IPR University Center ja CEIPI allekirjoittivat yhteistyösopimuksen

28.9.2016
Niklas Bruun näkee kansainvälisen yhteistyösopimuksen avaavan mahdollisuuksia monipuoliselle yhteistyölle.

IPR University Center ja Center of International Intellectual Property Studies (CEIPI) ovat allekirjoittaneet kansainvälisen yhteistyösopimuksen 26.9.2016. Yhteistyösopimuksen allekirjoittamisesta päätettiin lokakuussa 2015, jolloin CEIPIn johtaja Christophe Geiger vieraili Hankenilla. Strasbourgin yliopiston yhteydessä toimiva CEIPI on yksi IPR-alan johtavista tutkimus- ja koulutusorganisaatioista Euroopassa. Yhteistyösopimus mahdollistaa esimerkiksi tutkija- ja opiskelijavaihdon sekä yhteistyön IPR-ammattilaisille suunnattujen koulutusohjelmien, kuten eurooppalaisen patenttiasiamiestutkinnon EQE:n, osalta. Yksityiskohtaisempi toimintasuunnitelma yhteistyön toteuttamiseksi vahvistetaan vuosittain.

IPR University Centerin johtajan Niklas Bruunin mielestä yhteistyösopimus on merkittävä tunnustus IPR University Centerin asemasta, sillä instituutti on CEIPIn ainoa yhteistyökumppani Pohjoismaissa. Yhteistyösopimus tulee myös avaamaan paljon uusia mahdollisuuksia tutkimuksen ja täydennyskoulutuksen osalta.

(SM)

Niklas Bruun ja Christophe Geiger (kuva: Nari Lee)

Niklas Bruun ja Christophe Geiger allekirjoittivat IPR University Centerin ja CEIPIn välisen yhteistyösopimuksen Strasbourgissa 26.9.2016. (Kuva: Nari Lee)

Share: