Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus koskien vastuuta ilmaisen WiFi-verkon kautta tapahtuneesta tekijänoikeusloukkauksesta

Saksalainen Münchenin I:n aluetuomioistuin oli pyytänyt ennakkoratkaisua Mc Faddenin (myöh. kantaja) ja Sony Music Entertainment Germany GmbH:n välisessä oikeusriidassa. Kantaja harjoitti elinkeinotoimintaa, jonka ohessa hän omisti WiFi-verkon kautta käytettävän ilmaisen internetyhteyden. Tämän verkon kautta oli tarjottu laittomasti ladattavaksi eräs musiikkiteos vuonna 2010. Kantaja ei ollut valvonut verkon käyttäjiä millään tavalla.

Ennakkoratkaisukysymykset 1–5

Tuomioistuin pyysi ennakkoratkaisua yhdeksään kysymykseen, jotka julkisasiamies oli ryhmitellyt niistä esiin nousevien ongelmakenttien perusteella. Tiivistetysti ensimmäisellä, toisella ja kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellä pyrittiin selvittämään, kuuluiko elinkeinonharjoittaja, joka ylläpiti liiketoimintansa yhteydessä julkista ja maksutonta WiFi-verkkoa, sähkökauppadirektiivin 2000/31 12 artiklan soveltamisalaan.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan taloudellisen toiminnan ja palvelujen tarjoamisen käsitteitä on sisämarkkinoiden yhteydessä tulkittava laajasti. Julkisasiamies katsoi, että jos elinkeinonharjoittaja tarjosi yleisölle tällaisen yhteyden liiketoimintansa puitteissa, hän tarjosi taloudellisen palvelun. Toiminnan luokitteleminen palveluksi tehdään objektiiviseksi, ja siksi julkisasiamiehen mukaan ei ollut tarpeellista, että henkilö esiintyi yleisölle palveluntarjoajana. Sen sijaan kysymys sopimussuhteiden olemassaolosta kuului yksinomaan kansallisen oikeuden soveltamisalaan.

Neljäs ja viides kysymys koskivat pelkkiä siirtopalveluja tarjoavan palveluntarjoajan vastuun rajaamista. Sähkökauppadirektiivi oli julkisasiamiehen näkemyksen mukaan esteenä sille, että välittäjänä toimiva palveluntarjoaja velvoitettaisiin maksamaan vahingonkorvauksia. Lisäksi se on esteenä sille, että hänet velvoitettaisiin korvaamaan siirretyistä tiedoista johtuvaan kolmannen toteuttamaan tekijänoikeusloukkaukseen liittyvät kehotusmenettelystä aiheutuneet kulut ja oikeudenkäyntikulut. Julkisasiamies muistutti, että kieltomääräyksen antaminen voi merkitä, että välittäjänä toimivan palveluntarjoajan katsotaan olevan siviilioikeudellisessa vastuussa siirretyistä tiedoista johtuvasta tekijänoikeusloukkauksesta vastuun muodosta riippumatta.

Julkisasiamies katsoi, että sähkökauppadirektiivin 12 artiklan 1 kohta sulkee pois välittäjänä toimivan palveluntarjoajan tuomitsemisen siirretyistä tiedoista johtuvasta tekijänoikeusloukkauksesta, mutta säännöksessä ei rajoiteta hänen vastuutaan loukkauksen johdosta annetun määräyksen noudattamatta jättämisestä.

Ennakkoratkaisukysymykset 6–9

Kuudennessa, seitsemännessä ja kahdeksannessa kysymyksessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin oli lähtenyt julkisasiamiehen mukaan olettamuksesta, että sähkökauppadirektiivin 12 artiklassa suljetaan pois kaikki vaatimukset välittäjänä toimivaa palveluntarjoajaa kohtaan. Tuomioistuin oli pohtinut, onko tällainen tilanne yhteensopiva asiaan liittyvien erilaisten etujen oikeudenmukaisen tasapainon kanssa, joka on todettu direktiivin johdanto-osan 41 perustelukappaleessa. Julkisasiamies katsoi, että näihin kysymyksiin, sikäli kuin niissä tarkastellaan mahdollisuutta rajoittaa sähkökauppadirektiivin 12 artiklan soveltamista tietyin lisäedellytyksin, on alkuun vastattava kieltävästi. Julkisasiamies katsoi, että alakohdassa tarkoitetut edellytykset ovat tyhjentäviä eikä niiden nojalla voida soveltaa analogisesti saman direktiivin muita lisäedellytyksiä.

Yhdeksäs ennakkoratkaisukysymys: estääkö sähkökauppadirektiivin 12 artiklan 1 kohta tuomioistuinta määräämästä kieltoa, jossa välittäjänä toimivaa palveluntarjoajaa kielletään tulevaisuudessa antamasta kolmansille mahdollisuutta loukata tietyn teoksen tekijänoikeussuojaa sen internetyhteyden kautta. Lisäksi tiedusteltiin, onko tällainen määräys kyseessä olevan säännöksen mukainen, jos määräyksen adressaatti voi noudattaa tuomioistuimen antamaa kieltoa tosiasiallisesti vain sulkemalla internetyhteyden, suojaamalla sen salasanalla tai valvomalla kaikkia yhteyttä käyttäen siirrettyjä tietoja.

Julkisasiamies katsoi, että määräys, jolla velvoitetaan suojaamaan WiFi-verkkoyhteys tekijänoikeuden suojaamiseksi internetissä, on vastoin vaatimusta, joka koskee oikeudenmukaisen tasapainon saavuttamista yhtäältä tekijänoikeuksien haltijoilla olevan immateriaalioikeussuojan ja palveluntarjoajien elinkeinovapauden välillä. Yleisesti käytössä olevien julkisten WiFi-verkkojen kaistanleveys on suhteellisen kapea, eivätkä ne näin ollen ole kovin alttiita tekijänoikeudella suojattuihin teoksiin ja aineistoihin kohdistuville loukkauksille.

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus

Julkisasiamies ehdotti tuomioistuimen vastaavan seuraavasti: sähkökauppadirektiivin kohtaa tulkittavan siten, että sitä sovelletaan henkilöön, joka ylläpitää pääasiallisen liiketoimintansa ohessa internetyhteyden mahdollistavaa yleisölle avointa ja maksutonta langatonta lähiverkkoa. Tämä sama kohta on esteenä sille, että pelkkien siirtopalvelujen tarjoaja tuomitaan sellaisen vaatimuksen nojalla, joka edellyttää sen siviilioikeudellisen vastuun toteamista. Sähkökauppadirektiivi ei ole esteenä sille, että tuomioistuin antaa uhkasakolla tehostetun kieltomääräyksen.

Ratkaisuehdotuksen mukaan yleisölle ilmaisen WiFi-yhteyden tarjoava elinkeinonharjoittaja ei ollut vastuussa verkon kautta tapahtuvasta tekijänoikeusloukkauksesta.

Tuomio luettavissa EUT:n Curia-sivustolla tapauksen numerolla C-484/14.

(KT)