Onko patenttivalituksien ja -riitojen käsittelyssä parantamisen varaa?

(IPRinfo 1/2004)

Motto 1: Ei riitä, että ratkaisu riita-asiassa tapahtuu riippumattomasti, sen täytyy myös näyttää siltä.

Motto 2: Erikoisten asioiden ratkaiseminen vaatii erikoista viranomaista.

Päästyäni vuonna 1969 teknisenä avustajana mukaan ensimmäiseen patenttioikeudenkäyntiini jouduin pitkällisen prosessin jälkeen korkeimman oikeuden tuomion perusteella toteamaan olleeni täysin väärässä. Tämä ei onneksi minua lannistanut, vaan minussa heräsi patenttiriita-asioihin lämmin kiinnostus, joka jatkuu vielä tänä päivänä.

Kun oikeusministeriö on äskettäin asettanut työryhmän “selvittämään toimivaltaista tuomioistuinta aineettomia oikeuksia koskevissa asioissa”, on varmasti oikea hetki arvioida teollisoikeudellisten asioiden nykytilaa Suomessa myös käyttäjän näkökulmasta.

Kun tässä tarkastelen siviilioikeudellisia patenttiriitoja ja hallinto-oikeudellisia väite- ja valitusasioita, esitykseni perustuu yksinomaan omiin käytännön kokemuksiini ja koti- ja ulkomaisten kollegoiden ja juristien haastatteluihin – niinpä mahdolliset virheelliset tulkinnat ovat omiani.

Hovioikeus ja korkein oikeus aidosti riippumattomia

Siviilioikeuden puolella en ole havainnut kovinkaan merkittäviä periaatteellisia puutteita. Niinpä Helsingin hovioikeus (HHO) ja korkein oikeus (KKO) päätyvät ratkaisuihinsa edellisestä instanssista täysin riippumattomasti, mikä mielestäni on oikeusturvan kannalta positiivista.

Poikkeuksena on kuitenkin alin instanssi eli Helsingin käräjäoikeus (HKO), joka mitätöimisjutuissa (nykyisen patenttilain mukaisesti) pyytää lausuntoa patentti- ja rekisterihallitukselta (PRH). Kun viimeksi mainittu viran puolesta myöntää kaikki patentit, voidaan kysyä, onko lausunnon pyytäminen tältä viranomaiselta ylipäänsä aiheellista.
PRH:han joutuu näissä tilanteissa ikään kuin lausumaan omassa asiassaan.

Tuomarit eivät ehdi hankkia syvällistä asiantuntemusta

Yksi käytännön puute, joka on ilmennyt Helsingin käräjäoikeuden toiminnassa, on teollisoikeudellisia asioita hoitavien tuomarien mielestäni liian nopea “kierrätys”. Kun tällainen tuomari 3 – 4 vuoden kokemuksen jälkeen säännönmukaisesti siirretään uusiin tehtäviin, voi tämä tuomarin oman karriäärin kannalta olla hyväkin asia.

Teollisoikeudellisten riitojen hoidolle nykyinen menettely on kuitenkin ollut karhunpalvelus. Kolme tai neljä vuotta on yksinkertaisesti aivan liian lyhyt aika perehtyä erikoisalaan, jollaista esimerkiksi patenttiriidat edustavat. Vertailun vuoksi mainittakoon, että hyvin tuntemani Suomen Patenttiasiamiesyhdistys r.y. edellyttää jäseniltään vähintään kuuden vuoden ammatillista kokemusta, jonka tulee perustua vanhemman jäsenen valvonnassa tapahtuneeseen kokopäivätyöhön.

Ei siis ole ihme, että lämpimästi muistelen 1970- ja -80-lukuja, jolloin silloisen Helsingin raastuvanoikeuden 3. osaston puheenjohtajat Lehtonen ja Cornér kumpikin vuorollaan olivat tehtävissään n. 12 vuotta.

Oli nautinto seurata, kuinka näiden kokeneiden tuomarien ansiosta pystyttiin antamaan perusteltuja päätöksiä, jotka saattoivat olla PRH:n lausunnon, tuomioistuimen omien teknisten asiantuntijoiden tai jopa molempien vastaisia. Nykyisen pulmatilanteen ratkaisu on aivan ilmeinen: pidennettäköön tuomarien toimikausi ainakin 9-vuotiseksi!

Toinen puute liittyy Helsingin käräjäoikeuden asiantuntijakäytäntöön. Kuten tunnettua, käräjäoikeus kutsuu patenttiriita-asioissa avukseen kaksi teknisen alan asiantuntijaa, mikä patenttien teknisen olemuksen vuoksi on sinänsä hyvä asia.
Vähemmän hyvä asia on se, että asiantuntijoiden lausunnot käytännössä eivät ole pelkästään teknisiä vaan ennen kaikkea patenttioikeudellisia. Olen nähnyt lausuntoja, joiden mukaan tarkasteltava kohde esimerkiksi “ei loukkaa patentin itsenäistä vaatimusta 1, mutta kylläkin epäitsenäisiä vaatimuksia 2 ja 3”, mikä luonnollisesti on patenttijuridinen mahdottomuus.

Tämä pulma voitaisiin helposti poistaa korvaamalla toinen teknisistä asiantuntijoista patenttioikeudellisella asiantuntijalla. Näin on hyvällä menestyksellä tehty ainakin Norjassa ja Sveitsissä.

Samat tahot ratkovat väitteitä ja valituksia joka asteessa

Hallinnollinen puoli on patenttien käsittelyn kannalta siviilioikeudellisen puolen peilikuva.

Looginen ero on vain siinä, että hallinnollisen puolen eri instanssit, siis PRH, valituslautakunta ja korkein hallinto-oikeus (KHO), käsittelevät pelkästään sellaisia myönnettyjä patentteja, jotka eivät vielä ole saaneet lainvoimaa. Ylemmät instanssit eivät kuitenkaan, kuten siviilioikeuden puolella on asianlaita, toimi edellisistä instansseista täysin riippumattomasti. Tämä käy ilmi seuraavasta.

Kun PRH on asianomaisen tutkijainsinöörin tekemän patentoitavuustutkimuksen perusteella myöntänyt patentin, myöntämistä vastustava osapuoli (väitteentekijä) voi yhdeksän kuukauden kuluessa tehdä patenttia vastaan väitteen. Väitettä voidaan loogisesti pitää “valituksena patentin myöntämistä vastaan”. Kuitenkin patentin myöntänyt tutkijainsinööri käytännössä (esittelijän ominaisuudessa) ratkaisee myös väiteprosessin joko patentinhaltijan tai väitteentekijän eduksi.
Oletettakoon esimerkiksi, että ratkaisu on ollut väitteentekijälle vastainen eli patentti pidetään voimassa väitteestä huolimatta. Tästä syystä väitteentekijä valittaa päätöksestä seuraavaan instanssiin eli valituslautakuntaan.

Asetuksen 800/1992 mukaan valituslautakunnan puheenjohtajana toimii PRH:n pääjohtaja tai linjanjohtaja tai pääjohtajan määräämä muu virkamies. Valituslautakunnan jäsenenä voi olla myös PRH:n patentti- ja innovaatiolinjan muu yksikön päällikkö. Suoraan PRH:n organisaatiosta valittavien jäsenten lisäksi valituslautakuntaan kuuluu kaksi pysyvästi valittua yli-insinööriä. Usein valituslautakunta ennen ratkaisuaan pyytää PRH:lta (käytännössä tutkijainsinööriltä) lausuntoa valituksesta.

Kun valitusasia etenee ylintä instanssia edustavaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen, lausuntomenettely toistuu: KHO, jolta puuttuvat omat patenttialan asiantuntijat, pyytää ennen ratkaisuaan kokonaisvaltaista lausuntoa valituslautakunnalta.
Kun siviilioikeudellisella puolella ylemmät instanssit siis tekevät ratkaisunsa alemmista instansseista täysin riippumattomasti, hallinnollisella puolella eri instanssit näyttävät puolestaan olevan yllättävän voimakkaassa kytköksessä toisiinsa. Niinpä toisaalta valituslautakunnan kokoonpanossa on edellisen instanssin (PRH:n) organisaatiosta valittuja jäseniä ja toisaalta ylemmät instanssit (valituslautakunta ja KHO) ennen ratkaisujaan pyytävät edellisiltä instansseilta (PRH:lta ja vastaavasti valituslautakunnalta) lausuntoja.

Miten sitten hallinnollinen puoli on tehtävässään käytännössä onnistunut? Mielestäni yllättävän hyvin. Tämä ei kuitenkaan ole tapahtunut nykyisten lakien, asetusten ja käytännön ansiosta, vaan pikemminkin niistä huolimatta. Suomessahan on tiettävästi maailman rehellisin virkamieskunta. Pulma onkin siinä, että nykyinen järjestelmämme ei näytä riippumattomalta ja tuntuu kansainvälisessä vertailussa oikeusturvan kannalta oudolta.

Saksan järjestelmä takaa riippumattomuuden

Ulkomaisia esikuvia etsittäessä mieleen tulevat helposti Ruotsin patenttivirasto (PRV), Euroopan patenttivirasto (EPO) ja Saksan patenttivirasto (DPA). Kahdessa viimeksi mainitussa kootaan kutakin väiteasiaa varten erillinen “väitelautakunta”, joka koostuu puheenjohtajasta ja kahdesta jäsenestä. Näistä toinen on asianomaisen patenttihakemuksen käsitellyt tutkijainsinööri.

Lautakuntaorganisaation vuoksi EPO:n tai DPA:n tutkijainsinöörillä ei ole niin suurta henkilökohtaista vaikutusta väiteasian ratkaisuun kuin suomalaisella virkaveljellään.

Ruotsissa on kuten Suomessakin kolme hallinnollista instanssia. Nämä ovat itse virasto (PRV), valitustuomioistuimena toimiva Patentbesvärsrätten ja ylimpänä instanssina toimiva Regeringsrätten.

Kaksi viimeksi mainittua poikkeavat kuitenkin suomalaisista vastineistaan siinä, että ne ovat edellisistä instansseista täysin riippumattomia: niillä ei ole yhteisiä henkilöresursseja edellisten instanssien kanssa eivätkä ne pyydä näiltä lausuntoja. Molemmat ovat aitoja tuomioistuimia tuomareineen ja niillä on käytettävissä omat teollisoikeudelliset asiantuntijansa.

EPO:n valitusosasto on puolestaan organisatorisesti viraston osa, mutta sen toiminta on määritelty ja suunniteltu virastosta täysin riippumattomaksi. Sen tulee toimia “kuten tuomioistuin”, eikä sen jäsenillä näin ollen ole mitään kytköksiä itse virastoon. Käsittelemiensä asioiden osalta se edustaa ylintä instanssia.

Kaikkein mielenkiintoisin tuntemani ulkomainen valitusinstanssi on Saksan patenttivirastosta täysin riippumaton teollisoikeudellinen valitustuomioistuin (Bundespatentgericht), joka ratkaisee mm. kaikki patentteihin liittyvät mitätöimisasiat ja hallinnolliset valitusasiat.

On myönteistä todeta, että tämä erikoistuomioistuin aikoinaan perustettiin sellaisen yksityisen kansalaisen aloitteesta, joka pystyi osoittamaan aikaisemman (Suomen kaltaisen) järjestelmän maan perustuslain vastaiseksi. Sen lisäksi, että Bundespatentgericht on oikeusturvan kannalta järkevä ratkaisu, sen tehtäväkenttä on hyvin looginen: sekä hallinnollisissa valitusasioissa että siviilioikeudellisissa mitätöimisjutuissa etsitään vastausta lähes samaan kysymykseen.

Edellisissä kysymys aina kuluu: “Olisiko patentti pitänyt myöntää?” Jälkimmäisissä kysymyksenä yleensä on: “Olisiko patentin pitänyt saada lainvoima?”

Samoin kuin Ruotsin Patentbesvärsrätten, Bundespatentgericht on aito tuomioistuin. Se on tehtävien moninaisuuden vuoksi jakautunut peräti 42 itsenäiseen “senaattiin” eli tuomioistuinkokoonpanoon. Näistä enemmistö käsittelee patentteihin liittyviä valitus- ja mitätöimisasioita, vähemmistö vastaavia tavaramerkki- ja malliasioita.

Senaatin tyypillinen tuomarikokoonpano esim. patenttivalitusasioissa on neljä patenttiasiantuntijaa, joista kolme on suorittanut teknisen ja yksi juridisen loppututkinnon. Ulkoisen riippumattomuuden lisäksi tässä tuomioistuimessa on otettu huomioon myös sisäinen riippumattomuus. Niinpä jos tietty senaatti on käsitellyt johonkin patenttiin liittyvän valitusasian, sen jäsenet eivät saa osallistua sellaisen myöhemmän mitätöimisprosessin ratkaisuun, joka koskee samaa patenttia.

Parannukset eivät tulisi kalliiksi

Suomi näyttää jääneen tuosta suotuisasta kehityksestä pahasti jälkeen. Koska puutteiden korjaaminen ei saavutettavaan hyötyyn verrattuna edellytä mitään ylivoimaista panostusta, rohkenen esittää harkittavaksi seuraavia konkreettisia muutoksia nykyiseen järjestelmäämme:

1. Helsingin käräjäoikeuteen kutsuttavista kahdesta asiantuntijasta toinen olisi teknisen alan asiantuntija ja toinen patenttialan asiantuntija.
2. Helsingin käräjäoikeuden patenttiriitoja käsittelevän osaston tuomarit valittaisiin vähintään 9-vuotiseksi toimikaudeksi.
3. Hallinnollisella puolella väiteasioita varten perustettaisiin PRH:n puitteissa toimiva kolmijäseninen väitelautakunta.
4. Valituksia ja mitätöimisasioita varten perustettaisiin PRH:sta ja sen väitelautakunnasta täysin riippumaton erikoistuomioistuin, joka rakennettaisiin nykyisen valituslautakunnan ympärille. Erikoistuomioistuimeen tarvittavat tuomarit valittaisiin samoin perustein kuin Helsingin käräjäoikeuteen. Tuomioistuin olisi käsiteltävien asioiden osalta ylin instanssi. Toteutuessaan tämä uudistus antaisi Helsingin käräjäoikeudelle (mitätöimisjuttujen jäädessä pois) mahdollisuuden keskittyä loukkausjuttuihin.

Yllä olevat ehdotukset 1 – 3 olisivat helposti toteutettavissa. Vaikka ehdotuksen 4 toteuttaminen luonnollisista syistä olisi selvästi vaikeampaa, on pidettävä mielessä, että teollisoikeudet edustavat erikoisalaa. Näin ollen myös alalla tehtävät uudistukset ovat väkisinkin “erikoisia”. Jos yllä olevat uudistusehdotukset koetaan tärkeiksi lainsäädännöstä vastaavissa piireissä, jäljelle jää vain seuraava kysymys: “Milloin panemme töpinäksi? Tänään, ensi vuonna vai sitten joskus?”

Teollisoikeudellisten valitusten ja riitojen käsittelyssä on
oikeusturvan kannalta kansainvälisesti päästy mm. seuraaviin
merkittäviin tuloksiin:

  • ei ainoastaan siviili- vaan myös hallinto-oikeuden puolella on eri instansseissa toteutettu absoluuttinen riippumattomuus,
  • tämä riippumattomuus on turvattu järjestämällä kaikkiin instansseihin omat teollisoikeudelliset asiantuntijansa ja
  • eräissä tapauksissa (EPO:n valitusosasto ja
    Bundespatentgericht) toinen hallinnollinen instanssi on kehitetty
    erikoistuomioistuimeksi, joka samalla toimii ylimpänä instanssina.

Seppo Laine
Patenttiasiamies
Patenttitoimisto Seppo Laine Oy