Julkisasiamiehen tulkintaehdotus tavaran muotoon liittyvistä väritavaramerkeistä

26.6.2017
Asiassa C-163/16 Louboutin 22.6.2017 antamassaan ratkaisuehdotuksessa Euroopan unionin tuomioistuimen julkisasiamies Szpunar esittää, että yksinomaan tavaran muotoon perustuvien merkkien rekisteröintikiellon tulisi kattaa myös ei-kolmiulotteisia ominaisuuksia, kuten värit. Tavaran arvoon olennaisesti vaikuttavalla muodolla tarkoitetaan kuitenkin nimenomaan muotoon liittyvää arvoa, ei esimerkiksi tavaramerkin tai merkinhaltijan mainetta.

Pääasiassa Christian Louboutin on nostanut tavaramerkin loukkauskanteen Van Harenia vastaan. Louboutinilla on rekisteröity tavaramerkki punaiselle värille korkokengän ulkopohjassa, ja Van Haren on myynyt punapohjaisia korkokenkiä. Van Haren on esittänyt asiassa mitättömyysväitteen, jota se on perustellut sillä, että Louboutinin rekisteröity tavaramerkki on itse asiassa tavaran muotoon perustuva merkki, joka vaikuttaa olennaisesti tavaran arvoon. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, voidaanko muotoon perustuvina tavaramerkkeinä pitää myös ei-kolmiulotteisia ominaisuuksia.

Asian taustalla on tavaramerkkidirektiivin (2008/95) 3 artiklan 1 kohdan e alakohdassa asetettu kielto rekisteröidä merkkejä, jotka muodostuvat yksinomaan tavaran (i) luonteenomaisesta, (ii) teknisesti välttämättömästä tai (iii) arvoon olennaisesti vaikuttavasta muodosta. Säännöksen taustalla on ajatus siitä, että tavaramerkkejä ei tulisi käyttää rajoittamaan kilpailua vaan erottamaan merkinhaltijan tavarat muista. Tavaran muotoon perustuva merkki sekoittuu helposti tavaran ulkonäköön ja saattaa monopolisoida sen käyttöominaisuuksia.

Käsillä olevassa tapauksessa on kyse erityisesti mainitun säännöksen iii alakohdan tulkinnasta ja siitä, milloin väri voidaan katsoa tavaran muotoon perustuvaksi merkiksi. Ensimmäiseksi julkisasiamies tarkasteli sitä, olisiko pääasiassa kyseessä olevaa punaista korkokengänpohjaa pidettävä ensisijaisesti muoto- vai värimerkkinä. Asiassa oli tuotu esiin, että väri saattoi sekoittua tavaran ulkoasuun ja olla osa sen luonteenomaista muotoa. Toisaalta punainen kengänpohja on siinä määrin erillinen elementti, että se voidaan liittää useisiin eri muotoisiin tavaroihin. Riidanalainen merkki oli rekisteröity kuviomerkiksi, mutta tämä ei automaattisesti tarkoittanut sitä, etteikö sitä voitaisi pitää muotoon perustuvana merkkinä. Julkisasiamies katsoi, että merkki pyrki suojaamaan muotoon liittyvää väriä.

Seuraavaksi tarkasteltavaksi tuli kysymys siitä, tulisiko muotoon liittyviä värejä käsitellä tavaran muotoon perustuvina merkkeinä. Myönteistä vastausta puoltaisi mahdollisuus ilmaista toiminnallisia piirteitä värien avulla esimerkiksi turvavaatteissa. Julkisasiamiehen mukaan säännöksen tarkoitus vaarantuisi, jos sitä ei voitaisi soveltaa muotoon liittyvään väriin. Perinteisissä värimerkeissä suojataan väriä riippumatta sen muodosta, mikä on merkittävä ero muotomerkkeihin nähden. Muotoon liittyvän värin kohdalla tulisi siis arvioida, suojataanko sillä toiminnallisuutta, jota yleinen etu vaatisi pitämään vapaana.

Julkisasiamies totesi, että iii alakohdan mukainen arvoon olennaisesti vaikuttava muoto voi olla teknisen ominaisuuden lisäksi myös esteettinen piirre, mikäli sitä koskee edellä mainittu vapaana pidon tarve. Huomiota tulisi kuitenkin kiinnittää siihen, että tavaran arvo saattaa olennaisesti perustua myös merkin tai sen haltijan maineeseen, eikä tällaista kilpailuetua ole missään tapauksessa pidettävä perusteettomana. Julkisasiamies päätyi siihen, että myös muotoon liittyvään väriin olisi mahdollista soveltaa mainitun artiklan rekisteröintikieltoa ja mitättömyysperustetta.

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus asiassa C-163/16 luettavissa täällä.

(JR)

Share: