PRH:n marraskuun tavaramerkki on Grabbarna Flytt -kuviomerkki

7.11.2023

Dog in a moving box.

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) valitsee kerran kuussa kuukauden tavaramerkin edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröidyistä tavaramerkeistä. Valinnan tarkoituksena on kertoa esimerkein palveluiden ja tuotteiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä. Marraskuun tavaramerkiksi PRH valitsi Grabbarna Flytt -kuviomerkin.

Marraskuun 2023 tavaramerkiksi valitun Grabbarna Flytt -kuviomerkin haltija on muutto- ja logistiikkayritys Grabbarna Flytt. Yritys sai alkunsa vuonna 2015, kun kaverukset perustivat yrityksen saadakseen vähän taskurahaa ja ilmaista treeniä. Yrityksen liiketoiminta on sittemmin laajentunut, ja yritys toimii nykyään myös muissa Pohjoismaissa.

Yrityksen perustajille oli jo yrityksen perustamisvaiheessa tärkeää pystyä erottumaan joukosta, ja he keksivätkin yritykselle nopeasti erottuvan ja helposti mieleenpainuvan nimen. Nykyään yrityksen brändin keskipisteenä on yrityksen arvoista muistuttava logo, jonka suojaaminen tuli ajankohtaiseksi yrityksen kasvun myötä. Kuten Mikael Sarpaneva, yksi yrityksen perustajista, toteaa, on järkevää varmistaa, ettei muilla ole oikeutta hyödyntää oman työn tulosta.

Viimeisin Grabbarna Flytt -kuviomerkki, jossa on sanallinen osa, rekisteröitiin yrityksen tavaramerkiksi marraskuussa 2022. Rekisteröinti tehtiin samaan aikaan myös Ruotsissa.

PRH:n alkuperäinen uutinen on luettavissa täältä. Grabbarna Flytt -kuviomerkin koko tavaramerkkitarina on luettavissa täältä.

Kuva: Unsplash / Erda Estremera 

 

Kirjoittajat

Share: