Kulttuuriperintö verkkoon – ratkaiseeko orpoteosdirektiivi kaiken?

Lokakuussa 2012 annettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi orpoteosten käytöstä. Tarkemmin sanottuna direktiivissä säännellään siitä, miten orpoteoksia voidaan sallitusti käyttää. Teos tai äänite on orpo, ellei yhtäkään oikeudenhaltijaa ole tunnistettu tai ainakaan paikannettu yrityksistä huolimatta. Direktiivi tuli voimaan 28. lokakuuta 2012, ja jäsenvaltioiden tulee harmonisoida kansallinen lainsäädäntönsä 29. lokakuuta 2014 mennessä.

Direktiivin perusteena on vuonna 2010 annettu Euroopan digitaalistrategia, joka puolestaan on yksi samana vuonna laaditun Eurooppa 2020 -strategian seitsemästä lippulaivahankkeesta. Digitaalistrategian yleisenä tavoitteena on saada kestäviä taloudellisia ja yhteiskunnallisia hyötyjä nopeisiin ja ultranopeisiin internetyhteyksiin ja yhteentoimiviin sovelluksiin perustuvista digitaalisista yhtenäismarkkinoista. Tästä syystä strategian mukaan on kaupallisen ja kulttuurisisällön ja -palvelujen voitava virrata vapaasti rajojen yli.

Digitaalistrategian tarkoituksena on viitoittaa tie, jolla tieto- ja viestintätekniikan yhteiskunnalliset ja taloudelliset mahdollisuudet voidaan hyödyntää mahdollisimman laajasti. Erityisesti tämä koskee strategian mukaan internetiä, joka on ”korvaamaton väline taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa: liiketoiminnassa, työnteossa, peleissä ja leikeissä, viestinnässä ja vapaassa itseilmaisussa”.

Digitaalistrategian mukaan houkuttelevan verkkosisällön ja -palvelujen luominen ja niiden vapaa liikkuminen EU:n sisällä ja sen rajojen yli on olennaisen tärkeää kysynnän aikaansaamiseksi. Yhdeksi keskeiseksi toimenpiteeksi strategiassa on asetettu oikeudellisen kehyksen luominen orpoteosten digitoinnin ja levittämisen helpottamiseksi.

Orpoteoksia koskevassa direktiivissä mahdollistetaan niiden käyttäminen tiettyihin tarkoituksiin yleisölle avoimissa kirjastoissa, oppilaitoksissa, museoissa, arkistoissa, elokuva- ja äänitearkistoissa ja julkisen palvelun yleisradio-organisaatioissa. Orpoteoksen käyttämisen tulee olla tarpeen, jotta ne voivat saavuttaa yleisen edun mukaiseen tehtäväänsä liittyvät tavoitteet. Direktiiviä sovelletaan sinänsä laajaan joukkoon julkaistuja tai julkaisemattomia kirjallisia ja audiovisuaalisia teoksia.

Käytännössä orpoteoksia ovat usein vanhat lehtiartikkelit, joiden kirjoittajista ei ole tietoa tai vanhat dokumenttifilmit, joiden tuotantoyhtiöt ovat kauan sitten kadonneet. Kysymys on siis yleensä aina vanhasta aineistosta, jonka tekijästä tai tekijöistä ei ole ollut tapana pitää kovin tarkkaa kirjaa. Tekijänoikeus säilyy tekijällä, vaikka nimi ei näkyisi missään.

Direktiivi koskee sekä yleisölle välittämistä että kappaleiden valmistamista digitoimalla. Nämä oikeudet on kuitenkin sidottu edellä mainittujen laitosten yleisen edun mukaisten tehtävien tavoitteiden saavuttamiseen. Näitä tehtäviä ovat erityisesti kokoelmissa olevien teosten ja äänitteiden säilyttäminen, restaurointi sekä niiden kulttuuri- ja opetuskäytön mahdollistaminen.

Direktiivin tavoitteiden toteutumisen kannalta sen soveltamisalue on rajattu kovin kapeaksi. Ratkaiseeko direktiivin implementointi kansalliseen digitaaliseen kirjastoon liittyvät orpoteosongelmat? Onko KDK:ssa kysymys direktiivin soveltamisen piiriin kuuluvasta kulttuurikäytön mahdollistamisesta? Olisiko sama tulos voitu saada myös kansallisella lainsäädännöllä kevyemmin?

EU:n lainsäädäntövalta liittyy EU:n keskeisten tavoitteiden toteuttamiseen, joista yksi on sisämarkkinoiden toimivuus. Direktiivien tarkoituksena on vaikuttaa jäsenmaiden kansallisiin lainsäädäntöihin siten, että turvataan sisämarkkinoiden toiminta. Ainakin minä ymmärrän sisämarkkinoiden toimivuuden liittyvän tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen ja siihen, että EU muodostaisi yhtenäisen markkina-alueen. Tämä taas liittyy ennen kaikkea kaupalliseen toimintaan.

Orpoteosdirektiivin avulla ei saavuteta kovinkaan paljon digitaalistrategiassa asetetuista tavoitteista. Direktiivi on kuitenkin asetettu strategiassa erääksi tärkeäksi toimenpiteeksi tavoitteiden saavuttamiseksi. Varmaankin ennen direktiivistä käytyjä varsinaisia keskusteluja komission mielessä oli laaja-alaisempi orpoteoksia koskeva sääntely. Koska lopputulos ja tavoitteet jäivät melko kauaksi toisistaan, tuliko direktiivin säätämisestä kuitenkin tässä tilanteessa itseisarvo?

PS. Juuri enne lehden painoon menoa tuli opetus- ja kulttuuriministeriöstä lausuntopyyntö, joka koskee tekijänoikeuslain muuttamista käsittelevän hallituksen esityksen luonnosta. Sen mukaan orpoteosten käyttämistä koskeva direktiivi implementoidaan erillisellä lailla.

Marja-Leena Mansala
Pääsihteeri
IPR University Center