KKO: Laillisuusperiaate esti teollisuusoikeusrikoksen tuomitsemisen

27.4.2018

Korkein oikeus antoi 26.4.2018 ratkaisun asiassa (KKO:2018:36), jossa A:ta ja B:tä syytettiin teollisoikeusrikoksesta. Syytteen mukaan he olivat tahallaan loukanneet asianomistajien yhteisömallien ja -tavaramerkkien mukaisia oikeuksia tuomalla maahan tuoteväärennöksiksi väitettyjä tuotteita. A:n ja B:n menettely ei ollut laillisuusperiaate huomioon ottaen teollisoikeusrikoksena rangaistava, koska teollisoikeusrikoksen tunnusmerkistö koski vain kansallisten lakien vastaisia oikeudenloukkauksia.

A:ta ja B:tä syytettiin teollisoikeusrikoksesta, koska he olivat tahallaan loukanneet C Inc:n yksinoikeutta tuomalla maahan 1 000 höyrymoppia, jotka olivat olleet yhteisön tavaramerkeillä ja yhteisön mallioikeuksilla rekisteröityjen H2O MOP -tavaramerkkituoteperheen höyrymoppien kopioita. A ja B olivat lisäksi syytteen mukaan tahallaan loukanneet D GmbH:n yksinoikeutta tuomalla maahan 1 320 monitoimipilkkojaa, jotka olivat olleet yhteisön tavaramerkeillä ja yhteisön mallioikeuksilla rekisteröityjen Nicer Dicer -tavaramerkkituoteperheen monitoimipilkkojien kopioita.

Korkein oikeus totesi, että rikoslain 49 luvun 2 §:ssä teollisoikeusrikoksena rangaistava tavaramerkin tai mallioikeuden loukkaaminen on rajattu tiettyjen kansallisten lakien säännösten vastaiseen menettelyyn. Lain sanamuodon mukaan yhteisön tavaramerkkiasetuksen tai yhteisömalliasetuksen vastainen menettely ei ole rangaistavaa. Kun tavaramerkkilakiin tai mallioikeuslakiin ei sisältynyt säännöksiä, joiden mukaan kyseisiä lakeja sovellettaisiin yhteisön tavaramerkkiin ja yhteisömalliin rikosvastuun kannalta merkityksellisellä tavalla, korkeimman oikeuden mukaan oli arvioitava, voitiinko loukkauksen rangaistavuus johtaa muista oikeuslähteistä.

Korkein oikeus totesi, että tavaramerkkiasetuksessa ja yhteisömalliasetuksessa ei ollut erityisiä säännöksiä sen rikkomisesta määrättävistä seuraamuksista. Unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että tällaisessa tilanteessa jäsenvaltiolla on velvollisuus huolehtia siitä, että unionin oikeuden rikkominen sanktioidaan vastaavilla edellytyksillä kuin samankaltainen kansallisen oikeuden rikkominen. Korkeimman oikeuden mukaan rikoslain 49 luvun 2 §:ää ei ole kuitenkaan muutettu tavaramerkkiasetuksen tai yhteisömalliasetuksen voimaantulon johdosta eikä myöhempienkään muutosten yhteydessä.

Korkeimman oikeuden mukaan unionin direktiivillä tai asetuksella ei kuitenkaan voi itsessään ja jäsenvaltion sisäisestä lainsäädännöstä riippumatta olla rikosoikeudellista vastuuta määrittävää tai sitä ankaroittavaa vaikutusta. Siten tavaramerkkiasetuksella tai yhteisömalliasetuksella ei ollut rikosvastuuta perustavaa merkitystä.

Korkein oikeus katsoi, että yhteisön tavaramerkin ja yhteisömallin tahallisen loukkaamisen rinnastamista rikoslain 49 luvun 2 §:n rangaistussäännöksestä ilmenevään menettelyyn ei voitu perustaa kyseiseen säännökseen, tavaramerkkejä ja mallioikeuksia koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön eikä tavaramerkki- tai yhteisömalliasetukseen. Teollisoikeusrikoksen säännöstä ei voitu lain kirjaimen ulkopuolelle menemättä tai analogiapäätelmään turvautumatta ja siksi laillisuusperiaatetta sivuuttamatta tulkita siten, että säännöksen nojalla rangaistavaa olisi myös yhteisön tavaramerkin tai yhteisömallin loukkaaminen.

Korkein oikeus katsoi, ettei teollisoikeusrikoksen rangaistussäännös kata yhteisön tavaramerkin ja yhteisömallin loukkaamista, joten A:n ja B:n syytteessä kuvattu menettely ei ollut teollisoikeusrikoksena rangaistava.

Ratkaisu KKO:2018:36 luettavissa täältä.

(AH)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn