patentointiprosesseissa.

Toinen Jäppisen työryhmän painottama asia on tutkijoiden tietoisuuden lisääminen keksintöasioissa. On huolehdittava, että tutkijat eivät lähde julkistamaan tietotaitoaan liian aikaisin, koska esimerkiksi kansainvälinen yritys saattaa napata keksinnön hyvin nopeasti.

Tutkijalla pitää olla yliopiston sisällä asiantuntija, jonka puheille hän voi mennä. Asiantuntijan tehtävä on myös kertoa tutkijalle, miten hänen tulisi menetellä keksinnön hyödyntämisessä. Tutkijan pitää tietää, kuka tunteen prosessin ja kenen puoleen kääntyä.

Suomen Akatemia on tehnyt oppaan, jossa kerrotaan tutkijoille miten menetellä näissä tilanteissa.
– Lisäksi lainsäädännön pitää olla riittävän selkeä, ettei yksikään keksintö jää hyödyntämättä, Jäppinen painottaa.

Keksinnöstä on ilmoitettava

Ehdotetussa korkeakoulukeksintölaissa ns. vapaa tutkimus on erotettu tilaus- ja yhteistutkimuksesta. Vapaassa tutkimuksessa aloite tutkimuksen tekemiseen ja tutkimusaiheeseen tulee tutkijalta itseltään ja tutkimus rahoitetaan korkeakoulun toimintamenoista.

Tällaisesta tutkimuksesta syntyviin keksintöihin oikeudet ovat tutkijalla itsellään, kunhan hän kykenee osoittamaan olevansa vapaa elinkeinoelämän rahoituksesta. Tutkijalla on kuitenkin ilmoitusvelvollisuus keksinnöstä yliopistolle määrätyn ajan kuluessa.

– Tämä auttaa yliopistoja pysymään selvillä, millaisia keksintöjä niissä on kehitteillä.

Lisäksi yliopisto voi hyödyntää keksinnön, jos tutkija ei sitä tee. Tutkijalle kuuluu silti keksinnöstä taloudellinen hyöty, joka olisi kaksi kolmasosaa yliopiston saamasta hyödystä.

Selkeät sopimukset kuuluvat pelin henkeet

Tilaus- ja yhteistutkimuksessa syntyneissä keksinnöissä oikeudet kuuluvat lähtökohtaisesti yliopistolle. Käytännössä kuitenkin maksava, ulkopuolinen taho saa oikeudet, kunhan tutkimuksesta on tehty asianmukaiset sopimukset. Esimerkiksi yhteistutkimuksessa rahoittajana ovat lukuisat eri tahot, jolloin sopimuksella voidaan sopia oikeuksista.
Jäppinen korostaa, että kaikissa tapauksissa keksinnöistä on ilmoitettava yliopistolle. Selkeät sopimukset kuuluvat pelin henkeen, ja näin vältytään myös riitaoikeudenkäynneiltä. Lisäksi yliopisto saa tutkimuksessa roolin ja pystyy seuraamaan, mistä on kysymys.

– Tarkoituksena ei ole, että yliopisto itse ryhtyy yrittäjäksi. Siihen yliopisto ei sovellu, vaan kaupallisen hyödyntäjän pitää löytyä yliopiston ulkopuolelta.

– Täytyy myös muistaa, että patentointi ei ole mitään halpaa puuhaa, vaan edellyttää paljon rahoitusta patenttikohtaisesti. Tämäkin vaatii yliopistoilta uudenlaista osaamista, Jäppinen kokoaa.

Korkeakoulujen kolmas tehtävä

Yliopistokeksintötyöryhmä on lisäksi ehdottanut, että yliopistoille määriteltäisiin nykyistä selkeämmin yhteiskunnallinen palvelutehtävä eli ns. kolmas perustehtävä. Tämä vaatisi muutoksia yliopistolakiin.

Yliopistojen tulisi tehtäviään hoitaessaan toimia vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja edistää tutkimustulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lisäksi yliopistot saisivat nykyistä laajemman kelpoisuuden päättää ulkopuolelta saamistaan varoista. Tämä antaisi yliopistoille mahdollisuuden hyödyntää autonomisesti omia tulojaan ja käyttää niitä tutkimus- ja koulutustoiminnan kehittämiseen ilman että varat kierrätetään valtion kassan kautta.
Yliopistolain muutosten ohella ammattikorkeakoululainsäädäntöä on uudistettava vastaavalla tavalla.

Annukka Viitanen

Tiedot työryhmästä Valtioneuvoston hankerekisterissä:
http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSelaus.asp?h_iId=6648

Korkeakouluissa tehtävien keksintöjen tehokas kaupallinen hyödyntäminen. Yliopistokeksintötyöryhmän mietintö. Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- ja toimikuntaraportteja 6/2002). Mietinnön kuvailutiedot KTM:n sivulla:
KTM – Julkaisut – Aikajärjestyksessä – Sarja: Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- ja toimikuntaraportteja – Vuosi 2002 – Numero 6/2002
http://julkaisurekisteri.ktm.fi/