Googlea syytetään patentoidun tekoälyteknologian kopioimisesta

17.1.2024

Laitteisto- ja ohjelmistoteknologioita kehittävä yhtiö Singular Computing syyttää Googlea patenttiloukkauksista. Kanteen mukaan Google on kopioinut yhtiön patentoimaa teknologiaa ja käyttää sitä tunnetuissa palveluissaan, kuten Gmailissa ja Google Kääntäjässä.

Singular Computing on vaatinut yhdysvaltalaisessa tuomioistuimessa, että Google maksaa sille patenttiloukkauksen vuoksi vahingonkorvauksena 1,67 miljardia dollaria. Yhtiön asiamiehen mukaan Google on kopioinut yhtiön perustaja Joseph Batesin teknologiaa ja hyödyntänyt sitä omissa prosessoreissaan. Asiamies on kertonut, että Bates ja Google ovat vuosina 2010–2014 keskustelleet Batesin tekoälyn kehittämistä koskevista ideoista useita kertoja, ja Bates on näiden keskustelujen aikana antanut tietoa innovaatioistaan. Asiamiehen mukaan Google on sittemmin kopioinut Batesin patentoimaa teknologiaa loukaten kahta yhtiön patenttia. Singular Computing on esittänyt väitteidensä tueksi Googlen työntekijöiden sähköposteja, joista ilmenee Googlen kiinnostus Batesin teknologiaa kohtaan.

Google on puolestaan esittänyt, että se on kehittänyt tekoälyteknologiansa prosessoreja itsenäisesti vuosien ajan, ja että teknologian kehittäneet työntekijät eivät koskaan tavanneet Batesia. Googlen asiamies on lisäksi nostanut esille Batesin teknologian epätarkkuuden ja huomioinut oikeudessa 9. tammikuussa 2024, että Googlen käyttämä teknologia poikkeaa perustavanlaatuisesti Batesin patentoimasta teknologiasta. Asiamies on myöntänyt, että Batesin teknologiasta on keskusteltu yhtiössä, mutta sitä ei lopulta ole haluttu ottaa käyttöön, sillä se ei ole vastannut Googlen tarpeita. Google on lisäksi erillisessä kanteessa vaatinut Singular Computingin patenttien mitättömäksi julistamista.

Alkuperäiset uutiset löydät täältä ja täältä.

Kuva: Unsplash / Pawel Czerwinski

Kirjoittajat

Share: