Instagram on voittanut valokuvien upottamiseen liittyvän tekijänoikeuskiistan

1.10.2021

Instagram

Instagram on voittanut valokuvien upottamiseen liittyvän tekijänoikeuskiistan. Kalifornialaistuomioistuin totesi, että kolmannet osapuolet, jotka upottavat Instagram-käyttäjien valokuvia esimerkiksi omille kotisivuilleen eivät riko tekijänoikeuksia.

Kaksi valokuvaajaa haastoi Instagramin oikeuteen toukokuussa. Kuvaajat olivat ladanneet sisältöä sovellukseen ja huomanneet, että sisältöä oli myöhemmin upotettu muille, kolmansien tahojen ylläpitämille verkkosivuille ilman lupaa. Käyttäjät olivat sitä mieltä, että kolmansien osapuolien mahdollisuus jakaa valokuvia ja videoita verkkosivuillaan ilman käyttäjältä kysyttyä erillistä lupaa rikkoo Yhdysvaltain tekijänoikeuslakia. Instagram vaati kanteen hylkäämistä todeten, ettei upottaminen ole tekijänoikeusrikos ja ettei yhtiö voi olla toissijaisesti vastuussa upottamisen mahdollistamisesta.

Instagramin mukaan käyttäjät antavat suostumuksensa kuvien upottamiseen sovelluksen käyttöehdot hyväksyessään. Käyttöehdoissa todetaan, että Instagramilla on ei-yksinomainen lisenssi julkisesti toisintaa ja esittää käyttäjiensä palveluun lataamaa sisältöä.

Aikaisemmassa oikeuskäytännössä on todettu, että yhtiö voi olla vastuussa kuvien jakamisesta vain, jos se ns. isännöi ja välittää materiaalia. Instagram myöntää isännöineensä ja välittäneensä sisältöä, mutta toteaa, ettei sitä voida syyttää tekijänoikeusrikkomuksista, koska sillä on lisenssi valokuvien julkiseen toisintamiseen ja esittämiseen. Kuvia upottavia tahoja ei voida myöskään pitää vastuussa julkaisujen upottamisesta mainitun niin kutsutun isännöinti ja välitys -testin mukaan.

Tuomioistuin totesi, että kolmannet osapuolet eivät riko Instagram-käyttäjien tekijänoikeuksia, koska ne eivät tallenna valokuvia tai videoita sivuilleen. Yhdysvaltain tekijänoikeuslain mukaan nämä tahot eivät jaa kopioita teoksista kuvia ja videoita upottaessaan.

Kanteen nostaneille osapuolille, eli valittaneille Instagram-käyttäjille, on annettu mahdollisuus valittaa tuomiosta 30 päivän kuluessa.

CityNewsandTalk-sivuston aihetta käsittelevän uutisen pääset lukemaan täältä.

Kirjoittajat

Share: