Suomalaisten eniten arvostama autoalan brändi on valittu: Voiton vei Volvo

15.10.2021

VolvoTuoreen Brändien arvostus 2021-tutkimuksen mukaan suomalaisten eniten arvostama automerkki on Volvo. Taloustutkimuksen ja Kauppalehden toteuttamassa tutkimuksessa mitattiin kuluttajien mielipiteitä esimerkiksi tuotemerkin hintatasosta, kustannustehokkuudesta sekä kysyttiin, kuinka todennäköisesti he suosittelisivat merkkiä tutuilleen ja miten paljon he kyseistä merkkiä arvostavat.

Volvo Cars Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt toteaa Volvon jakavan suomalaisten kanssa samanlaista arvomaailmaa, jossa kohtaavat turvallisuus, kestävä kehitys ja yksilöllisyyden arvostaminen.

Toiseksi suosituin automerkki oli Toyota, kun taas kolmannelle sijalle kipusi Mercedes-Benz. On kuitenkin huomioitava, että arvostetuin autoalan merkki Volvo oli kokonaismittauksessa vasta 146. sijalla.

Tutkimukseen osallistui noin 1200 henkilöä ja siinä selvitettiin yhteensä 559 brändin arvostusta. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluivat 15-79-vuotiaat suomalaiset.

Iltasanomat-lehden aihetta käsitelleen uutisen pääset lukemaan täältä.

Kuva: Thomas Glinik sivustolta Unsplash.

Kirjoittajat

Kirjoittajat