Parlamentti kaatoi ohjelmistopatenttidirektiivin

(IPRinfo 3/2005)

Direktiivin tarkoituksena oli yhtenäistää EU-maiden kansalliset patenttilainsäädännöt, mikä olisi lisännyt oikeusvarmuutta sisämarkkinoilla. Tämä tavoite jäi nyt saavuttamatta.

Kiistelty direktiiviehdotus tietokoneella toteutettujen keksintöjen patentoitavuudesta (ohjelmistopatenttidirektiivi) kaatui Euroopan parlamentin 6.7.2005 pitämässä toisessa käsittelyssä äänin 648-14-18. Mielenkiintoiseksi hylkäävän päätöksen tekee juridisten kysymysten lisäksi taustalla käyty poliittinen väittely.

Käytännössä direktiivin kaatuminen kuitenkin tarkoittaa, että Euroopan patenttivirasto ja kansalliset patenttivirastot patentoivat nykykäytännön mukaisesti tietokoneella toteutettuja keksintöjä ilman Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen patentoitavuuskysymyksiin liittyvää kontrollia. Suomessa Patentti- ja rekisterihallituksen nykykäytäntö säilyy muuttumattomana.

Ohjelmistopatenttidirektiivin kaatuminen herättää kysymyksen, jättivätkö EU:n jäsenmaat käyttämättä tilaisuuden korjata nykyistä patenttijärjestelmää vai onko tehty päätös kuitenkin eurooppalaisen ohjelmistoliiketoiminnan intressissä? Nykyisin esimerkiksi autot, lentokoneet ja monet muut tuotteet pohjautuvat pitkälti informaatioteknologian tarjoamiin ratkaisuihin, joten ohjelmistopatenteilla on vaikutusta yleisemmälläkin tasolla eurooppalaisessa elinkeinoelämässä.

Tietokoneella toteutettavat keksinnöt patentoitavissa
Ohjelmistopatenttidirektiivin yhtenä keskeisimpänä tausta-ajatuksena oli yhtenäistää EU:n jäsenmaiden kansalliset patenttilainsäädännöt. EU:n jäsenmaat ovat, Maltaa lukuun ottamatta, jäseninä Euroopan patenttisopimuksessa (EPC), jonka pohjalta kansalliset patenttilainsäädännöt on melko pitkälle harmonisoitu myös tietokoneohjelmistojen osalta. EPC-järjestelmään kuuluu kuitenkin myös unionin ulkopuolisia jäsenvaltioita.

EPC-järjestelmän lopputuloksena syntyy kansallisella tasolla voimassa oleva patentti, joka myönnetään ainakin teoriassa identtisenä kaikkiin hakemuksessa nimettyihin maihin. Käytännössä eroja on voinut syntyä erityisesti kielenkäännösten yhteydessä. Kansallisesti voimaansaatettuun patenttiin liittyvät oikeussuojakeinot ovat toistaiseksi kansallisen lainsäädännön alaisia.

Euroopan patenttisopimuksen 52(2) artiklan mukaan tietokoneohjelmat eivät ole patentoitavissa ”sellaisenaan”. Artiklan voidaan katsoa vähentävän patentti- ja tekijänoikeussuojan päällekkäisyyttä tietokoneohjelmistojen suojamuotoina.
Oikeuskirjallisuudessa on esitetty edellä mainitun poikkeussäännöksen johtaneen Euroopassa kuitenkin käsitykseen, jonka mukaan tietokoneella toteutettavat keksinnöt olisivat kokonaisuudessaan patenttijärjestelmän ulkopuolella.

Euroopan patenttivirasto (EPO) ja kansalliset virastot ovat kuitenkin oikeuskäytännössään vähitellen tarkentaneet artiklan tulkintaa myöntämällä patentteja tietokoneella toteutetuille keksinnöille.

Asiakirjojen sanamuotojen perusteella voisi jopa todeta, että ne ovat melko innovatiivisella tulkinnallaan laajentaneet suoja-alan kattamaan myös ns. ohjelmistotuotteet. Esimerkkeinä tästä tulkintakäytännöstä voidaan mainita erityisesti Viacom – (T208/84 (15.7.1986) [1987] O.J. EPO 14) ja myöhemmät Computer Program I & II -tapaukset (T1173/97 1.7.1998, 1999 O.J. WPO [609] ja T0935/97 of 4.2.1999, [1999] R.P.C. 861).

Koska kansalliset virastot ovat olleet eri linjoilla myöntäessään patentteja informaatioteknologian alueella, oikeudellinen tilanne on jäänyt epäselväksi ja kuten komissiokin ehdotuksensa perusteluissa toteaa nykytila on ”riittämätön takaamaan tarvittavan oikeusvarmuuden”.

Ongelmana ovat olleet eriävät tulkinnat EPOn, kansallisten virastojen ja kansallisten tuomioistuinten välillä. Tämä on yksittäistapauksissa voinut johtaa tilanteeseen, jossa keksintöön on myönnetty patentti toisissa valtioissa ja toisissa taas ei.

Käytännön vaikutukset epäselviä
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on varmistaa, että Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksia sekä yhteisöjen toimielinten antamia säännöksiä tulkittaessa ja sovellettaessa noudatetaan lakia.

Direktiiviehdotuksen hyväksyminen olisi merkinnyt yhtä ylikansallista instituutiota yhtenäistämään eri tulkintalinjoja. Vastaavasti lainsäädännön harmonisointi olisi lisännyt oikeusvarmuutta sisämarkkinoilla. Myös näiden päämäärien osalta tavoite jäi valitettavasti saavuttamatta.

Muutoksena nykytilaan olisi lisäksi ollut se, ettei ehdotuksessa seurattu täysin EPOn nykyistä ohjelmistotuotteisiin kohdistuvaa oikeuskäytäntöä. Direktiiviehdotuksessa ei esimerkiksi sallittu patenttivaatimuksia, jotka kohdistuvat ohjelmistotuotteisiin sellaisenaan tai tietovälineelle talletettuna.

Vaikka ehdotuksella ei ollut suoraa suhdetta EPC:hen, olisi ollut oletettavaa, että ehdotuksella olisi saattanut olla merkitystä myös EPOn omaksumille tulkinnoille. Olisiko tällainen rajoitus nykykäytäntöön perusteltu?

Nykyisen käsityksen mukaan immateriaalioikeudet ymmärretään usein poikkeuksena yhteisön alueella muutoin vallitsevasta suhteellisen vapaan kilpailun periaatteesta. Tällöin lainsäätäjän tulisi pystyä perustelemaan tekemänsä immateriaalioikeussuojan laajentamista tai supistamista koskeva ratkaisu siltä osin kuin se poikkeaa edellä mainitusta periaatteesta.

Perusteluja olisi mahdollista arvioida vertailemalla keskenään kaikkia niitä hyötyjä ja haittoja, joita tässä nimenomaisessa tapauksessa patenttisuojan nykykäytännön rajoittamisesta direktiiviehdotuksen mukaisesti aiheutuisi.

Tarkastelemalla nykyistä liiketoimintakenttää monikansallisine ohjelmistoyrityksineen voidaan todeta, että tekijänoikeus on jo antanut melko vahvan suojan ohjelmistoliiketoimintaa harjoittaville yrityksille ja henkilöille. Lisäksi tekijänoikeussuojan etuina voidaan pitää kansainvälisyyttä ja alhaisia kustannuksia.

Käytännön testinä kukin voi mielessään arvioida, olisiko pöydällämme olevassa kotitietokoneessa Microsoftin tekstinkäsittelyohjelman sijasta uudempi ja kehittyneempi versio esimerkiksi WordPerfect-tekstinkäsittelyohjelmasta, mikäli edellä mainitulle olisi myönnetty tekijänoikeuden lisäksi myös patenttisuoja. Tosiasiassa WordPerfect oli olemassa paljon ennen MS Wordia ja olisi luultavasti ollut enemmän patenttisuojaa nauttiva osapuoli, mutta edellä mainittu toiminee kuitenkin hypoteettisena esimerkkinä.

On myös todettava, että käsitys patenttisuojasta tekijänoikeusloukkauksen todentamiseen liittyvien ongelmien poistajana ei tunnu kaikilta osiltaan oikeansuuntaiselta. Yleensä ohjelmistopiratismin osalta ongelmana on ollut saada taustalla toimivat henkilöt vastuuseen teoistaan, eikä tähän ongelmaan oikeusseuraamuksien ”tuplaaminen” patentin ja tekijänoikeuden yhdistämisellä toisi toivottua tulosta.

Informaatioteknologian alalla toimivien suhteellisen hyvät resurssit omaavien yritysten näkökulmasta vahvin peruste patenttisuojan ulottamiselle tietokoneohjelmistoihin näyttäisikin mielestäni olevan, että funktiota suojaava patentti mahdollistaa käytännössä suoraan kilpailevien yritysten liiketoiminnan rajoittamisen. Tekijänoikeus astetta heikompana oikeutena rajoittaa kilpailijoiden toimintaa ainoastaan silloin, kun kilpailija on syyllistynyt teoksen laittomaan kopiointiin.

TRIPs-sopimus perustuu suhteellisen laajaan patentoitavuuden käsitteeseen. TRIPs Art. 27 mukaisesti ”patents shall be available for any inventions, whether products or processes, in all fields of technology, provided that they are new, involve an inventive step and are capable of industrial application”. Artikla 27(2) rajaa patentoitavuuden ulkopuolelle tietyt keksinnöt ja mahdollistaa poikkeuksen edellä mainittuun periaatteeseen mm. yleisen edun perusteella (ordre public). Erityistä tietokoneohjelmistoja koskevaa poikkeusta artikla 27(2) ei nimenomaisesti sisällä.

Tietokoneohjelmistoja erillisenä teknologiana koskeva patentoitavuusrajoitus EPC:n 52 artiklassa näyttäisikin edellä mainitun perusteella olevan jonkinasteisessa ristiriidassa TRIPs-sopimuksen mukaisen laajan patentoitavuusolettaman kanssa, kuten myös EPOn valituslautakunta (Board of Appeal) on IBM-tapausten yhteydessä todennut. Vastaavasti ohjelmistopatenttidirektiivin sanamuotoa voidaan tarkastella TRIPs-sopimuksen valossa, jolloin samankaltainen ristiriita näyttäisi esiintyvän.

Lainsäätäjälle kysymys ei kuitenkaan ole ainoastaan siitä, onko edellä mainittua ristiriitaa lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten tasolla olemassa vai ei, vaan kysymyksenasettelun tulisi kosketella samanaikaisesti patenttijärjestelmän perusteita jo yllä kerrotulla tavalla.

Mikäli direktiiviehdotuksessa olisi tunnustettu EPOn suhteellisen laajaa patentoitavuutta heijasteleva nykykäytäntö, olisi vastapainoksi voitu tarkastella kysymyksiä suoja-ajan pituudesta sekä ns. ”suojakynnyksestä”. Näistä jälkimmäisellä tarkoitan lähinnä uutuuden, keksinnöllisyyden ja teollisen hyödynnettävyyden tarkastelua.

Tällöin olisi vältetty suhteellisen epäselvä rajanveto siitä, milloin kyseessä on tietokoneohjelmisto sellaisenaan ja milloin taas patentoitavissa oleva keksintö esimerkiksi osana tietojärjestelmää. Suoja-ajan pituuden ja suojakynnyksen tarkastelu olisi kuitenkin tässä yhteydessä ollut erityisesti tarpeen, jotta olisi vähennetty ja mahdollisesti jopa vältetty liiallisesta immateriaalioikeussuojasta aiheutuvia seurannaisvaikutuksia. Tällaiseksi seurannaisvaikutukseksi voisi mainita esimerkiksi lisääntyvän tarpeen rajoittaa immateriaalioikeuksien hyödyntämistä kilpailuoikeudellisen sääntelyn avulla.

Lopputuloksena voi todeta, että TRIPs-sopimuksen valossa nyt kaatunut ohjelmistopatenttidirektiivi ei olisi kuitenkaan tuonut ohjelmistoliiketoiminnan alueelle sellaista läpinäkyvyyttä, jota EPOn nykykäytäntö ja TRIPs-sopimuksen sanamuoto mahdollisesti heijastavat.

Kansainvälistä keskustelua kaivataan
Direktiivin hyväksymistä olisi kokonaisuutena voinut luonnehtia ainakin osittain edistysaskeleeksi, sillä se olisi korjannut muutamia yllä kuvattuja nykyisen järjestelmän epäkohtia.

Ei kuitenkaan ole lainkaan selvää, että patenttien myöntäminen EPOn nykykäytännön mukaisesti on eurooppalaisen ohjelmistoliiketoiminnan intressissä. Edellä kuvatun tulkintalinjoja yhtenäistävän vaikutuksen lisäksi olisi yhteisöjen tuomioistuimen kontrolli myös tältä osin ollut tervetullutta.

Komission ohjelmistopatenttidirektiiviehdotusta tuskin voi pitää radikaalina, sillä poliittisena kompromissina se olisi nimenomaisesti ottanut huomioon osan open source -liikkeen sekä pienten ja keskisuurten yritysten intresseistä ja jättänyt vastaavasti huomioimatta osan suuryritysten vaatimuksista.

Ohjelmistoliiketoimintaa harjoittavien tahojen mielipiteiden ollessa melko hajallaan, mitään kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua direktiiviehdotus ei kuitenkaan olisi todennäköisesti tuonut ja keskustelu optisen tasapainon löytämiseksi vapaan kilpailun ja immateriaalioikeussuojan välillä olisi luultavasti joka tapauksessa jatkunut.

Koska kysymyksessä ei ole pelkästään Euroopan sisäinen asia, vaan kyse on myös eurooppalaisten yritysten kilpailukyvystä Yhdysvaltojen ja Japanin markkinoilla toimivien yritysten kanssa, olisi perusteltua, että keskusteluja suunnattaisiin WTO:n suuntaan erilaisten alueellisten tai kansallisten järjestelyjen sijaan. Samoin tulisi menetellä myös, mikäli halutaan jatkaa keskustelua muista immateriaalioikeuksista, kuten hyödyllisyysmallista, tietokoneohjelmistojen suojamuotona.

Mikäli Yhdysvalloissa omaksuttu malli tietokoneohjelmistojen patentoitavuudesta halutaan omaksua myös Euroopassa, tulisi tässä yhteydessä kiinnittää huomiota patenttijärjestelmien peruseroihin. Yhdysvalloissahan patenttijärjestelmän kokonaiskustannukset muodostuvat vasta jälkikäteen litigaatioiden kautta, kun taas Euroopassa järjestelmä painottaa etukäteiskontrollin merkitystä, joka johtaa lukumääräisesti vähäisempiin mutta laadukkaampiin patentteihin.

EU:ssa on edelleen valmisteilla yhteisöpatenttiasetusehdotus, jossa harmonisoinnin kohteena olisivat samanaikaisesti myös oikeussuojakeinot. Ohjelmistopatenttidirektiivin kaatumisen jälkeen toivottavaa olisikin, että poliittinen keskustelu yhteisöpatentista avautuu uudelleen.

Direktiiviehdotuksen COM(2002) 92 käsittelyjen kulun voi seurata EU:n päätöksentekosivustosta Prelexistä. Sivulta on linkit menettelyn niihin asiakirjoihin, jotka ovat saatavana Internetissä.

Jan Lindberg
OTK, MJur in European and Comparative Law (Oxon.)
Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy