Mainonnan eettiseltä neuvostolta viisi uutta lausuntoa

12.2.2021

Mainonnan eettinen neuvosto antoi 12.2.2021 viisi markkinointia koskevaa lausuntoa. Kaikissa lausunnoissa päädyttiin huomautukseen.

MEN 1/2021: Markkinoinnin tunnistettavuus, Instagram

Lausunnonpyytäjän mukaan Instagram-julkaisu ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi. Julkaisun kuvassa vaikuttaja poseerasi Coca-Cola –rekan edessä, ja sen tekstiosuudessa luki: ”viime vuonna näihin aikoihin olin just kotiutunu ehkä siisteimmältä duunireissulta i k i n ä [—] kiitos vielä @cocacolafi ja ihana @iinaairaksinen ! Kelpaa vieläkin muistella [—] *postaus ei ole kaupallisesti tuotettu.” Valokuva oli julkaistu aiemmin samalla Instagram-tilillä mainoksena 15.7.2019 osana kuuden valokuvan sarjaa. Neuvosto totesi, että ICC:n markinoinnin perussääntöjen mukaista markkinoinnin käsitettä tulee tulkita laajasti, ja että kyseisen julkaisun voitiin katsoa olevan mainos. Neuvosto katsoi, että markkinoija ja media olivat menetelleet ICC:n markkinoinnin perussääntöjen mainonnan tunnistettavuutta koskevan 7 artiklan vastaisesti. Selkeänä mainostunnisteena voidaan pitää neuvoston mukaan esimerkiksi ilmaisua ”mainos”, jonka tulisi olla helposti havaittavissa heti Instagram-tekstin alussa.

MEN 2/2021: Markkinoinnin tunnistettavuus, Instagram Story

Lausunnonpyytäjän mukaan Instagram-tilin Story-osiossa julkaistu mainos ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi. Story-osiossa oli julkaistu vauvan sänkyä esitteleviä kuvia tekstillä: ”This has been my dream bed since it’s the most beautiful baby bed I’ve seen”. Julkaisun vasemmassa yläkulmassa oli pienikokoinen merkintä ”Kaupallinen yhteistyö @stokkebaby”, mutta merkintä ei näkynyt, koska se jäi käyttäjänimen alle julkaisua älypuhelimen näytöltä tarkasteltaessa.  Neuvosto katsoi, ettei Instagram-julkaisu ollut heti selkeästi tunnistettavissa markkinoinniksi esimerkiksi älypuhelimen näytöltä tarkasteltaessa, koska merkintä jää käyttäjänimen alle. Markkinoija ja media olivat menetelleet ICC:n markkinoinnin perussääntöjen 7 artiklan vastaisesti.

MEN 3/2021: Yksityisomaisuus julkisena mainosalustana

Lausunnonpyytäjän mukaan menettely, jossa ravintolan mainoksia kiinnitettiin yksityishenkilöiden autojen tuulilasinpyyhkimiin, oli hyvän tavan vastaista. Neuvosto viittasi ICC:n markkinoinnin perussääntöjen 1 artiklaan, jonka mukaan markkinoinnin on oltava lain ja hyvän tavan mukaista, rehellistä ja totuudenmukaista. Neuvosto totesi, että ratkaisussa KKO 2013:5 suoramarkkinointiyhtiön menettelyä, jossa kuluttajien oviin ja postilaatikoihin kiinnitettiin luvatta mainoslappuja, pidettiin hyvän tavan vastaisena. Tämän mukaisesti neuvosto on vakiintuneesti katsonut, että nyt kysymyksessä olevan kaltainen menettely on rinnastettavissa KKO:n ratkaisussa kuvattuun menettelyyn siltä osin, että mainostaja on käyttänyt toisten omistamaa tai hallitsemaa yksityisomaisuutta luvatta ja sen tavanomaisen käyttötarkoituksen vastaisesti julkisena mainostilana. Neuvosto katsoi, että markkinoija oli menetellyt ICC:n markkinoinnin perussääntöjen 1 artiklan vastaisesti, ja että menettely oli hyvän tavan vastaista.

MEN 4/2021: Markkinoinnin tunnistettavuus, Instagram

Lausunnonpyytäjän mukaan Instagram-julkaisu ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi. Julkaisussa oli kuva maastopyörästä ja teksti: ”Kävinpäs eilen iltasella pienellä koeajolla testailemassa uusia IceBugin kenkuleita sekä Blackburnin valoja. Kummatkin pysyivät vauhdissa mukana kun Karkkilan Ruuhilamme polkuja pistelin alespäitte menemään [—] #kaupallinenyhteistyö @icebugfi #icebugwalkabout @blackburndesing @canyon #canyondude #mycanyon #fatbike #bikelife #lifebehindbars #nightride #bightphotography”. Neuvosto katsoi, ettei julkaisu ollut heti selkeästi tunnistettavissa markkinoinniksi. Markkinoija ja media olivat menetelleet ICC:n markkinoinnin perussääntöjen 7 artiklan vastaisesti.

MEN 5/2021: Markkinoinnin tunnistettavuus, Instagram

Lausunnonpyytäjän mukaan Instagram-julkaisu ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi. Julkaisussa oli kuva naisesta Aarja Health -tavaramerkillä varustettu kangaskassi olallaan. Julkaisussa on ollut lisäksi teksti: ”Oletkohan jo tutustunut näihin laadukkaisiin ja puhtaisiin kotimaisiin ravintolisiin? Kurkkaahan Aarja Healthin nettikauppaan ja muista tilatessasi koodi rouvaketo15, jolla saat -15% tilauksestasi! Minulla on ilo ja kunnia toimia Aarja Helthin lähettiläänä ja olla kertomassa näistä upeista kotimaista tuotteista ja Aarjan hienosta brändistä.” Neuvosto katsoi, ettei julkaisu ollut heti selkeästi tunnistettavissa markkinoinniksi. Markkinoija ja media olivat menetelleet ICC:n markkinoinnin perussääntöjen 7 artiklan vastaisesti.

(JT)