Muistelo

Tekijänoikeudessa on suurimmin muuttunut se, että kun aloitin nämä puuhat, asiasta jotain ymmärtävät mahtuivat yhteen kokoushuoneeseen kuulemaan, mikä tekijänoikeudessa on muuttunut.

Viittaan varovaisesti siihen, että olen tällä hetkellä tietääkseni pisimpään tekijänoikeusasioiden parissa puuhannut lakimies Suomessa, hengissä olevista. Ajoin oikeustieteen ylioppilaana näitä juttuja raastuvassa jo, kun T.M. Kivimäen kirja ”Uudet tekijänoikeus- ja valokuvalait” ilmestyi 1966. Korkeimman oikeuden prejudikaateiksi päätyneet, ajamani jutut ”Ryijy” ja ”Lapualaisooppera” ovat nekin 1960-luvulta.

Kysymyksessä on tietenkin sattuma. Isäni Kullervo – joka kuoli vasta viime syyskuussa – työskenteli asianajotoimistossa, jolla oli perinteisesti tällaisia juttuja.

Silti arvelen, että jos tässä keikkuisi vielä muutaman vuoden, joku voisi hankkia 50-vuotistaiteilijajuhlaani esimerkiksi nyrkillisen kunniamerkkejä. Pyhän Vladimirin ritarikunnan merkin IV-luokka olisi kovasti mieleen…

Joka- ja joutavanpäiväisen kirjoittamisen ja julkaisemisen aloittamisesta on jo enemmän kuin puoli vuosisataa, ja ura on surullisen tuttu: kolumneja pitäjälehdessä keskikoululaisena, maakunnallisessa lehdessä lukiolaisena, Helsingin Sanomissa ja niin edelleen, ja nyt pitkään tässä IPR-julkaisussa.

Lukija suvainnee, että tämän julkaisun asiallisista toimitusperiaatteista huolimatta julkaisen tällaisen tunnelmapalan. Tässä on nimittäin mukana jyvänen asiaakin.

Tunnollinen tekijänoikeusjuristi, jollainen itse olin vuodesta 1967, myöhemmin vain tekijänoikeusjuristi, seurasi tietysti silmä kovana NIRiä ja GRURia. Tuo jälkimmäinen korvautuu nykyisin usein Max Planck-Institutin lehdellä IIC.

Tekijänoikeus enemmän, patenttioikeus paljon vähemmän, edellyttivät 1960-luvulla erikoisuutta, nimittäin kielitaitoa. Olimme Jukka Liedeksen kanssa – hän on silmissäni rippikoulupoika, koska on puolitoista vuotta nuorempi – siitä erikoisia juristeja, että luimme ranskaa. Saksan passiivinen osaaminen oli tuohon aikaan eteenpäin pyrkivälle juristille välttämätön edellytys, puhumattakaan hyvästä ruotsin ja auttavasta norjan ja tanskan osaamisesta.

Tästä asiasta ei varmaan tarvitse julistaa kyselyä. Meitä vanhemmista ainakin oman väitteensä mukaan tekijänoikeudesta vetäytynyt Haarmann, ja arvostetut vainajat Godenhielm ja Ylöstalo olivat näissä kieliasioissa erikoisen eteviä. Samassa yhteydessä on mainittava Göran Portin, jonka jouduttua KKO:n jäseneksi pääsin itse immateriaalioikeuden rooteliesittelijäksi joskus 1977.

Nyt se suuri muutos on ranska ja ehkä saksa. Kansainvälinen tekijänoikeus on käytännössä pelkkää englantia. Tunnustan auliisti, että kun tekijänoikeus ja patenttioikeus osuvat niin usein samalle juristille erikoisalueiksi, säälin hitusen etenkin kaikkein nuorinta lakimieskunnan osaa, joka ei saa kunnolla selvää edes ruotsista, saati muista pohjoismaisista. Mielestäni Jens Schovsbo on tällä hetkellä alan ykkönen Pohjoismaissa, vaikka kilpailuakin on – ei kuitenkaan Suomesta.

Kielen mukana muuttuu ajattelutapa. Ruotsissa Stig Strömholm jopa julkaisi ranskaksi (Droit moral d’auteur).

Se on suuri muutos. Koska copyright on vaikeasti havaittavin tavoin niin vahvasti common law’n leimaama, lainsäädännön nykyinen hataruus ja epäjohdonmukaisuus johtuvat kielestä. Saksalainen ja pohjoismainen perinne ei käänny englanniksi, eikä ranskaksi ajateltu missään tapauksessa.

Jukka Kemppinen