Markkinaoikeuden ratkaisuja syksyltä 2013

3.3.2014
Markkinaoikeus antoi loka-joulukuussa 2013 useita tavaramerkkejä koskevia ratkaisuja ja kaksi tekijänoikeusratkaisua. Ratkaisut ovat kokonaisuudessaan luettavissa markkinaoikeuden verkkosivuilla ja tiivistelmät kootaan asiasanoitettuina OIKKU-tietokantaan.

Lokakuussa 2013 annettu ratkaisu

MAO:357/13:  teleliittymän yhteystietojen luovuttamismääräys             
Diaarinumero: 2013/446, antopäivä: 8.10.2013
Säveltäjän Tekijänoikeustoimisto Teosto ry ym.                             

Tapauksessa oli kyse tekijänoikeuslain 60a§:n soveltamisesta. Tekijänoikeuslain 60 a §:n mukaan tekijällä tai hänen edustajallaan on oikeus tuomioistuimen määräyksellä salassapitosäännösten estämättä yksittäistapauksessa saada lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjältä taikka muulta välittäjänä toimivalta palvelun tarjoajalta yhteystiedot teleliittymästä, josta tekijänoikeuksien suojan kannalta merkittävässä määrin saatetaan yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta.

Teosto ja musiikintuottajat pyysivät yhteisessä hakemuksessa markkinaoikeutta määräämään DNA Oy:n antamaan käyttäjänsä yhteystiedot. DNA:n liittymästä oli saatettu yleisön saataville DirectConnect-vertaisverkkoa käyttäen yli 23.000 musiikkiteosta. Liittymästä on saatettu tekijän oikeuksien kannalta merkittävissä määrin yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijöiden ja äänitteiden tuottajien suostumusta.  Markkinaoikeus määräsi DNA Oy:n selvittämään ja antamaan hakijoille kyseisen teleliittymän tiedot.

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1382100802299.html

Joulukuussa 2013 annetut ratkaisut

MAO:470/13: sekoitettavuus                                    
Diaarinumero: 2013/368
antopäivä: 3.12.2013
Unilever N.V                                                                   

PRH oli hylännyt tavaramerkin PEANUTS ENVY, koska se oli sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkiin 3524691 ENVY. Markkinaoikeus katsoi että sana ”ENVY” on hylätyn tavaramerkin hallitseva osa. Merkkien välinen sekoitettavuus on arvioitava huomioon ottaen niiden erottamiskykyiset ja hallitsevat osat. Näin ollen nyt kyseessä olevassa asiassa sekoitettavuusarvioinnissa pääpaino tulee antaa sanalle ENVY. Lisäksi sana ”PEANUTS” on erottamiskyvytön haetun luokan 30 tavaroille. Markkinaoikeus hylkää valituksen koska merkin ensimmäinen osa on erottamiskyvytön ja toinen osa ”ENVY” on täysin identtinen yhteisön tavaramerkin kanssa.  Merkki on kokonaisuudessa katsottuna sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkiin.

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1390823909655.html

MAO:479/13: teleliittymän yhteystietojen luovuttamismääräys              
Diaarinumero: 2013/545antopäivä: 4.12.2013
LFP Video Group LLC ja LFP Internet Group LLC ym.                     

LFP Video Group LLC ja LFP Internet Group LLC ry ovat markkinaoikeuteen toimittamassaan yhteisessä hakemuksessa pyytäneet, että markkinaoikeus määrää Elisa Oyj:n antamaan käyttäjien yhteystiedot sille mainitsemistaan teleliittymistä. Käyttäjät ovat ladanneet tekijänoikeudellista materiaalia vertaisverkosta. Vertaisverkossa tapahtuva lataus on vastoin HUSTLER-tuotemerkin alla olevia tuotteita.

Markkinaoikeus katsoi, että kaikista hakemuksessa tarkoitetuista teleliittymistä on saatettu tekijänoikeuksien kannalta tekijänoikeuslain 60 a §:ssä tarkoitetulla tavalla merkittävissä määrin yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijänoikeuksien haltijan suostumusta. Asiassa on sen vuoksi perusteet määrätä Elisa Oyj selvittämään ja antamaan hakijalle hakemuksessa yksilöityjä teleliittymiä koskevat yhteystiedot. Hakijalle luovutettavien yhteystietojen tulee sisältää sellaiset saatavissa olevat tiedot teleliittymän käyttäjästä tai tilaajasta, jotka mahdollistavat tunnistamisen ja tavoittamisen.

Hakemuksessa esitetyt vaatimukset ovat perustuneet tekijöiltä hakijalle sopimuksin siirtyneisiin oikeuksiin. Hakija saa siten käyttää sille luovutettavia tunnistamistietoja ainoastaan selvittääkseen ja esittääkseen näihin siirtyneisiin oikeuksiin perustuvia vaatimuksia tekijänoikeuslain nojalla Suomessa.

http://markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1392371737976.html

MAO:494/13: erottamiskyky                                                      
Diaarinumero: 2013/376, antopäivä: 9.12.2013
Oy Hartwall Ab                                                 

PRH oli hylännyt tavaramerkin PLUS erottamiskyvyn puuttumisen vuoksi. Hartwall on väittänyt, että tavaramerkki on käytön seurauksena tullut erottamiskykyiseksi. Markkinaoikeus katsoi, että Hartwall ei ole esittänyt riittävää selvitystä merkin erotettavuudesta tai merkin vakiintuneisuudesta. MAO hylkäsi valituksen.

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1390825082059.html

MAO:495/13: sekoitettavuus                                    
Diaarinumero: 2013/379
, antopäivä: 9.12.2013
Presson Oy    
                                                                   

Presson Oy:n tavaramerkki PRESSON oli sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkiin 1408848 Presso. Presson Oy oli hakenut suostumuksen tavaramerkin käyttöön Presso tavaramerkin haltijalta. Näillä perustein markkinaoikeus kumosi PRH:n päätöksen ja palautti asian PRH:n käsiteltävksi.

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1390907855300.html

MAO:514/13: sekoitettavuus                                   
Diaarinumero: 2013/381, antopäivä: 16.12.2013
Unilever N.V                                                                 

Tapauksessa oli kyse haetun tavaramerkin ”Neutral” sekoitettavuudesta yhteisön tavaramerkkiin ”NEUTRAL”. Haetun tavaramerkin alapuolella oli kaareva kuvio, jota yhteisön tavaramerkissä ei ollut.  Kuvio luo olettaman nollasta, joka vain kuvaa tavaran laatua, eikä siten luo erottamiskykyä yhteisön tavaramerkkiin nähden. Euroopan unionin oikeuskäytännössä on katsottu, että sekaannusvaaran toteamiselle ei saada asettaa sellaista vaatimusta että aikaisemman merkin pitäisi dominoida moniosaisen merkin kokonaisvaikutelmaa. (EUT:n tuomio C-120/04 , annettu 6.10.2005). Näillä perustein markkinaoikeus hylkäsi valituksen ja pidätti PRH:n päätöksen tavaramerkin hylkäämisestä voimassa. 

http://markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1390286946206.html

MAO:516/13: erottamiskyky                                                      
Diaarinumero: 2013/406, antopäivä: 16.12.2013
Green Smoke, Inc.                                                        

PRH oli hylännyt erottamiskyvyn puuttumisen vuoksi GREEN SMOKE nimisen tavaramerkin luokan 34 ”sähkötupakka” tuotteiden osalta. Markkinaoikeus katsoi, että sana GREEN (vihreä) ei kuvannut tuotteen laatua, sillä yrityksen tekemät sähkötupakat eivät ole vihreitä. Sanan ”GREEN” voidaan myös katsoa viittaavan ekologiseen ja luontoystävälliseen vaihtoehtoon.  Sanan ja tuotteen ”sähkötupakka” välinen yhteys on niin epäselvä, ettei kohderyhmä kykene välittömästi päättelemään mitä sana ”GREEN” kuvailee tuotteesta.  Sanaa ”Green” ei voida sähkötupakkatuotteiden yhteydessä katsoa erottamiskyvyttömänä sanana. Sana ”SMOKE” itsessään on erottamiskyvytön, sillä se kuvaa savua ja savukkeita.  Merkillä GREEN SMOKE ei ole kokonaisuutena täsmällistä merkitystä, joka suoraan ja välittömästi kuvailisi sähkötupakkatuotteiden laatua tai ominaisuutta.  Tavaramerkki on erottamiskykyinen. Markkinaoikeus kumosi PRH:n päätöksen ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi.

http://markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1390396161678.html

MAO:517/13: erottamiskyky                                                      
Diaarinumero: 2013/404. antopäivä: 16.12.2013
TravelJigsaw Limited                                                      

Tuomio koski erottamiskyvyn puuttumista tavaramerkillä Rentalcars.com. Englanninkieliset sanat ”rental” (vuokrattava) ja ”cars” (autot) eivät olleet erottamiskykyisiä termejä yritykselle, jonka toimialana on auton vuokraaminen. Pääte ”.com” ei luonut merkistä erottamiskykyistä, sillä se vain viittasi, että palvelu on saatavissa internetistä. Markkinaoikeus hylkäsi valituksen ja pidätti PRH:n päätöksen tavaramerkin hylkäämisestä. 

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1390568365589.html

MAO:526/13: harhaanjohtavuus                                              
Diaarinumero: 2013/382, antopäivä: 18.12.2013
SAINT TROPEZ AF 1993 A/S                                                         

SAINT TROPEZ tavaramerkkiä haettiin tavaroille ja palveluille luokassa 18 (nahat, ja nahan jäljitelmät), 25 (vaatteet, jalkineet) ja 35 (liikejohto, mainonta). Markkinaoikeus katsoo, ettei puheena olevaa tavaramerkkiä edellä mainittujen tavaroiden ja palveluiden yhteydessä käytettynä ole ymmärrettävä osoitukseksi sanottujen tavaroiden ja palveluiden maantieteellisestä alkuperästä, vaikka merkki muistuttaa pienin muutoksin Ranskan Rivieralla sijaitsevaa kaupunkia Saint-Tropezia.  Tanskalaisen yrityksen tavaramerkki SAINT TROPEZ (kuvio) ei ole omiaan johtamaan yleisöä harhaan tavaroiden ja palveluiden maantieteellisen alkuperän suhteen. MAO palautti asian PRH:n käsiteltäväksi.

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1390569202836.html

MAO:547/13 :erottamiskyky                                                       
Diaarinumero: 2013/415, antopäivä: 19.12.2013
Tapartia Oy                                                                        

Hakija vaati kumottavaksi PRH:n päätöksen, jonka perusteella tavaramerkki ”Etsitkö asuntoa?” (luokat 35 ja 36)  ei olisi ollut erottamiskykyinen. Markkinaoikeus katsoi, että sanayhdistelmä ”Etsitkö asuntoa?” kuvaa asuntopalveluita tai niiden välittämistä. Sanayhdistelmä ilmaisee lähinnä palveluiden lajia ja käyttötarkoitusta. Lisäksi sanayhdistelmän lopussa oleva kysymysmerkki ei muuta kokonaisvaikutelmaa erottamiskykyisemmäksi merkiksi.  Valittaja väitti, että rekisteröitäväksi haettu tavaramerkki oli joka tapauksessa saavuttanut erottamiskyvyn käytön perusteella. Markkinaoikeus totesi, että yleisluonteisina pidettyjä ilmaisuja ei voida katsoa riittäväksi osoitukseksi erottamiskyvyn muodostumisesta. Näin perustellen markkinaoikeus hylkäsi valituksen.

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1390568365589.html

(MT)

Share: