Kolumni. Laulu laululta pois

(IPRinfo, teemanumero 2002)

Runollisesta otsikosta (Saarikoski) huolimatta puhe on tekijänoikeudesta. Huoli on perinteisen korkean taiteen kärsimyksistä tekniikan oudoilla, epäystävällisillä mailla. Kolme kansainvälistä konventiota, seitsemän direktiiviä ja lukuisia suomalaisia lainmuutoksia on suunnattu tekijänoikeuteen, jonka väitetään olevan olemassa luovan toiminnan edistymiseksi ja onneksi.
Tätä jaloa perustelua ei ole ollut tapana saattaa kyseenalaiseen valoon. Sehän nimittäin ei pidä paikkaansa.

Miksi tekijänoikeus on kansainvälinen ja patenttioikeus ei? Vastaukseksi ei kelpaa epämääräinen mutina historiallisista syistä. Vastaus on yksinkertainen. Tekijänoikeus ei ollut tärkeää, mutta patenttioikeus oli. Lakia säätävien poliitikkojen silmin Iso-Britannia ja Yhdysvallat oli ongelma, koska näitä kahta maata erottaa yhteinen kieli, ja pienempi ongelma oli Ranska – Belgia – Sveitsi, jossa ranskan kieli tarjosi jo 1700-luvun huligaaneille (Voltaire, Rousseau) tilaisuuden julkaista poliittisesti epämiellyttäviä kirjoja emämaahan salakuljetettavaksi.

Teollisuusvarkaat olivat liikenteessä jo ennen Napoleonin sotia ja varsinkin niiden jälkeen. Saksalaiset vakoilivat erityisen tehokkaasti Englannin raskaan metalliteollisuuden yrityssalaisuuksia koko 1800-luvun. Idea oli se, että kun Saksan keisarikunta syntyi, järjestyksessä toinen suuri lainsäädäntöhanke oli patenttilaki. Pojat pääsivät patentoimaan englantilaisten innovaatiot. Uutuustutkimus oli sattuneesta syystä pintapuolista.

Amerikkalaiset elivät omassa maailmassaan ensimmäiseen maailmansotaan asti ja taas vuodesta 1998 eteenpäin. Heidän liiketoimintamallinsa eivät olleet siirrettävissä eivätkä siis suojan tarpeessa. Amerikkalaiset keksivät modernin liikeyrityksen ja liikkeenjohdon; postimyyntiyhtiöt loivat “rahat takaisin” -palautusoikeuden 1870-luvulla ja samaan aikaan se tuli käyttöön tavarataloissa (Marshall Field jne.); mainonta ja mainostoimistot oli tietysti amerikkalainen keksintö; valmisruokateollisuus perustui ranskalaiseen säilyketölkkikekeksintöön, mutta sai käsittämättömät mitat Heinzin käsissä, ja samaa valmistus- ja markkinointitekniikkaa käytettiin Coca-Cola -nimistä juomaa kaupiteltaessa 1800-luvulla. Radio ja elokuva eivät todellisuudessa tarvinneet tekijänoikeussuojaa, koska radioon ei ollut tallentamisvälineitä ja elokuvateollisuus valvoi etujaan vahtimalla fyysisiä kopioita.

Nyt tilanne on toinen. Tietoverkkojen kautta tulevat nähtävästi ensimmäisinä kansainväliset finanssipalvelut ja perässä muut pankkipalvelut. Paljon puhuttu ensimmäinen liiketoimintamallin patentti koski portfolion pyörittämistä eli sijoitustoimintaa. Mielenkiintoisesti äänilevy- ja elokuvateollisuus ovat turvautuneet tekijänoikeuteen ja kopioinnin estomenetelmiin – vaikka patenttisuoja olisi ollut käytettävissä. Mutta näissä on ero! Tekijänoikeudella voidaan iskeä yksittäisiä kansalaisia, kun taas patenttioikeus koskee vain elinkeinotoimintaa. Samoin tavaramerkkioikeus. Sijoittamalla CD-levyihin ja DVD-levyihin mikä tahansa pikku patentti olisi päästy käsiksi piraattituotteiden valmistajiin. Nyt käydään tekijänoikeudella jokseenkin viattomien asiakkaiden kimppuun.

Se on väärin. Ennen maailmassa poliisi ahdisti pimeän pullon myyjiä, vaan ei ostajia.

Nyt on täysi aihe pelätä, että kun tekijänoikeuslaista on tehty niin vaikeasti tulkittava ja sotkuinen kuin uudesta Hallituksen Esityksestä ilmenee, jalkoihin tulevat tallatuiksi myös harvat todelliset kukat – luovan työn tulokset eli alkuperäisten ainoiden oikeiden tekijöiden edut.

Pohjalla oli, olipa kerran, runous. Tämäkin on kirjoitettu Roomassa vuonna 56 jKr. (suomennos minun)

Pieni, kalvakka, harhaileva sielu,
ruumiin vieras ja ystävä,
millä mailla kuljet nyt?
Kankea, alaston, eksynyt henki –
et edes leikkiä lyö.

Jukka Kemppinen