Kolumni: Fataali eksemplaari

Tekijänoikeuslain keskeisimmät käsitteet ’teos’ ja ’teoskappale’ sekoitetaan toisiinsa lakitekstissä vähän väliä. Ei siis tarvitse kummastella, että sama kommellus on tavallinen tuomioistuimissa. Tekijänoikeuslain suojaamaa teosta käsittelevässä kirjassaan Stig Strömholm kävi kauan sitten läpi nämä epäjohdonmukaisuudet ja virheet.

Finnreactorin tapauksessa KKO:2010:147 30.6.2010 KKO esittää paraatiesimerkin tästä sekaannuksesta. ”Korkein oikeus toteaa, että tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentissa (404/1961) mainitun teoskappaleiden levittämisen yleisön keskuuteen on oikeuskäytännössä edeltäkin ilmenevin tavoin katsottu koskevan myös sellaista menettelyä, jossa suojattua aineistoa on sähköisessä muodossa tarjottu yleisölle kopioitavaksi. Korkein oikeus katsoo, ettei tekijänoikeuslaissa säädetyn oikeudenhaltijan suojan tule olla riippuvainen laittoman jakelun teknisestä toteuttamistavasta.”

KKO lausuu, että teoskappaleiden levittäminen on teoskappaleen valmistamista tarkoittaen, että teoskappaleiden levittäminen on teoskappaleiden valmistamista. Lukija tyrmistyy, koska tekijänoikeus on sata vuotta kuvattu yksinoikeudeksi määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja levittämällä näin valmistettuja kappaleita. Teoskappale on ruotsiksi ”exemplar”. Teos on abstraktinen käsite – ”Finlandia” on Sibeliuksen teos ja oikeudellisesti sama orkesterisovituksena ja kuorolauluna. ”Finlandian” teoskappaleita ovat mm. nuotit ja äänilevyt.

KKO:n lausuma on myös arkijärjen vastainen. Jos tarjoan makkarakaupassani yleisölle lainaksi tiskin alla säilyttämääni romaania hyvin tietäen, että jotkut tulevat kopioimaan sen muuhun kuin TekijäL 2 luvun sallimaan yksityiseen käyttöön, olen syyllistynyt… luvattomaan kappaleen valmistamiseen! Minä, joka myyn vain makkaraa!

Samassa prejudikaatissa vatkataan hyvityksen käsitettä. Hyvitystä on suoritettava, jos teosta on käytetty oikeudettomasti. Sana ”hyvitys” esiintyy sanan ”korvaus” rinnalla sen tähdentämiseksi, ettei hyvitysvastuu edellytä minkäänlaista tuottamusta. Se muistuttaa siis hinnanalennusta ja tätäkin enemmän perusteettoman edun palauttamista – mutta älkäämme päätelkö käsitteistä.

”Käyttäminen” ei voi viitata muuhun kuin levittämiseen ja kappaleen valmistamiseen (kopioimiseen), koska selvästikään taulun katseleminen, musiikin kuunteleminen tai kirjan lukeminen ei ole oikeudellisesti relevanttia. TekijäL:n koneisto onkin viritetty estämään jumalattomia tahoja lyömästä rahoiksi toisten teoksilla. Ihminen saa kuunnella aamuhartautta luottaen siihen, että Yle ja oikeuksien omistajat ovat sopineet välinsä, eikä poliisi tule kovistelemaan hartauden harjoittajaa ohjelman kuuntelemisesta, eikä Teosto liioin kurki nurkissa.

Finnreactorin tapauksessa KKO on rikosoikeudellisin keinoin eli käyttäen osallisuuden ja avunannon käsitettä jatkanut tämän ”käyttämisen” käsitteen tallaamista. Tarkoitus on kiitettävä – erityisesti eri mieltä olleen jäsenen votumissa. Oikeudeton hyötyminen toisten teoksista on estettävä. Asiassa on kuitenkin pieni ongelma: laki.

Sekin pitäisi muistaa, että kun operoidaan rikoslain käsitteillä, jonkun mieleen voi tulla legaliteettiperiaate, joka kieltää määräämästä rangaistuksen luonteista seuraamusta muissa kuin lain tarkoin määrittelemissä tapauksissa. Jos tuohon vastataan, että hyvitys ei ole rikosoikeudellinen seuraamus, on pakko kysyä, miksi sitten käytetään rikosoikeudellisia käsitteitä.

Hyvistä tarkoitusperistä huolimatta näin ei voi toimia. KKO on oikeastaan tuominnut vastaajat maksamaan suuria summia rikoksen edistämisestä, josta jutussa ei ollut kysymys, ja joka ei ole tekijänoikeudessa rangaistavaa. Onni, koska muussa tapauksessa tietojenkäsittelytieteen opetus yliopistoissa olisi lopetettava. Luennoilla selvitetään keinoja, joita käyttäen tekijänoikeutta voi helposti loukata tietoverkoissa.

Jukka Kemppinen