Iso-Britannian korkein oikeus ratkaisi mitättömästä patentista johtuneen vahingonkorvauskanteen

5.7.2021

Iso-Britannian korkein oikeus antoi 2.7.2021 ratkaisun asiassa Secretary of State for Health and others v. Servier Laboratories Ltd and others. Asian taustalla oli pitkä patenttioikeudellinen riita. Korkeimman oikeuden käsiteltävänä oli kysymys lainvastaisilla keinoilla aiheutettua vahinkoa koskevan deliktivastuun (tort of causing loss by unlawful means) soveltuvuudesta käsillä olleeseen asiaan.

Mainittu delikti luketuu common law -oikeudessa osaksi taloudellisia deliktejä (economic torts), ja sen soveltamisalaan kuuluvat toimenpiteet, joiden tarkoituksena on aiheuttaa toiselle osapuolelle vahinkoa puuttumalla kolmannen osapuolen vapauteen laittomasti. Keskeinen oikeudellinen kysymys asiassa oli, onko niin sanottu kanssakäymisvaatimus (dealing requirement) kyseisen deliktin välttämätön osatekijä. Mainittu vaatimus edellyttää, että lainvastaisten keinojen tulee vaikuttaa kolmannen osapuolen vapauteen olla kanssakäymisessä kantajan kanssa.

Vastaajana ollut ranskalainen lääkeyhtiö Servier Laboratories (jäljempänä ”Servier”) oli kehittänyt ja valmistanut perindopriili-lääkettä, jota koskenut alkuperäinen patentti oli rauennut vuonna 2001. Tämän jälkeen yritys oli hakenut perindropiili-lääkkeen eräälle muodolle uutta patenttia, jonka EPO oli myöntänyt vuonna 2004. Patenttia vastaan esitettiin lukuisia väitteitä, mutta EPO pysytti patentin väitemenettelyssä voimassa vuonna 2006. Tämän jälkeen vastaajat olivat täytäntöönpanneet ja puolustaneet oikeuksiaan englantilaisissa tuomioistuimissa hakemalla esimerkiksi kieltotuomioita. Myöhemmin patentti katsottiin kansallisessa tuomioistuinmenettelyssä mitättömäksi, ja EPO:n tekninen valituslautakunta kumosi patentin vuonna 2009 puuttuvan uutuuden ja keksinnöllisyyden seurauksena.

Asiassa kantajina oli Britannian julkisen terveydenhuoltojärjestelmän alalla toimivia viranomaisia (jäljempänä ”NHS”). NHS:n mukaan Servier oli patenttia hankkiessaan sekä sitä puolustaessaan ja täytäntöönpannessaan harhaanjohtanut niin EPO:a kuin englantilaisia tuomioistuimia tarkoituksenaan hyötyä NHS:n kustannuksella. NHS oli väittänyt, että geneerisen perindopriilin valmistajat eivät olleet päässeet markkinoille väitetyn harhaanjohtamisen seurauksena yhtä aikaisin kuin muutoin. Valittajien mukaan geneeristen versioiden tulo markkinoille olisi laskenut perindopriilin hintatasoa, joten he olivat sittemmin mitättömäksi julistetun patentin seurauksena joutuneet maksamaan lääkkeistä korkeampia hintoja. Toiminnan väitettiin muodostavan perustan yllä mainitulle, lainvastaisilla keinoilla aiheutettua vahinkoa koskevalle deliktivastuulle. Valittajien vahingonkorvausvaatimukset ylittivät korkoineen 200 miljoonaa puntaa.

Valittajien deliktivaatimus oli hylätty alioikeusasteessa vuonna 2017, ja asiaa koskeva valitus oli hylätty valitusasteessa vuonna 2019. Molemmat tuomioistuimet olivat katsoneet, että niitä sitoi House of Lordsin vuoden 2008 OBG Ltd v. Allan -ratkaisu. Kyseisessä ratkaisussa oli katsottu, että kanssakäymisvaatimus on yksi lainvastaisilla keinoilla aiheutettua vahinkoa koskevan deliktin välttämättömistä tekijöistä. Kantajana olleet tahot eivät olleet olleet kanssakäymisessä EPO:n tai tuomioistuinten kanssa, joten deliktin edellytysten katsottiin jääneen täyttymättä.

Valittajat väittivät korkeimmalle oikeudelle osoitetussa valituksessaan ensinnäkin, että kanssakäymisvaatimusta ei tulisi kohdella osana OBG-ratkaisun oikeusohjetta, eikä alempien tuomioistuinten olisi tullut tämän seurauksena pitää itseään sen sitomina. Valittajat väittivät edellä mainittuun nähden toissijaisesti, että korkeimman oikeuden tulisi poiketa OBG-ratkaisusta ja luopua kanssakäymisvaatimuksesta.

Korkein oikeus tarkasteli OBG-ratkaisussa esitettyä ja ilmaisi tämän nojalla yleisiä huomioita lainvastaisilla keinoilla aiheutettua vahinkoa koskevasta deliktistä. Korkein oikeus totesi ensinnäkin, että mainittua deliktiä oli pidetty ratkaisussa mahdollisuutena selventää taloudellisiä deliktejä koskevaa lainsäädäntöä ja antaa tälle ”yhtenäinen muoto”. Delikti oli tätä tarkoitusta varten haluttu ”pitää kohtuullisissa rajoissa”. Ratkaisussa oli kolmanneksi katsottu, että paras keino deliktin rajojen kohtuullistamiseksi oli antaa siinä tarkoitetuille lainvastaisille keinoille kapea merkitys. Ratkaisussa oli katsottu neljänneksi, että rajoitettu lähestymistapa taloudellisiin delikteihin heijastuu paitsi ratkaisun deliktin tekijöitä koskeneesta kuin myös sen sopimusrikkomuksia koskeneesta enemmistöpäätöksestä.

Korkein oikeus yhtyi alempien tuomioistuinten lopputuloksiin siitä, että kanssakäymisvaatimus muodosti osan OBG-ratkaisun oikeusohjetta ja on taloudellisen deliktin välttämätön osatekijä. Tuomioistuin esitti tältä osin seitsemän eri perustetta ja katsoi esimerkiksi, että lopputulos oli yhdenmukainen sen OBG-ratkaisussa esitetyn perustelun kanssa, jonka mukaan deliktin tarkoituksena on säilyttää henkilöiden vapaus toimia muiden kanssa. Tuomioistuin totesi myös, että tarve rajoittaa taloudellisen vahingon korvattavuutta kanssakäymisvaatimuksella johtuu siitä, että muutoin korvausperusteen soveltamisala voisi laajentua ennakoimattomaksi.  Esimerkiksi patenttiriidoissa se voisi laajentua koskemaan hyvin monenlaisia tahoja, kuten julkisia viranomaisia ja yksityisiä vakuutusyhtiöitä.

Valittajat olivat väittäneet toiseksi, että kanssakäymisvaatimus on ei-toivottu ja tarpeeton lisäys deliktin välttämättömiin tekijöihin. He olivat lisäksi esittäneet kolme vaihtoehtoista lähestymistapaa deliktin “uudistamiseksi”. Korkein oikeus katsoi kuitenkin, etteivät valittajien esittämät deliktin muotoilut tarjonneet turvallista ja asianmukaista tapaa lainsäädännön kehittämiseen.

Korkein oikeus päätyi hylkäämään valituksen yksimielisesti.

Löydät koko ratkaisun ja sen tiivistelmän täältä.

(JT & HL)