Kanne tekoäly-yhtiötä Anthropicia vastaan

24.10.2023

music notes and prohibiton sign

Musiikintuottajat Universal Music, ABKCO ja Concord ovat haastaneet tekoäly-yhtiö Anthropicin oikeuteen Tennesseen osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kantajat väittävät, että yhtiö on loukannut laajasti kantajien tekijänoikeudella suojattujen kappaleiden sanoituksia.

Tapauksessa on kyse uudesta tekijänoikeuksien haltijoiden nostamasta kanteesta tekoäly-yhtiöitä vastaan, mutta se ei suinkaan ole ensimmäinen tämänkaltainen kanne. Aikaisemmin esimerkiksi kirjailijat ovat nostaneet kanteen oikeuksiensa loukkaamisesta. Muun muassa OpenAI ja Meta ovat haastettujen yhtiöiden joukossa.

Tämä asia koskee Anthropic-yhtiön Claude-chatbottia. Claudea voi pyytää tuottamaan esimerkiksi uusia sanoituksia tunnettuihin kappaleisiin tai luomaan täysin uusia sanoituksia kuvailemalla halutun kappaleen teemaa. Valituksessa kerrotaan, että Claude loi lähes identtiset sanoitukset kappaleisiin Katy Perryn ”Roar”, Gloria Gaynorin ”I Will Survive” ja Rolling Stonesin ”You Can’t Always Get What You Want” -kappaleisiin. Valituksessa annettiin myös muita esimerkkejä tilanteista, joissa Claude selvästi hyödynsi jo olemassa olevien kappaleiden sanoja.

Kantajat haastoivat yhtiön oikeuteen suorasta tekijänoikeuksien loukkaamisesta, myötävaikutuksesta, sijaisloukkauksesta sekä tekijänoikeuden hallintatietojen muuttamisesta tai poistamisesta. Kantaja vaatii alustavaa ja pysyvää kieltomääräystä.

Pääset lukemaan alkuperäisen uutisen täältä.

Kuva: Unsplash / 愚木混株 cdd20

Kirjoittajat

Share: