2 miljoonan EU-tavaramerkkirekisteröinnin raja rikki

Elokuun 24 päivänä 2021 Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO) ilmoitti rekisteröineensä kaksi miljoonaa tavaramerkkiä. Miljoonan merkin rekisteröimisestä oli kulunut seitsemän vuotta. Sen saavuttamiseen kului aikaa lähes kaksikymmentä vuotta. Rekisteröityjen merkkien määrä on kaksinkertaistunut huomattavan lyhyessä ajassa. Voidaanko tästä vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä?

EU-tavaramerkin suosio

Ensimmäinen tavaramerkkiasetus on vuodelta 1994 (Council Regulation (EC) No 40/94 of December 1993 on the Community trade mark). Virasto (silloinen Office for Harmonization in the Internal Market, OHIM) aloitti toimintansa vuoden 1996 huhtikuussa, mutta hakemuksia voitiin jättää jo vuoden alusta.

Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana jätettiin noin 540 000 hakemusta, joista EUIPOn tiedotteen mukaan hyväksyttiin 426 946. Keskimäärin tavaramerkkejä haettiin n. 49 000 vuodessa. Tämä luku ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa määrien noususta, sillä vuonna 2010 oli haettu noin 98 000 tavaramerkkiä ja vuonna 2019 määrä oli noussut runsaaseen 160 000 vuodessa. Viime vuonna hakemuksia oli jo yli 170 000.

Hakemus- ja rekisteröintimäärien valossa EU-tavaramerkki on menestys. Voidaan toki kysyä mitä syitä tähän löytyy, mutta määrät osoittavat kiistattomasti, että suojamuoto on yritysten keskuudessa suosittu ja että virasto, EUIPO, on hoitanut tehtävänsä tehokkaasti, alkuvaikeuksista huolimatta.

EU-tavaramerkin soveltuvuus

Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana kuului välillä kritiikkiä siitä, että EU-tavaramerkkijärjestelmä sopii paremmin EUn ulkopuolisille kansainvälisille yrityksille kuin EUn jäsenmaissa toimiville. Esimerkiksi amerikkalainen yritys sai kertaheitolla suojaa kaikissa EUn jäsenvaltioissa. Tiedossa on myös, että eräät eurooppalaiset tavaramerkkiasiamiehet 90-luvun alussa kävivät markkinoimassa uutta järjestelmää nimenomaan Yhdysvalloissa. EUssa yritykset eivät ilmeisesti olleet yhtä kärkkäitä alussa tarttumaan uuden immateriaali-instrumentin antamiin mahdollisuuksiin.

Lukujen valossa tämä huoli ei kuitenkaan ole ilmeinen. Hakemuksista vuosien 2010 ja 2019 aikana 68,3 % tulevat EUn sisältä. Nämä ovat toki laskeneet noin 71 %:n tasosta. Tiedotteen mukaan Top 10 maan joukossa Saksa on ensimmäisenä, Yhdysvallat toisena ja Yhdistynyt Kuningaskunta (UK) kolmantena. Sen jälkeen seuraa Italia, Espanja, Ranska, Kiina, Alankomaat, Sveitsi ja Japani. Mielenkiintoista on kuitenkin havaita, että kun Yhdysvalloista tulevien rekisteröintien määrä on vuosien 2010-2019 vaihdellut 13 ja 11 %:n välillä, Kiinasta olevien yritysten osuus on ollut kovassa kasvussa nousten 1,4 %:sta 9,5 %:iin kaikista hauista (Vrt. IPRinfo 4/2021 tavaramerkkitilastoista).

Toinen merkillepantava seikka on pienten ja keskisuurten yritysten kiinnostus EU tavaramerkkiä kohtaan. EUIPOn tilastojen mukaan vuosien 2010 ja 2019 välillä 58 % kaikista tavaramerkkihakemuksista arvioitiin olevan EUssa toimivien pienten ja keskisuurten yritysten (SME) tekemiä tai alulle panemia. Toisaalta vain 9 %:lla kaikista mainituista yrityksistä on jonkinlainen IP-suojaus.

EU-tavaramerkin käsittely

Koska alussa ei osattu arvioida hakemusmääriä rekisteröintiajat koettiin yritysten keskuudessa pitkinä. Tilanne korjaantui varsin nopeasti ja jo 2000 luvun alkupuolella alkoi kuulua kritiikkiä siitä, että virastossa kiinnitettiin liikaa huomiota tehokkuuteen laadun kustannuksella eli hakemusten määrän noustessa ”troughput” näytti tulleen tärkeämmäksi kuin ”output”.

Kysymys, joka edelleen nousee esille on, että väitteiden määrä on varsin korkea. Vuosien varrella määrä on laskenut prosentuaalisesti 14,3 %:sta 10,7 %:iin, mutta tämä johtuu osittain hakemusmäärien noususta suhteessa väitteiden määrään. Väitteiden määrä riippuu todennäköisesti siitä, että virasto tutkii vain niin sanottuja absoluuttisia esteitä. Yhdysvalloissa, jossa tutkitaan myös sopimuksenvaraisia eli relatiivisia esteitä luku on noin 2 %. Toisin sanottuna etukäteiskontrolli vähentää jälkikäteistoimia. Kummallakin järjestelmällä on omat puolestapuhujansa ja vastustajansa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että pienet ja keskisuuret yritykset hyötyvät viranomaisten ex officio-tarkastuksesta.

Kenties ongelmallisempi kysymys on väite siitä, että jotkut yritykset hakevat EU-tavaramerkkiä, vaikkei siihen olisi tarvetta sen takia, että hakemuksen läpimenokynnys on matalampi kuin kansallisen merkin osalta. Tästä en ole kuitenkaan nähnyt empiiristä näyttöä. Tämän puolesta puhuu toki EU-merkin rajoitetumpi tutkimus.

EU-tavaramerkki vai kansallinen merkki?

Jokaisen SMEn tulee tarkoin harkita tavaramerkkisuojauksen laajuuden tarvetta. Tämän sanelee liiketoiminta ja siitä siis seuraa suojan tarve. Jos harjoittaa perinteistä fyysistä yritystoimintaa, kansallinen tai muutaman naapurimaan laajuinen suoja saattaa riittää ja myös kattaa tulevaa ekspansiota. Jos nopea laajeneminen on kuitenkin mielessä tai yrityksen liiketoimintaa harjoitetaan verkossa, on EU-suoja perusteltu. Tavaramerkkiä haettaessa on siis syytä lähteä liiketoiminta edellä.

Suojan laajuutta pohtiessa kannattaa myös yhtenä seikkana ottaa huomioon mahdolliset puolustautumiskustannukset, jotka mitä todennäköisimmin nousevat suojan laajentuessa.

Päätelmiä   

Modernisoitua EU-tavaramerkkiasetusta valmisteltaessa tuli vahvoja signaaleja kansallisilta IP-toimistoilta siitä, että kansallisten hakemusten määrä laskee. Joissain jäsenmaissa vähemmän toisissa enemmän. Tilanne näyttää nyt rauhoittuneen, ainakin jos tarkastelee Suomen lukuja. Kotimaisten hakemusten määrä oli viime vuonna selvästi noussut verrattuna kolmeen edelliseen vuoteen.

Ehkä rinnakkaiset tavaramerkkijärjestelmät ovat ainakin hetkeksi löytäneet keskinäisen tasapainon ja osanneet täyttää niitä tarvitsevien yritysten suojaustarpeita.