Julkkikset ja oikeussuoja

(IPRinfo 4/2007)

Georgia State University (GSU) järjesti 23.3.2007 konferenssin IP International: Intellectual Property for the Global Marketplace. Pääpuhujana toimi Berkleyn yliopiston professori Pamela Samuelson. Hänen alustuksensa Can Copyright Tolerate Remixes? käsitteli ongelmia, jotka liittyvät teosten “kierrättämiseen”/”uusiokäyttöön”. Yhdysvalloissa US Copyright 107 §:ssä kodifioitu “fair use” -oppi, joka noudattelee pitkälti Justice Storyn 1841 tekemiä linjauksia tapauksessa Folsom v. Marsh luo puitteet näidenkin kysymysten arvioimiselle.

Remix-teosten salliminen fair use -säännöksen perusteella edellyttää prima facie tekijänoikeuden loukkausta. Toinen vaihtoehto ongelmanratkaisussa on se, että Samuelsonin kuvaamissa tilanteissa päädytään kotimaisesti sanottuna siihen, että kyse on uusien ja omaperäisten teosten itsenäisestä luomisesta hyödyntäen vapaasti aiempia teoksia siten, että aiempien teosten identiteetti jää uusissa teoksissa “taka-alalle”. Kolmas vaihtoehto oli Samuelsonin mukaan tekijänoikeuslain täydentäminen uudella poikkeuksella, joka nimenomaan sallisi nämä teosten käyttötavat. Neljäntenä vaihtoehtona Samuelson viittasi oikeuden väärinkäyttöoppiin. Samuelson toi esille muitakin vaihtoehtoja, jotka tyydyn kuitenkin sivuuttamaan tässä yhteydessä.

US Copyright Act 107 §:ssä on fair use -käytölle säädetty neljä edellytystä, joita tuomioistuimen tulee arvioida kokonaisuutena, mutta joiden lisäksi tuomioistuin voi ottaa huomioon myös muita seikkoja.

“[…] In determining whether the use made of a work is fair use the following factors to be considered shall include-
1) the purpose and character of the use, including whether such use is of a commercial nature or is for nonprofit educational purposes;
2) the nature of the copyrighted work;
3) the amount and substantiality of the portion used in relation to the copyrighted work as a whole; and
4) the effect of the use upon the potential market for or value of the copyrighted work.”

Samuelson eritteli hyvin tunnettuja syitä Remix-kulttuurille. Tekniikan kehittyminen on tehnyt kopioinnista nopeaa, halpaa ja helppoa, minkä lisäksi ohjelmistot teosten muokkaamiseksi ovat kehittyneet. Lisäksi näiden parodia-teosten ja myös muunkaltaisten aiempien teosten varaan rakentuvien teosten levittäminen on tullut entistä helpommaksi ja nopeammaksi uusien jakelukanavien, kuten YouTube, myötä. Enää aiempien teosten uusiokäyttö ei myöskään rajaudu taiteilijoihin, kuten muusikoihin (esim. Beastie Boys), jotka ovat eri tavoin hyödyntäneet aiempia teoksia uusien teosten luomisessa (samplaus). Nykyisin erityisesti nuoret luovat Internetiin uutta sisältöä rakentaen luomisensa aiemman varaan joko tribuuttina esikuvilleen tai sitten luodakseen kriittisen ja humoristisen näkökulman edeltäjiinsä. (Remix-teemasta ks. esim. Robert P. Mergesin artikkeliin Locke Remixed 😉 U.C. Davis Law Review 2007 s. 1259 ss.)

Yhteistyön alku
Tapasin keväällä 2006 toistamiseen professori Niklas Bruunin avustuksella Suomessa tuolloin vierailleen professori Michael Landaun. Keskustelimme tuolloin väitöskirjatyöni Lojalitetspräglade immaterialrättspositioner. Parodi som en del av immaterialrättens allmänna läror särskilt med hänsyn till merchandising av välansedda fiktiva figurer och personer (työnimi) teemoista eli fiktiivisten hahmojen ja laajalti tunnettujen henkilöiden immateriaalioikeudellisen oikeussuojan ulottuvuudesta sekä siitä, millä tavalla erityisesti parodia omalla tavallaan konkretisoi niitä näkökohtia, jotka muodostavat “vastavoiman” ja rajat oikeussuojan laajenemispyrkimyksille. Tekijän- ja tavaramerkkioikeuksien haltijat eivät voi yksinomaisesti määrätä siitä, millä tavalla heidän teoksensa ja merkkinsä ymmärretään yhteiskunnassa ja millaisia arvoja niihin liitetään kuluttajien mielissä. Toisaalta “merchandising” liiketoimintana edellyttää, että myös nämä taloudelliset intressit sekä tavaramerkkien ja tuotteiden “aura” ja laatu otetaan muiden seikkojen ohella huomioon arvioitaessa tavaramerkkioikeudellisen oikeussuojan ulottuvuutta, kuten myös mm. EY-tuomioistuimen Dior (C-337/95), Arsenal (C-206/01) ja Opel (C-48/05) -tuomioiden perusteella voidaan todeta.

Tekijänoikeuden osalta edellä mainitut punninnat tapahtuvat Yhdysvalloissa tosin fair use -opin puitteissa, jonka soveltamisessa korostuvat tekijänoikeuden yhteiskunnalliset tavoitteet. Pierre N. Leval onkin artikkelissaan Toward A Fair Use Standard (Harvard Law Review 1990 s. 1105 ss.) todennut, että “[f]air use should be perceived not as a disorderdly basket of exceptions to the rules of copyright, nor as a departure from the principles governing that body of law, but rather as a rational, integral part of copyright, whose observance is necessary to achieve the objectives of that law.”

Article I, Section 8, Clause 8 of the U.S. Constitution, “the Congress shall have power . . . to promote the progress of science and useful arts, by securing for limited times to authors and inventors the exclusive right to their respective writings and discoveries.”

Tutkimusta GSU:ssä
GSU tarjosi erittäin miellyttävän ja hyvän ympäristön lyhyelle kuukauden tutkimusjaksolleni. Landau oli järjestänyt puitteet erinomaisella tavalla ja käytössäni oli tilava työhuone ja kaikki tarvittavat oikeustieteelliset tietopankit, kuten HeinOnline, LexisNexis ja Westlaw.

Tietopankkejakin olennaisempi tiedonlähde oli luonnollisesti professori Landau. Keskustelut hänen kanssaan vahvistivat näkemystäni kysymyksenasettelustani ja välttämättömästä mutta myös riittävästä lähdeaineistosta tutkimusteemojeni suhteen.

Landaun luennot ja seminaarit olivat intensiivisiä ja oikeustapauspainotteisia ja hän pystyi nopeasti “piirtämään” selkeän kuvan mm. niistä vivahteista, jotka ovat osa eri osavaltioiden “right of privacy” ja “right of publicity” -sääntelyä. Keskeisimmät osavaltiot ovat aivan kulttuurituotannon painotuksista johtuen Kalifornia ja New York. “Post mortem” -oikeuksien kannalta mielenkiintoisen lisän tähän kuvaan tuo kuitenkin Elvis Presleyn kotiosavaltio Tennessee, jossa “right of publicity” -oikeudet ovat voimassa tavaramerkin tavoin henkilön kuoleman jälkeen. Tämä sääntely eroaa selvästi Kaliforniasta, jossa oikeudet ovat voimassa kuoleman jälkeen tekijänoikeuden tapaan kiinteät 70 vuotta (vrt. Indiana: elinikä + 100 vuotta), ja New Yorkista, jossa ei lainkaan tunnusteta erityisiä kuoleman jälkeisiä right of publicity -oikeuksia – tavaramerkkioikeudellinen oikeussuoja on luonnollisesti tästä erillinen kysymys. Yhdysvaltalainen sääntely kaikessa kirjavuudessaan luo mielenkiintoisen mallin kysymysten pohtimiselle myös Suomessa, jossa myös hyödynnetään kuolleiden julkisuuden henkilöiden kuvia ja mainetta mainoskampanjoissa ajattelematta ehkä sen enempää markkinointitapaan liittyviä oikeudellisia kysymyksiä.

Tutustuminen amerikkalaiseen asianajoon
Atlantassa vierailin asianajotoimistoissa Kilpatrick Stockton LL.P. ja Epstein Becker Green P.C. (EBG). Ensiksi mainitusta toimistosta tutustuin toimiston osakkaaseen James A. Triggiin, joka on erikoistunut tekijänoikeuteen. EBG:ltä puolestaan opin tuntemaan hyvin osakkaan Frank R. Seigelin, joka on sittemmin ehtinyt vierailla jo Vaasassakin 1.11.2007 pidetyssä tuotevastuuseminaarissa. Tuotevastuukysymysten ohella Frank R. Seigel on erikoistunut mm. tavaramerkkioikeuteen.

“Deposition”-käsittelyt muodostavat olennaisen, mutta omalla tavallaan raskaan osan amerikkalaista riita-asioiden oikeudenkäyntimenettelyä. Tuomarin läsnäolo olisi mitä ilmeisimmin kohdentanut keskustelun riidan ratkaisemisen kannalta olennaisiin seikkoihin ja todisteluun. Nyt menettelyssä kirjattiin kaikki mahdollinen vastaisen varalle oikeudenkäynnissä käytettäväksi.

Lounastapaaminen EBG:n osakas Elisabeth “Betty” Morganin kanssa tarjosi mielenkiintoisen keskustelutuokion Lanham Act 43a §:n uudistukseen johtaneista syistä ja Trademark Dilution Revision Act:n säätämisestä (§ 1125; lokakuu 2006). Betty Morgan oli osallistunut lainsäädännön muutostyöhön ja näin ollen hänellä oli vankka näkemys uudistuksesta ja sen tarpeellisuudesta, jonka taustalla oli Korkeimman oikeuden ratkaisu tapauksessa Moseley v. V Secret Catalogue (537 U.S. 418). Tässä tapauksessa laajalti tunnetun tavaramerkin maineen loukkauksen katsottiin edellyttävän, että tavaramerkin erottamiskyky ja siten kapasiteetti yksilöidä ja erottaa merkinhaltijan tavarat toisten elinkeinonharjoittajien tavaroista todellisuudessa heikkeni. Korkein oikeus ei siten pitänyt riittävänä sitä, että oli olemassa vaara tavaramerkin vesittymisestä. Toivottavasti Betty ehtii palata tähän teemaan tulevaisuudessa IPRinfo-lehden sivuilla.

Carol Burnett: Parodia ja teoksen reilu eli tekijänoikeudenhaltijan perustellut intressit huomioiva “uusiokäyttö”
Eräs kevään 2007 keskusteluteemoista liittyi Carol Burnettia koskeneeseen oikeudenkäyntiin, jossa kalifornialainen alioikeus antoi sittemmin ratkaisunsa kesäkuun 4. päivä 2007 (491 F.Supp.2d 962). Burnett on tunnettu näyttelijä, jolla oli oma televisio-ohjelmansa The Carol Burnett Show, jossa Burnett esitti myös fiktiivistä hahmoa Charwoman. Family Guy on puolestaan 20th Century Fox -televisioyhtiön tuottama animaatiosarja, jossa parodioidaan ja lainataan runsaasti populaarikulttuurin tuotoksia.

Nyt kyseessä olevassa jaksossa “Peterotica” Family Guy:ssä esiintyvä Griffin-perheen isä Peter Griffin, joka on Archie Bunker -tyyppinen hahmo, menee Pornoslavia-seksikauppaan ja toteaa, että se on puhtaampi kuin hän oli olettanut. Peterin kaveri toteaa tähän, että “Carol Burnett työskentelee täällä osa-aikaisena talonmiehenä”. Tämän jälkeen jaksossa seuraa kohtaus, jossa näytetään alle viisi sekuntia Carol Burnettin esittämää hahmoa Charwoman:ia moppaamassa televioshowsta tuttuun tapaan, mutta tällä kertaa pornokaupassa ja taustallaan seksinukkeja ja mm. XXX videoita ja videokoppeja. Samaan aikaan taustalla soi hieman muunneltu versio Carol Burnett Show:sta tutusta tunnussävelmästä. Seuraavaksi kuva siirtyy takaisin Peter Griffiniin ja tämän kavereihin. Yksi tämän kavereista toteaa, että Burnett todellisuudessa sanoi hyvää yötä äidilleen nykäistessään korvastaan ohjelman lopussa. Tähän toinen kaveri totesi, että mitähän Carol nykäisi, kun hän sanoi hyvää yötä isälleen todeten samalla koomisesti Oh!

Alioikeus ratkaisi tapauksen varsin ennakoidulla tavalla 20th Century Fox:n eduksi ja hylkäsi Carol Burnettin kanteen, joka perustui väitteisiin tekijänoikeusloukkauksesta, tavaramerkkiloukkauksesta ja hänen right of publicity -oikeuksien loukkauksesta. Olennaista fair use -arvioinnin kannalta oli se, että Charwoman-hahmoa oli hyödynnetty taiteellisen ilmaisun yhteydessä ja parodian tarkoitusperien näkökulmasta myös oikeasuhtaisesti eli siinä määrin kuin parodian toteuttamiseksi oli ollut tarpeen. Tekijänoikeuden tarkoitus ei ole muodostua sensuurin välikappaleeksi eikä parodiaan liittyvästä kritiikistä aiheutuvaa vahinkoa teoksen maineelle ole pidettävä § 107 tarkoitettuna vahinkona. Carol Burnett ja hänen hahmonsa Charwoman, jotka ovat molemmat tunnettuja populaarikulttuurin ikoneja, joutuvat osaltaan kantamaan tunnettuisuuden mukanaan tuoman taakan ivasta.

Käsite “transformative use”, joka on Yhdysvaltojen Korkeimman oikeuden ratkaisun Campbell v. Acuff-Rose Music (510 U.S. 569) myötä muodostunut keskeiseksi perusteeksi arvioida fair use -tilanteita, ei ole tuntematon myöskään pohjoismaiselle tekijänoikeudelle. Esimerkiksi Delin käyttää käsitettä pohtiessaan parodian oikeutusta ja sallittavuutta vuoden 1959 artikkelissaan Om parodi (NIR 1959 s. 234 ss.). Nykyisin nämä kysymykset ajankohtaistuvat Internet-ympäristössä, jolloin Samuelsonin toteamalla tavalla tekijänoikeudellisesti suojatun materiaalin uudelleenkäyttäjinä toimivat tavalliset kansalaiset ja yhä enenevässä määrin luonnollisesti nuoret, jotka näkevät aiemmat teokset ja niiden hahmot ja tyylin omasta näkökulmastaan ja oman aikakautensa silmin. Suomessa tällaisen kritiikin kohteeksi ovat joutuneet mm. Tove Janssonin Muumi-hahmot ja Ruotsista voidaan mainita vastaavalla tavalla Alfons Åberg eli Mikko Mallikas (NJA 2005 s. 905). Erityisesti Muumi-hahmojen osalta oikeudenhaltijat, jotka ovat tuotteistaneet Muumit varsin mittavasti, ovat reagoineet varsin vahvasti myös YouTube:ssa tehtyihin parodioihin. Nämä tietyn ajan ja yhteiskunnan sekä tiettyä arvomaailmaa edustavat hahmot muodostavat helpon keinon kritisoida niitä arvoja ja ajastustapoja, jotka niihin liitetään. (ks. esim. Koenig, Joe Camel and the First Amendment: The Dark Side of Copyrighted and Trademark-Protected Icons. Thomas M. Cooley Law Review 1994 s. 803 ss.).

Tällöin suojatun omaperäisen ilmaisun erottaminen tekijänoikeudellista suojaa vaille jäävästä ideasta sekä rajanveto muunnelmien ja muiden ns. jälkiperäisteosten ja aiempien teosten varaan vapaasti rakentuvien uusien omaperäisten teosten välillä ovat eräitä keskeisiä kysymyksiä. Näitä kysymyksiä arvioitaessa tulisi ongelmanerittelyä ja kysymyksenasettelua nykyisestään täsmentää siten, että myös uudet taloudelliset intressit ja suomalaisessa lainkäytössäkin huomiotavat perusoikeudet tulisivat asianmukaisella tavalla huomioiduiksi tekijänoikeuden tavoitteiden ja periaatteiden näkökulmasta. Toisaalta tekijänoikeudessa omaksuttuja parodiaa-koskevia näkemyksiä ei luonnollisesti voida oikeuksien päällekkäistapauksissa sellaisenaan soveltaa tavaramerkkioikeudelliseen arviointiin. Näillä oikeudenaloilla on omat tavoitteensa ja käsitejärjestelmänsä. Tekijänoikeudessa perinteisesti omaksutut parodiaa koskevat periaatteet ja säännöt on laadittu kriittistä ja/tai humoristista taiteellisesta ilmaisua silmällä pitäen. Nämä näkökohdat eivät voi sellaisenaan oikeuttaa parodiaa tilanteissa, joissa korostuvat liiketaloudelliset pyrkimykset ja parodian merkitys keinona erottaa omat tavarat ja palvelut toisten samankaltaisista tavaroista ja palveluista.

Parodiaakin on arvioitava eri tavoin eri konteksteissa, joista tärkeimmät muodostavat poliittinen ilmaisu, taiteellinen ilmaisu eri muodoissaan, tuotteistaminen ja markkinointi. Yleisiä ratkaisuperiaatteita on tapausten vaihtelevuuden johdosta vaikea määrittää muutoin kuin, että hyvän liiketavan vastaisena on pidettävä sellaista toimintaa, joka selkeästi rakentuu toisen goodwill-arvon varaan. (vrt. Pitkänen, Tekijänoikeudella suojattu parodiatavaramerkki immateriaalioikeusstrategiana. Teoksessa Sorvari (toim.), Teollisoikeudellisia kirjoituksia VIII. Turku 2007 s. 107 ss.). Amerikkalaisen Jeff Koonsin taide (“neo-Pop art” tai “appropriation art”) muodostavat tässä suhteessa oivan esimerkin sellaisesta taiteesta ja liiketoiminnasta, joka rakentuu aiempien teosten hyödyntämisen varaan muodostumatta kuitenkaan yhtenäiseksi yksittäiseen teokseen rakentuvaksi brändiksi (ks. Rogers v. Koons (960 F.2d 301) ja Blanch v. Koons (467 F.3d 244)).

Yhdysvaltalaisen materiaalin hyödyntämisestä
En ryhdy tässä yhteydessä tarkemmin arvioimaan yhdysvaltalaisen materiaalin merkitystä ja erilaisia käyttötapoja kotimaisen oikeuslähdeopin näkökulmasta. Riittävää on todeta, että kotimaisen oikeuskäytännön vähäisyydestä johtuen useiden kysymysten arvioimiseen liittyy todellinen tarve löytää kestäviä ratkaisuperiaatteita. Yhdysvaltojen oikeus immateriaalioikeuden alalla tarjoaa runsaasti käytännön esimerkkejä niistä ongelmista, jotka liittyvät erityisesti uuteen teknologiaan, mutta myös perinteisempiin teoslajeihin ja niiden käyttötapoihin. Hyvän esimerkin uuteen teknologiaan liittyvästä kysymyksestä muodostaa kuvien käyttö Internetin hakukoneiden yhteydessä. Kuvasitaattia koskevat kysymyksenasettelut ja ongelmakohdat rikastuvat huomattavasti yhdysvaltalaiseen oikeuskäytäntöön ja kirjallisuuteen perehtymisen myötä (ks. esim. Landau, Fair Use” Under U.S. Copyright Law. The Need for Clarity and Consistency. IPRinfo Special Issue, September 2006, s. 25 ss.).

Yhdysvaltalainen oikeuskäytäntö auttaa näin ollen havaitsemaan niitä ongelmia, joita liittyy uusiin teosten käyttöympäristöihin, sekä tarjoaa erään ratkaisuvaihtoehdon ja erityisesti lähestymis- ja argumentointitavan. Varsinaisten auktoriteettilähteiden sijasta luonnollisesti on kyse relevanttien asiaperusteiden kartoittamisesta ulkomaisin esimerkein. Ulkomainen oikeuskäytäntö auttaa ymmärtämään eri sääntelykohteiden monivivahteisuutta ja sitä kautta täsmentämään kysymyksenasettelua. Pohjoismaissa on perinteisesti pidetty parodiaa sallittuna ilman, että parodia-käsitettä olisi edes pyritty erittelemään ja siten täsmentämään erityyppisiä parodia-tilanteita. Parodiaa ei ole myöskään erotettu satiirista, joka parodiasta poiketen ei kohdistu teokseen vaan käyttää teosta yhteiskunnallisten asioiden kritisoimiseen.

“Right of Publicity” -sääntelyn alla olevat ongelmat ovat kotimaisessa keskustelussa vaikeasti jäsennettäviä ja niitä onkin tyypillisesti käsitelty yksityiselämän suojaan liittyvinä kysymyksinä tai soveltaen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain yleislauseketta. Myös amerikkalaisen right of publicity -sääntelyn juuret ovat tämäntyyppisessä yksityiselämän suojan sääntelyssä: se onkin kehittynyt “right of privacy” -säännöstöstä ja alussa yksityiselämän loukkaukseksi katsottiinkin toisen nimen ja kuvan oikeudeton hyödyntäminen markkinoinnissa. Kotimaisesta oikeuskäytännöstä voidaan mainita mm. korkeimman oikeuden tapaus KKO 1986 II 131 (Keijo “Keke” Rosberg v. Seura), joka osoittaa, että puhtaan markkinoinnin ja tuotteistamisen ohella joudumme tekemisiin kuvien toimituksellisiin käyttötapoihin ja sananvapauteen liittyvien kysymysten kanssa; puhumattakaan parodiasta ja look-alike -tilanteista, joista Suomessa ei markkinaoikeuden Juha Föhr -imitaatiota koskeneen tapauksen ohella juurikaan ole oikeuskäytäntöä. Myös kysymykset kuolleiden näyttelijöiden henkiin herättämisestä digitaalitekniikan avulla ja oikeuksien jakautuminen joko kokonaan tai osaksi digitaalisesti luotuihin hahmoihin ovat kysymyksiä, joihin jouduttaneen tulevaisuudessa ottamaan kantaa myös Suomessa samoin kuin siihen, onko näyttelijällä persoonallisuusoikeuksia esittämäänsä hahmoon (ks. esim. Beard, Casting Call at Forest Law: The Digital Resurrection of Deceased Entertainers – A 21st Century Challenge for Intellectual Property Law. High Tech Law Journal 1993 s. 101 ss.).

Summa summarum
Amerikkalainen tapa arvioida fair use -säännöstöä osana tekijänoikeuden tavoitteita ja periaatteita tarjoaa mielenkiintoisen ajattelumallin myös kotimaiselle tekijänoikeuskeskustelulle ja erityisesti tekijänoikeuden yleisten oppien arvioinnille perusoikeuksien tasapainottamisen näkökulmasta. Tekijänoikeuden rajoituksia ei tällöin nähdäkään pakollisena pahana ja poikkeuksina tekijänoikeuden haltijoiden yksinoikeuksiin vaan osana tekijänoikeuden järjestelmää ja sen lähtökohtia. Tämä luo edellytykset myös rajoitussäännösten avoimempaan periaatehakuiseen punnintaan ja niiden liittämiselle osaksi oikeudenalan pääsääntöjä ja -periaatteita, kuten esimerkiksi professori Juha Karhu on väitöskirjassaan tehnyt sopimuksen sovittelusäännöksen osalta. Fair use -oppiin liittyvät muut tekijänoikeudelliset säännökset, kuten oppi oikeuden väärinkäytöstä sekä “de minimis” -oppi, täydentävät kuvaa pyrkimyksestä tasapainoon yksinoikeuksien ja muiden yleisten intressien oikeuttamien teosten käyttötapojen välillä. Yhdysvalloissakin on tosin jouduttu pohtimaan fair use -opin hyväksyttävyyttä mm. Bernin yleissopimuksen 9.2 artiklan (three-step-test) ja TRIPs-sopimuksen 13. artiklan näkökulmasta. Nämä kansainväliset sopimukset muodostavat yhteisen lähtökohdan myös kotimaisen ja amerikkalaisen lähestymistavan vertailulle (ks. Senftleben, Copyright, Limitations and the Three-Step-Test (Kluwer 2004)).

Yhdysvaltalainen fair use -oikeuskäytäntö tarjoaa myös mahdollisuuden kontekstisidonnaiseen mutta oikeudenalan systematiikan huomioivaan juridiikkaan. Kuten Court of Appeal totesi tapauksessa Mattel v. Walking Mountain Productions (353 F.3d 792): Mattel yllyttää meitä sivuuttamaan sekä tosiasiallisen että sosiaalisen kontekstin, johon Forsythen kuvat Barbiesta liittyvät. Samanaikaisesti kuin Mattel yrittää luoda tietyn mielikuvan tuotteestaan ja assosioida sen tiettyihin arvoihin ja ihanteisiin, muodostavat nämä lähtökohdan Forsythen kritiikille. Oikeudellisessa arvioinnissa ei voidakaan sivuuttaa ao. teoksen ja sen “uusiokäytön” sosiaalista ja tosiasiallista asiayhteyttä. Toisaalta fair use -pohjainen teollisuus kerrytti Fair Use in the U.S. Economy -selvityksen mukaan vuonna 2006 yksin Yhdysvalloissa US $ 4,5 triljoonan liikevaihdon, joten sillä on myös erittäin suuri taloudellinen merkitys.

Petteri Korhonen
Assistentti, Helsingin yliopisto (Vaasa)

Huom! Yllä on Petteri Korhosen alkuperäinen artikkeli “Julkkikset ja oikeussuoja – Georgia State Universityn IP-konferenssi: Remixes & Mashups”, josta julkaistiin painetussa IPRinfo 4/2007 -lehdessä lyhennetty ja editoitu versio.