Komissio julkaisi raportin immateriaalioikeuksien suojan tasosta kolmansissa maissa

12.5.2021

Säännöllinen, joka toisena vuonna julkaistava raportti on osa Euroopan komission pyrkimystä vahvistaa immateriaalioikeuksien suojan tasoa kolmansissa maissa. Komissio on julkaissut vastaavan raportin vuodesta 2006 lähtien. EU:n mielenkiinto aiheeseen johtuu siitä, että se näkee immateriaalioikeuksien tehokkaan suojan olevan välttämätöntä taloudelliselle kasvulle ja EU:n kansainväliselle kilpailukyvylle. IPR-intensiiviset alat kontribuoivat merkittävästi EU:n bruttokansantuotteeseen ja työllisyysasteeseen.

Raportin tärkeimpänä tehtävänä on tunnistaa kolmannet maat (ns. ”priority countries”), joissa puutteellisen suojan katsotaan aiheuttavan suhteellisesti eniten haittaa EU:n taloudellisille intresseille. Prioriteettimaat on luokiteltu kolmeen kategoriaan sen perusteella, kuinka paljon puutteellisen IPR-suojan arvioidaan aiheuttavan vahinkoa EU:lle. Raportissa tuotetaan myös lisätietoa erityisesti pienille ja keskisuurille eurooppalaisille yrityksille, jotka suuntaavat liiketoimintaansa kolmansiin maihin.

Kiina on edelleen ainoa maa, joka on sijoitettu raportissa prioriteettiluokkaan 1. Kiinasta peräisin olevat tuotteet muodostavat valtaosan EU:n markkinoilla olevista tuoteväärennöksistä ja piraattituotteista. Tällaiset tuotteet kattoivat yli 80 % kaikista tulliin kiinni jääneistä tuotteista EU:ssa. Lisäksi teknologian pakkosiirron katsottiin olevan merkittävä investointeja vaikeuttava tekijä Kiinassa erityisesti korkean teknologian toimialoilla.

Komissio on sijoittanut prioriteettiluokkaan 2 Intian, Venäjän, Turkin ja Ukrainan, joiden IPR-järjestelmässä se toteaa edelleen olevan merkittäviä systeemitason ongelmia. Prioriteettiluokkaan 3 on sijoitettu lukuisia maita (Argentiina, Brasilia, Ecuador, Indonesia, Malesia, Nigeria, Saudi-Arabia, Thaimaa).

Raportissa on tunnistettu useita IPR-suojaan liittyviä ongelmia eri maissa. Liikesalaisuuksien suojan havaittiin olevan heikolla tasolla useissa maissa, erityisesti Kiinassa, Intiassa ja Venäjässä, minkä katsottiin aiheuttavan suurta vahinkoa eurooppalaisille yrityksille. Heikko IPR-oikeuksien täytäntöönpano oli kaikkien raporttiin listattujen maiden piirteenä. Ilmiön arvioitiin linkittyvän erityisesti poliittisen tahdon ja resurssien puutteeseen. Ongelma ilmenee muun muassa seuraamusten tason vajavaisuudessa yleisestävyyden kannalta sekä viranomaisten ja tuomioistuinten asiantuntemuksen puutteessa.

Tuoteväärennösten määrän havaittiin pysyneen edelleen korkealla. Kiinan lisäksi tuoteväärennösten merkittävänä lähteenä ovat muun muassa Intia ja Kaakkois-Aasian maat. Lisäksi useissa maissa rehottava tekijänoikeuspiratismi aiheuttaa komission mukaan edelleen haittaa Euroopan luoville aloille. Tuoteväärennösten ja piratismin ongelmana on erityisesti tiettyjen kolmansien maiden tulliviranomaisten puutteellinen toimivalta ottaa haltuun ja tuhota viran puolesta sellaisia IPR-oikeuksia loukkaavia tuotteita, jotka ainoastaan kulkevat kyseisen maan kautta.

Oikeuksien rekisteröinnissä ongelmia saattaa aiheutua pitkistä käsittelyajoista, joiden havaittiin olevan ongelma erityisesti Argentiinassa, Brasiliassa, Intiassa ja Thaimaassa. Joissain maissa tiukempien patentoitavuuden kriteerien puolestaan nähtiin vähentävän innovoimisen kannusteita, erityisesti lääketeollisuuden alalla. Lisäksi raportissa huomioitiin se, että EU:n useat kauppakumppanit eivät ole liittyneet IPR-oikeuksien kannalta tärkeisiin kansainvälisiin konventioihin.

Löydät linkin raporttiin täältä.

(HL)

 

Share: