EUT: EUIPO:lla on harkintavalta päättää, ottavatko ne huomioon määräajan jälkeen esitetyt todisteet vai eivät

23.3.2018
EUT antoi 28.2.2018 ratkaisun asiassa C‑418/16 P, jossa mobile.de GmbH oli vaatinut kumottavaksi unionin yleisen tuomioistuimen antaman tuomion mobile.international v. EUIPO – Rezon (mobile.de). Kyseisessä asiassa mobile.de riitautti EUIPO:n kaksi päätöstä, jotka koskivat mobile.de:n ja Rezon OOD:n välistä mitättömyysmenettelyä EU-tavaramerkkirekisteröinneistä. Asiassa oli erityisesti kyse asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan ja 76 artiklan 2 kohdan tulkinnasta EUIPO:lle annetun harkintavallan käytön osalta tilanteessa, jossa valituslautakunta palautti asian sen käsitelleelle EUIPO:n osastolle edelleen päätettäväksi.

Valittaja mobile.de GmbH oli jättänyt EUIPO:lle kaksi EU-tavaramerkkihakemusta, joista ensimmäinen koski sanamerkkiä ”mobile.de” ja toinen kuviomerkkiä. Rezon esitti EUIPO:ssa kaksi mitättömyysvaatimusta, joiden tueksi se vetosi sille rekisteröityyn bulgarialaiseen kuviomerkkiin ”mobile” koskien palveluja, jotka kuuluvat Nizzan sopimuksen mukaisiin luokkiin 35 ja 42. EUIPO:n mitättömyysosasto hylkäsi Rezonin molemmat mitättömyyshakemukset, sillä Rezon ei ollut toimittanut todisteita siitä, että aikaisempaa tavaramerkkiä olisi tosiasiallisesti käytetty Bulgariassa.

Valituslautakunta katsoi Rezonin valituslautakunnalle toimittamien lisätodisteiden perusteella, että aikaisempaa tavaramerkkiä oli tosiasiallisesti käytetty tiettyjen luokkaan 35 kuuluvien mainontapalvelujen osalta. Valituslautakunta kumosi mitättömyysosaston päätökset ja palautti asiat takaisin mitättömyysosaston käsiteltäväksi mitättömyysvaatimusten asiasisällön tutkimista varten. Mobile.de nosti unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteet riidanalaisista päätöksistä ja unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi molemmat kanteet. Mobile.de haki muutosta tuomioon EUT:lta ja esitti valituksensa tueksi kuusi perustetta.

Ensimmäiset valitusperusteet koskivat muun muassa sitä, että valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin totesi virheellisesti, että valituslautakunta saattoi pätevästi ottaa huomioon aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisen käytön todisteet, jotka oli esitetty ensimmäistä kertaa valituslautakunnassa. EUT:n mukaan unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä vahvistetaan, että EUIPO:n osastoilla ja valituslautakunnilla on harkintavalta päättää, ottavatko ne huomioon asetetun määräajan umpeutumisen jälkeen esitetyt todisteet vai eivät.

Kuudes valitusperuste koski asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan ja 76 artiklan 2 kohdan tulkintaa EUIPO:lle annetun harkintavallan käytön osalta tilanteessa, jossa valituslautakunta palauttaa asian sen käsitelleelle EUIPO:n osastolle edelleen päätettäväksi. Valittajan mukaan valituslautakunnan olisi tullut kumota päätökset ainoastaan Nizzan luokituksen luokkaan 35 kuuluvien ajoneuvoihin liittyvien mainontapalvelujen osalta, koska käyttö oli todistettu vain näiden palvelujen osalta. Unionin yleinen tuomioistuin ei valittajan mukaan ottanut huomioon sitä, että asetuksen 64 artiklan 2 kohdan mukaan mitättömyysosastoa sitovat valituslautakunnan päätöksen perusteet vain, ”jos tosiseikat ovat samat”, ja mikäli se ottaa huomioon täydentävät todisteet, tosiseikat eivät ole enää identtiset. Valittajan mukaan myöhemmin esitetyt käyttöä koskevat todisteet voidaan ottaa huomioon muiden palvelujen kuin ajoneuvojen mainospalvelujen osalta.

Tapauksessa valituslautakunta kumosi mitättömyysosaston päätökset sillä perusteella, että todisteita aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä oli esitetty luokkaan 35 kuuluvien ajoneuvojen mainontapalvelujen osalta. Koska valituslautakunta oli katsonut, ettei aikaisemman tavaramerkin haltija ollut toimittanut todisteita kuin mainontapalveluiden osalta, EUT:n mukaan mitättömyysosaston päätöksissä on katsottava lopullisesti hylätyn mitättömyysvaatimukset näiden palveluiden osalta. EUT:n mukaan tästä johtuen unionin yleinen tuomioistuin ei ollut tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan, että mitättömyysosasto voi asian palauttamisen yhteydessä ottaa huomioon yksinomaan Nizzan sopimuksen luokkaan 35 kuuluvat ajoneuvojen mainontapalvelut, kun se arvioi mitättömyysvaatimuksia aineellisesti tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyn tavaramerkkien sekaannusvaaran, eli suhteellisen hylkäysperusteen valossa.

Mitättömyysosasto ei voi vaarantamatta omien päätöstensä lopullisuutta ja oikeusvarmuutta tutkia sille annetun harkintavallan nojalla uusia todisteita kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä niiden palveluiden suhteen, joista valituslautakunnan näkemyksen mukaan ei ollut esitetty näitä todisteita, koska tämä perustelu sitoo mitättömyysosastoa.

EUT hylkäsi valituksen kokonaisuudessaan.

Ratkaisu C‑418/16 P luettavissa täältä.

(AH)

Share: