Teollis- ja tekijänoikeuksien tullivalvonta tehostuu

14.6.2013
Euroopan parlamentti on hyväksynyt 11.6.2013 pitämässään äänestyksessä asetuksen teollis- ja tekijänoikeuksien tullivalvonnasta.

Uusi asetus korvaa voimassa olevan asetuksen (EY) N:o 1383/2003, ja antaa selkeät ohjeet EU:n alueelle tulossa olevien tai sen kautta lähetettävien laittomien ja vaarallisten tuotteiden tuhoamiseen. Asetus ei muuta teollis- tai tekijänoikeuksien suojaa koskevia sääntöjä, eikä se koske matkailijoiden henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja tavaroita.

Yksinkertaistettu toimintamalli antaa mahdollisuuden tuhota tuoteväärennöksiä ja piraattituotteita ilman oikeuden määräystä, jos oikeuksien haltija on samaa mieltä, eikä maahantuoja vastusta tuotteiden tuhoamista. Pieniä määriä väärennettyjä tuotteita tilanneilla henkilöillä olisi kymmenen päivää aikaa suostua tuotteiden hävittämiseen.

Asiaa käsiteltäessä parlamentti esitti huolensa asetuksen vaikutuksesta geneeristen lääkevalmisteiden kauppaan EU:n ulkopuolisten maiden välillä. Tämän vuoksi sovittiin, että rinnakkaisvalmisteiden eteneminen voidaan estää tai ne voidaan takavarikoida vain, jos on syytä olettaa tuotteiden päätymistä EU:n markkinoille.

Uuden asetuksen on tarkoitus astua voimaan 1. tammikuuta 2014. (SM)

Euroopan parlamentin tiedote 11.6.2013

 

Share: