Korkeakoulukeksintölaki luo uusia haasteita

(IPRinfo 1/2007)

Tutkijan on keksinnön synnyttyä tehtävä siitä ilmoitus. Keksinnön kaupallisessa hyödyntämisessä tarvitaan usein ulkopuolista asiantuntija-apua.

Korkeakouluissa syntyy merkittävästi uutta tietoa, ja niiden henkilökunnassa on paljon huippuosaajia.

Korkeakoulukeksintölaki pyrkii vaikuttamaan siihen, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut (eli korkeakoulut) pystyvät entistä enemmän hyödyntämään omaa osaamistaan myös tutkimustulosten kaupallistamisessa. Korkeakoulukeksintölain avulla pyritään myös lisäämään korkeakoulujen ja niiden henkilöstön tietoisuutta keksintöjen merkityksestä ja hyödyntämisestä.
Toisaalla tässä lehdessä on käsitelty yliopistojen tehtävää vuorovaikuttajana ja opetusministeriön suosituksia. Keskityn nostamaan esiin joitakin haasteita, joita yliopistot kohtaavat hoitaessaan uutta tehtäväänsä.

Kaiken hyödyntämisen lähtökohtana on tietoisuus siitä, mitä ja miten hyödynnetään sekä miten suojataan. Tietoisuutta tarvitsevat sekä tutkijat että korkeakoulujen henkilöstö. Edessämme on paljon koulutuksellisia haasteita.

Työnjaon oltava selkeä
Tutkijan ensimmäinen velvollisuus keksinnön syntymisen jälkeen on ilmoittaa siitä eli tehdä keksintöilmoitus. Laki asettaa keksintöilmoituksen sisällölle joitakin vaatimuksia: keksijän tai keksijöiden on arvioitava, minkälaisessa tutkimuksessa keksintö on syntynyt, ja ilmoituksen tulee sisältää riittävät tiedot keksinnön arvioimiseksi.

Velvollisuus tehdä keksintöilmoitus sisältää sen, että keksijöiden on tutkimusta tehdessään otettava huomioon sekä keksinnön että patentoinnin mahdollisuus. Tämä saattaa edellyttää normaalien tutkimusrutiinien muuttamista siten, että tutkimuksen eteneminen kirjataan esimerkiksi laboratorio- tai projektipöytäkirjoihin. Myös salassapidon merkitys nousee entistä tärkeämmäksi.

Useimmiten keksijä on avainasemassa arvioitaessa mahdollisuuksia hyödyntää keksintöä. Keksijä tuntee keksinnön parhaiten ja todennäköisesti myös tietää sen ”lähiympäristön” eli pystyy arvioimaan keksinnön suhdetta jo olemassa olevaan teknologiaan.

Toisaalta tutkija ei välttämättä ole paras keksinnön kaupallisen merkityksen ja hyödyntämismahdollisuuksien arvioija. Keksinnön hyödyntämismahdollisuuksien arviointi edellyttää hyvää yhteistyötä korkeakoulun sisällä, mutta myös ulkopuolisen asiantuntija-avun käyttöä.

Sopimusten ymmärtäminen haasteellista
Sopimusten merkitys korostuu, kun tutkimus tehdään korkeakoulun ulkopuolelta tulevalla rahoituksella. Toistaiseksi puuttuu yhtenäinen sopimuskäytäntö, joka helpottaisi sopimusten ymmärtämistä. Julkisilla rahoittajilla kuten Tekesillä, Suomen Akatemialla ja EU:lla on kullakin omat sopimuskäytäntönsä, joissa on myös salassapitoa, tulosten omistamista ja suojaamista koskevia ehtoja ja lausekkeita.

Teknologian alat eroavat myös sopimusten osalta toisistaan. Bioteknologiaan liittyy erilaisia ongelmia kuin tietotekniikkaan.

Korkeakouluilta edellytetään patentointipolitiikkaa
Päätöksenteon lähtökohtia helpottamaan korkeakoulujen tulisi kehittää omaan toimintaansa sopiva patentointipolitiikka. Tarve korostuu siitä, että keksintöilmoitusten jättäminen on säädetty pakolliseksi, eli korkeakoulujen tulee periaatteessa päättää kaikkien siellä syntyvien keksintöjen kohtalosta.

Tehtävä saattaa joissakin korkeakouluissa osoittautua työlääksi ja aikaa vieväksi, mikäli oikeuksien ottamiseen ja tulosten suojaamiseen ei luoda helposti arvioitavia peruskriteereitä.

Keksintötoimintaan liittyy myös kysymys kohtuullisesta korvauksesta. Aktiivista tuotekehitystä harjoittavat yritykset ovat usein ratkaisseet korvauskysymyksen ensi vaiheessa siten, että yritykseen on luotu ohjesääntö, johon on kytketty ns. vakiokorvaukset. Näitä ovat yleensä korvaus keksinnön ilmoittamisesta, korvaus patenttihakemuksen jättämisestä ja usein vielä korvaus patentin myöntämisestä.

Mikäli korkeakouluissa noudatetaan yritysten esimerkkiä ja suoritetaan kannusteiksikin tarkoitettuja vakiokorvauksia, tulee näiden määrä pystyä ennakoimaan tutkimussopimuksissa. Ainakaan toistaiseksi ei korkeakouluille ole luvassa ylimääräisiä resursseja keksintökorvausten maksamiseen. Vakiokorvausten huono puoli on, että ne suoritetaan tilanteessa, jossa ei ole vielä lainkaan selvää, saako korkeakoulu taloudellista hyötyä keksinnöstä. Toisaalta lain yhtenä keskeisenä tehtävänä on kannustaa tutkijoita keksintöjen tekemiseen.

Korkeakoulujen patentointipolitiikan tavoitteiden täsmentämiseksi tulisi myös kehittää välineitä, jolla toiminnan tuloksellisuus mitataan. Tällöin on muistettava, että toiminnan ensisijaisena tavoitteena on tunnistaa keksinnöt ja saada ne hyödyntäjien ulottuville, ei sen sijaan esimerkiksi jättää mahdollisimman monta patenttihakemusta. Keksintöjen kaupallistamisen näkökulmasta korkeakoulut ovat ensisijaisesti välittäjiä.

Jatkokehityksen arviointi vaativaa
Korkeakouluissa syntyneiden keksintöjen hyödyntäminen edellyttää sopimusta. Sopimuksellista haastetta ei vähennä se, onko kysymys lisenssisopimuksesta, kaikkien oikeuksien siirrosta vai rinnakkaisesta käyttöoikeudesta.

Immateriaalioikeuksien lisensoinnissa ja ylipäänsä oikeuksien siirrossa korkeakoulujen tulee varmistaa myös oma toimintansa eli huolehtia siitä, että se voi jatkossakin hyödyntää tutkimuksen tuloksia omassa toiminnassaan.

Immateriaalioikeuden lisensointiin liittyy useimmiten myös jatkokehitys. Jatkokehitys voi olla monensuuntaista: yliopiston tekemää, alkuperäisen rahoittajan jatkamaa tai kolmannelle siirrettyä toimintaa. Jatkokehityksen mahdollisuuden ja siihen liittyvien vastuiden arvioiminen ja huomioon ottaminen tulee muodostamaan korkeakoulujen sopimuksista vastaaville toimijoille todellisen haasteen ja näytön paikan.

Myönnetty patentti on kielto-oikeus. Patentoidun keksinnön käyttäminen edellyttää käyttöympäristön tuntemusta. Tämä kattaa sekä lainsäädännön että muiden oikeudet. Korkeakoulujen sitoutuminen vastuuseen siitä, että keksintöjen käyttäminen ei loukkaa muiden oikeuksia, tulee käytännössä olemaan lähes mahdotonta.

Suurin osa korkeakouluissa syntyvistä keksinnöistä kohdistuu todennäköisesti nopeasti kehittyville teknologian aloille eli bioteknologiaan, lääketieteeseen ja tietotekniikkaan. Riski oikeuksien loukkauksesta on näillä aloilla suuri, ja taloudelliseen riskien hallintaan on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Yhteistoiminta välttämätöntä
Korkeakouluissa syntyvien keksintöjen hyödyntämismahdollisuudet eivät varmaankaan tule olemaan ainoastaan kansalliset. Kansainvälinen yhteistyö voimistuu jatkuvasti. Suuretkin suomalaiset korkeakoulut ovat kansainvälisesti arvioituina pieniä. Tarvittavan osaamisen hankkiminen kuhunkin korkeakouluun erikseen kuluttaa kaikkien voimavaroja. Tästä syystä korkeakoulujen edun mukaista on keskittää voimat yhteistyöhön.

Teknologian siirto, rahoituksen turvaaminen ja siihen liittyvien riskien jakaminen ja minimointi sekä sopimusten selkeyttäminen edellyttävät yhteistyötä. Yhteistyön perustana tulee olla tasavertainen tietämys immateriaalioikeuksista, niiden mahdollisuuksista ja riskeistä. Korkeakoulujen tulee kilpailla keskenään, mutta kilpailun pitää ensisijaisesti kohdistua tutkimuksen laatuun eikä tutkimusehtoihin ja -hintoihin.

Niklas Bruun
Professori, johtaja, IPR University Center

Laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin 19.5.2006/369
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060369