Meyer-telakalle viiden miljoonan hyvitykset yritysvakoilutapauksessa

18.10.2023

Files

Yrityssalaisuuden rikkomista koskevassa tapauksessa Meyer-telakalla vuoteen 2017 asti työskennellyt henkilö jäi kiinni telakan ja varustamoyhtiön tiedostojen kopioinnista. Syytetty siirsi tiedostoja omalle kovalevylleen ja luovutti niitä oman yhtiönsä käyttöön.

Tapauksessa kopioitiin Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan telakan sekä varustamoyhtiön yhteisestä tiedostonhallintaohjelmasta huomattavan suuri määrä tiedostoja. Oikeudenkäynnissä riitainen seikka oli se, olivatko syytetyn kopioimat tiedostot luonteeltaan liikesalaisuuksia. Käräjäoikeus arvioi tapauksessa, että kopiointi oli kohdistunut liike- ja yrityssalaisuuksia sisältäviin tiedostoihin. Syytetyn siis todettiin tapauksessa menetelleen tekijänoikeusrikoksen, yrityssalaisuuden rikkomuksen ja yritysvakoilun tunnusmerkistöjen mukaisesti.

Tuomioistuin päätyi tuomitsemaan syytetyn maksettavaksi hyvityksiä telakalle viivästyskorkoineen viisi miljoonaa euroa sekä vahingonkorvauksia viivästyskorkoineen 95 000 euroa. Lisäksi käräjäoikeus määräsi syytetyn käyttämän tietokoneen sekä kovalevyn luovutettavaksi valtiolle.

Poikkeuksellista tapauksessa oli se, että syytetty oli menehtynyt tapauksen käsittelyn aikana. Tämän johdosta oikeudessa oli syytetyn kuolinpesä sekä tämän yritys. Syytetyn todettiin menetelleen useiden rikosten tunnusmerkistöjen mukaisesti, mutta kuoleman johdosta hän ei ollut rikosoikeudellisessa vastuussa. Tuomitun hyvityksen ja vahingonkorvauksen tulee maksamaan syytetyn kuolinpesä ja yritys. Kuolinpesän osuus maksuista on 365 000 euroa. Lisäksi oikeudenkäyntikulut tulevat kuolinpesän ja yrityksen maksettaviksi.

Syytetyn kuolinpesä ja yritys kuitenkin kiistävät syytteet. Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Alkuperäisen uutisen aiheesta pääset lukemaan täältä.

Kuva: Unsplash / AbsolutVision

Kirjoittajat

Share: