EUYT:n ratkaisu yksinkertaisten kuviomerkkien erottamiskyvystä
Euroopan yleinen tuomioistuin (EUYT) vahvisti, ettei kuviomerkki, joka sisältää kaksi samansuuntaista raitaa kengän kyljessä, ole erottamiskykyinen. Tapaus Jima Projects v EUIPO (T‑307/23) vahvistaa aiempaa oikeuskäytäntöä liittyen yksinkertaisten kuviomerkkien erottamiskykyyn.
Jima Projects haki kuviomerkille tavaramerkkiä vuonna 2002 luokassa 25 ”jalkineet ja urheilujalkineet”, mutta tavaramerkin rekisteröinti tapahtui vasta vuonna 2020. Rekisteröinti venyi pitkien väitemenettelyiden vuoksi. Tavaramerkki koostuu kahdesta poikittaisesta viivasta kengän kyljessä, eikä kengän varsinainen muoto kuulu rekisteröintiin. Nykyään kyseinen merkki olisi sijaintimerkki komission täytäntöönpanoasetuksen (EUTMIR 2018/626) 3 artiklan (3)(d) mukaisesti: ”tavaramerkki koostuu erityisestä tavasta, jolla tavaramerkki on sijoitettu tai kiinnitetty tavaroihin”.
Tavaramerkin mitätöintiä haettiin vuonna 2020 Euroopan unionin teollis- ja tekijänoikeusvirastolta (EUIPO). EUIPO:n mitätöintiosasto mitätöi tavaramerkin, josta kantaja teki valituksen EUIPO:n valituslautakunnalle (BoA). BoA hylkäsi valituksen sillä perusteella, ettei tavaramerkillä ollut luontaista erottamiskykyä. Kantaja vei asian EUYT:n käsiteltäväksi. Kantajan mukaan BoA oli arvioinut virheellisesti kohdeyleisön kiinnostuksen tason sekä riidanalaisen merkin ominaispiirteet.
EUYT perusteli päätöstään sillä, että monet kenkien valmistajat, erityisesti urheilujalkineiden ja vapaa-ajankenkien, käyttävät yksinkertaisia kuvioita kenkien kyljessä. Kuviolla on tarkoitus osoittaa kaupallista alkuperää, mutta pelkästään tämä ei riitä tekemään merkistä erottamiskykyistä. Enemminkin merkin intensiivinen käyttö saattaa tehdä merkistä alkuperää osoittavan.
Yleisesti yksinkertaiset geometriset kuviot, eivät voi toimia alkuperää osoittavina. Kyseisiä merkkejä pidetään lähinnä koristeellisina elementteinä eikä erottamiskykyisinä. Vaikka ulkonäöltään merkki ei olisi erotettavissa muista, saattaa erottamiskyky syntyä eroavaisuuksista alan normeihin ja tapoihin.
Kantaja vetosi myös EUIPO:n aiempaan oikeuskäytäntöön, jota BoA ei sen mielestä ollut soveltanut. Kyseessä oli rekisteröintihakemuksen aikoihin vuonna 2002 voimaantullutta kantajan sanojen mukaan ”EUIPO:n lievempää oikeuskäytäntöä”. Tuomioistuin kuitenkin totesi, että se arvioi kaikki hakijan esittämät todisteet täysimääräisesti sekä myös myöhemmän oikeuskäytännön. EUYT hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan.
Lisäksi kantaja oli vedonnut hänen omistusoikeutensa loukkaukseen EU:n perusoikeuskirjan 17 artiklaan ja 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan perusteella. Kuitenkaan väite ei menestynyt, sillä tavaramerkki voidaan rekisteröinnistä huolimatta julistaa myöhemmin mitättömäksi.
Alkuperäisen uutisen löydät täältä.
Kirjoittajat
