Viisi kaupunkiseutua mukaan INKA-ohjelmaan

17.6.2013
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on valinnut viisi teemaa ensi vuonna alkavaan innovatiiviset kaupungit eli INKA-ohjelmaan.

INKA korvaa osittain aiemmin käytössä olleen osaamiskeskusohjelman (OSKE). Ohjelma vauhdittaa suuria, kansainvälistä kilpailukykyä ja uutta liiketoimintaa luovia hankkeita kaupunkien ja valtion yhteistyöllä.

INKA-ohjelman pääteemat ovat tulevaisuuden terveys, biotalous, kestävät energiaratkaisut, älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus sekä kyberturvallisuus. Teemojen vetovastuulliset kaupungit ovat: Oulu (tulevaisuuden terveys), Joensuu (biotalous), Vaasa (kestävät energiaratkaisut), Tampere (älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus) sekä Jyväskylä (kyberturvallisuus).

Vetovastuussa olevat kaupungit vastaavat oman painopisteensä kansallisesta jatkovalmistelusta ja toimenpiteistä. Myös muilla kaupunkiseuduilla on mahdollisuus päästä ohjelmaan mukaan ja osallistua painopisteiden toteutukseen.

Ohjelma on voimassa vuodet 2014—2020, ja siitä vastaa Tekes. Valtion ja kaupunkien rahoituksen lisäksi innovaatiokeskittymien vahvistamiseen käytetään myös tulevan EU:n rakennerahastokauden varoja. (SM)

TEM:n tiedote 17.6.2013

Share: