Kiista Modernan koronarokotteen keksijöistä

23.11.2021

Vaccination

Lääkeyhtiö Moderna on tällä hetkellä hyvin tunnettu covid-19-rokotteensa vuoksi. Hiljattain esitettyjen väitteiden mukaan yhtiö haki patenttia Yhdysvalloissa mainitsematta kolmen rokotteen kehittämiseen osallistuneen Yhdysvaltain kansallisen terveysviraston (National Institutes of Health) tutkijan nimiä.

Patenttisuojan tarkoituksena on antaa yksinoikeus patenttiin rajatuksi ajanjaksoksi sen taloudellista hyödyntämistä varten. Patentin oikeudenhaltija on usein sen keksijä tai keksijän työnantaja. Kiista rokotteen keksijöistä voi siten merkitä sitä, että rokotepatentin yksinoikeudet tulevat koskemaan sekä Modernaa että Yhdysvaltain valtiota. Mikäli kolme Yhdysvaltain terveysviraston tutkijaa katsottaisiin myös rokotteen kehittäjiksi, pidettäisiin instituuttia myös oikeudenhaltijana. Tällöin se voisi lisensoida rokotetta ilman Modernan lupaa, millä voisi olla vaikutuksia rokotteen maailmanlaajuiseen saatavuuteen erityisesti vähiten kehittyneillä alueilla.

Terveysviraston tutkijat tekivät yhteistyötä Modernan tutkijoiden kanssa rokotteen kehittämisessä. Moderna myöntää yhteistyön, mutta ei pidä terveysviraston työntekijöitä keksijöinä. Sen mukaan Modernan omat tutkijat kehittivät rokotteelle keskeisen mRNA-sekvenssin. Terveysvirasto puolestaan katsoo sen tutkijoilla olleen tärkeä rooli tässä kehitystyössä.

Modernan patenttihakemus on jätetty, mutta patenttia ei ole vielä myönnetty. Osapuolet neuvottelevat kiistan ratkaisemisesta ja terveysviraston mahdollisesta mainitsemisesta toisena patentin oikeudenhaltijoista.

Aiheesta voit lukea lisää Euroopan komission IP Helpdeskin uutisesta ja CBS Newsin sivuilta.

Kuva: Markus Spiske sivustolla Unsplash

Kirjoittajat

Kirjoittajat