Viraalihitiksi noussut Savage-tanssi saa rekisteröityä tekijänoikeudellista suojaa Yhdysvalloissa

21.9.2021

TikTok screen on Android

Keara Wilson, megahitiksi nousseen Savage-tanssihaasteen luoja, on saanut rekisteröidyt tekijänoikeudet suosikkikoreografiaansa. Tekijänoikeuksien rekisteröinti on Yhdysvalloissa edellytys korkeampien korvausten ja oikeudenkäyntikulujen saamiseksi Yhdysvalloissa tapahtuneesta tekijänoikeusloukkauksesta. Rekisteröinti ei ole pakollista, mutta kannattavaa. Suoja tuo merkittäviä etuja, mikäli teosta käytetään luvattomasti Yhdysvalloissa.

Vain 20-vuotias Wilson loi viraalihitiksi kohonneen tanssinsa Meghan Thee Stallionin Savage-kappaleeseen maaliskuussa 2020. Koronapandemian aiheuttamien yhteiskunnallisten täyssulkujen keskellä miljoonat ihmiset ympäri maailmaa kopioivat tanssia julkaisten videoita itsestään tanssimasta koreografiaa TikTokin ja Instagramin kaltaisissa palveluissa.

Tekijänoikeuden erillinen rekisteröinti mahdollistaa sen, että Wilson voi tulevaisuudessa vaatia korvauksia koreografian käytöstä silloin, kun tanssia käytetään kaupalliseen tarkoitukseen. Lisäksi hänen on vastaisuudessa helpompi puolustaa oikeuksiaan mahdollisissa tanssin tekijänoikeuksia koskevissa oikeudenkäynneissä.

Aloite tekijänoikeuden erilliseen rekisteröintiin tuli tähtikoreografi JaQuel Knightin ja teknologiayritys Logitchin toimesta. Rekisteröintialoitteen liikkeellepanija JaQuel Knight on useiden hiteiksi nousseiden musiikkivideoissa nähtyjen koreografioiden luoja. Hänen kädenjälkensä näkyy esimerkiksi Beyoncen ”Single Ladies” ja ”Formation” videoilla, sekä kesän 2021 hitin, Cardi B:n ja Meghan Thee Stallionin ”WAP”-kappaleen videolla. Knight toteaa, että tanssien tekijänoikeudellinen suojaaminen on hyvin hankalaa. Logintechin kanssa yhteistyössä toteutetun aloitteen yksittäiseksi tavoitteeksi hän nostaa sen, että suosituista tansseista voisi saada korvausta ja tunnustusta samalla tavalla kuin viraalihiteiksi nousseista kappaleista ja lauluista. ”Koreografioita tulisi kohdella ja arvostaa samalla tavalla kuin musiikkia”, Knight toteaa.

Knight ja Logitech ovat yhdistänneet voimansa kerätäkseen tunnustusta mustien, alkuperäiskansojen ja muiden ei-valkoiseksi rodullistettujen henkilöiden tekemille koreografioille. Yhteistyö on auttanut koreografeja saamaan tekijänoikeudet teoksiinsa Labanotation järjestelmän avulla. Labanotation on järjestelmä, joka analysoi, nauhoittaa ja kirjaa alas eri liikesarjoja, näin helpottaen esimerkiksi tanssikoreografian tekijänoikeusrekisteröintiä.

Koreografioiden tekijänoikeusrekisteröintiä on pidetty erityisen tärkeänä sosiaalisten medioiden ja niihin liittyvien lyhyiden tanssivideoiden kerätessä suursuosiota. Miljoonat käyttäjät luovat videoita samoista koreografioista ilman, että koreografian alkuperäinen luoja saa siitä kiitosta tai korvausta. Onkin toivottavaa, että Knightin ja Logitechin aloitteen kaltaisten liikkeiden kautta koreografioiden tekijänoikeudellinen tunnustus ja suojaus tulee yleisemmäksi.

Alkuperäisen uutisen pääset lukemaan Hollywood Reporterin sivuilta täältä. Keara Wilsonin alkuperäisen Savage-tanssin pääset näkemään täältä.

Kuva: Unsplash.

Kirjoittajat

Share: