Yhtenäispatenttijärjestelmä ja EU:n yhdistetty patenttituomioistuin aloittivat toimintansa

6.6.2023

European Union flag flying in the wind

Seitsemässätoista Euroopan Unionin (EU) jäsenmaassa otettiin käyttöön yhtenäispatenttijärjestelmä ja EU:n yhdistetty patenttituomioistuin viime torstaina 1. kesäkuuta. Yhtenäispatenttijärjestelmä vahvistaa EU:n innovointia ja kilpailukykyä sekä patenttien sisämarkkinoita.

Yhtenäispatenttijärjestelmän myötä yritykset voivat saada keksinnöilleen kaikissa järjestelmään osallistuvissa jäsenmaissa voimassa olevan yhtenäispatentin, joka takaa patentinhaltijoille yhdenmukaisen suojan alueellaan. Järjestelmään tällä hetkellä kuuluvat 17 jäsenmaata muodostavat noin 80 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta. Lopullisena tavoitteena on koko EU:n laajuinen kattavuus. Patentinhaltija voi pyytää Euroopan patenttivirastolta yhtenäispatentin myöntämistä kuukauden kuluessa siitä, kun patenttivirasto on hyväksynyt sen eurooppapatenttihakemuksen.

Yhtenäispatenttijärjestelmän myötä patenttisuojan kustannukset Euroopassa alenevat, kun tarve patenttien kansallisiin validointi- ja uusimismenettelyihin poistuu. Lisäksi järjestelmä sisältää keskitetyn asiointipisteen patenttien rekisteröintiä ja täytäntöönpanoa varten.

Sekä yhtenäispatentteja että eurooppapatentteja koskevia riitoja ratkaisee jatkossa niin ikään viime torstaina toimintansa aloittanut yhdistetty patenttituomioistuin. Aikaisemmin riidat ovat olleet kansallisten tuomioistuinten käsiteltävinä, mikä on saattanut johtaa toisistaan poikkeaviin päätöksiin. Yhdistetty patenttituomioistuin ehkäisee epäyhtenäisten päätösten syntymisen riskiä ja siten yhdenmukaistaa patentteja koskevaa oikeudellista kehitystä.

Koska keksintöjen suojaamisesta on tehty yksinkertaisempaa ja halvempaa kuin aikaisemmin, kannustaa järjestelmä innovointiin, parantaa EU:n kilpailukykyä sekä luo talouskasvua.

Patentteihin liittyvä oikeudellinen kehitys Euroopassa jatkuu. Euroopan komissio ehdotti 27. huhtikuuta 2023 yhtenäispatenttijärjestelmää täydentäviä toimenpiteitä, jotka liittyvät muun muassa standardin soveltamisen kannalta olennaisiin patentteihin, patenttien pakkolisensointiin kriisitilanteissa ja lisäsuojatodistuksia koskevan lainsäädännön uudistamiseen.

Alkuperäisen Euroopan komission tiedotteen ja lisätietoa yhtenäispatenttijärjestelmästä löydät täältä.

Kuva: Unsplash, Markus Spiske

Kirjoittajat

Share: