PRH:n nimeämä kuukauden tavaramerkki on ohjelmatoimisto Stagent

15.11.2021

Guitar

Patentti- ja rekisterihallitus on valinnut kuukaden tavaramerkiksi ohjelmatoimisto Stagentin. Stagent on vuonna 2017 perustettu ohjelmatoimisto, joka välittää esiintyviä taiteilijoita erilaisille esiintymisareenoille kuten ravintoloihin ja yksityis- ja yritystilaisuuksiin. Tarjolla on esiintyjiä aina lastenmusiikin esittäjistä koomikoihin ja klassisista muusikoista bilebändeihin.

Stagent Oy:n toimitusjohtaja Juuso Eloranta muistelee, että nimeä päätettäessä perusajatuksena oli, että nimi olisi melko lyhyt, iskevä ja mieleenpainuva. Eloranta pohtii kuitenkin, ettei yritys aluksi ymmärtänyt tavaramerkkisuojan tärkeyttä. Nyt Stagent-nimi on suojattu ainakin Suomessa tavaramerkillä. Harmillista kyllä, yritys rekisteröi itselleen vain fi-verkkotunnuksen ennen yrityksen perustamista, ja nyt on selvinnyt, että EU-alueella on toinen, samanniminen kansainvälisille markkinoille suuntaava startup-yritys, joka on rekisteröinyt kansainvälisen, com-päätteisen verkkotunnuksen.

Tavaramerkkirekisteröintiä Eloranta piti nopeana, yksinkertaisena ja palkitsevana prosessina. Tavaramerkki vahvistaa brändin visiota olla luotettava ja lähestyttävä yritys.

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Valintakampanjan tarkoituksena on tuoda esille tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyötyjä ja tärkeyttä. Tavaramerkkejä valitaan kaikista eri tavara- ja palveluluokista.

Lisää PRH:n Kuukauden tavaramerkki-valinnasta pääset lukemaan täältä. Koko aihetta käsittelevän uutisen aiheesta pääset lukemaan PRH:n kotisivuilta täältä.

Kuva: Gabriel Gurrola sivustolta Unsplash

Kirjoittajat

Share: