Musiikkialalla tarjottu lisää takautuvia oikeuksia – Lorde vs. Lana Del Rey

11.10.2021

Uudesta-Seelannista kotoisin oleva laulaja Lorde julkaisi kesällä 2021 uutta musiikkia ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Heinäkuussa julkaistu hitti Stoned at the Nail Salon muistuttaa kuuntelijoiden mielestä Lana Del Reyn alkuvuodesta 2021 julkaistua kappaletta Wild at Heart. Lorden taustatiimi on tarjonnut kappaleen takautuvia oikeuksia Lana Del Reylle.

sign that reads "no music, no life"

24-vuotias Lorde julkaisi kesällä uutta musiikkia ensimmäisen kerran neljään vuoteen. Hittibiisi Stoned at the Nail salon julkaistiin heinäkuussa 2021 ja kuulijat huomasivat nopeasti, että se muistuttaa melodialtaan ja kertosäkeistön toteutuksen osalta yhdysvaltalaisen Lana Del Reyn alkuvuodesta 2021 julkaisemaa kappaletta Wild at Heart.

Sekä Lorden että Lana Del Reyn kyseiset kappaleet ovat tuotettu ja kirjoitettu yhdessä Jack Antonoffin kanssa. Antonoff on tuottaja ja laulaja, joka tekee paljon yhteistyötä eri artistien kanssa. Kun kappaleiden samankaltaisuus sai mediahuomiota Lorde kertoi, että hän kirjoitti kappaleen Antonoffin kanssa kaksi vuotta sitten, joten on mahdollista, että Lorden kappale tehtiin ennen Lana Del Reyn kappaletta.

Lorden taustatiimi on mediahuomion jälkeen tarjonnut Lana Del Reylle takautuvia oikeuksia kappaleet rojalteihin. Sen sijaan Lana Del Rey on kuitenkin pyytänyt, että asia noteerataan Lorden puolelta julkisesti.

Pääset lukemaan lisää aiheesta tästä ja täältä.  Musiikkialalla annetuista takautuvista oikeuksista pääset lukemaan enemmän tästä.

Kuva: Simon Noh, Unsplash photos

Share: