EUT: yksityisen kopioinnin hyvitystä ei voida rahoittaa valtion yleisestä talousarviosta

15.6.2016
EUT päätyi yksityisen kopioinnin hyvitystä koskevassaan ratkaisussa siihen, että hyvitystä ei voida rahoittaa valtion yleisestä talousarviosta. Syynä tähän kantaan oli se, että tällaisella järjestelmällä ei voida varmistaa sitä, että hyvityksen kustannuksista vastaavat vain yksityisten kopioiden käyttäjät.

Tapauksessa oli kysymys kansallisesta lainsäädännöstä, joka koski yksityisen kopioinnin sopivan hyvityksen järjestelmää, joka rahoitetaan valtion yleisestä talousarviosta. Asian kantajat olivat espanjalaisia immateriaalioikeuksia kollektiivisesti hallinnoivia yhteisöjä ja ne nostivat kanteen kuninkaan asetuksen 1657/2012 kumoamisesta Espanjan ylimmän tuomioistuimen (Tribunal Supremo) hallinto-oikeudellisessa jaostossa. Asetus koskee yksityisestä kopioinnista suoritettavan sopivan hyvityksen rahoittamista yleisestä talousarviosta.

Kantajat katsoivat, että asetus oli kahdelta osin ristiriidassa tietoyhteiskuntadirektiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan kanssa. Ensinnäkin yksityisestä kopioinnista oikeudenhaltijoille maksettava hyvitys pitäisi periä niiltä luonnollisilta henkilöiltä, jotka aiheuttavat kopioinnilla vahinkoa oikeudenhaltijoiden yksinomaiselle kappaleenvalmistusoikeudelle. Toiseksi säännöstöllä ei varmistettu mainitun hyvityksen sopivuutta.

Espanjan ylin tuomioistuin totesi, että hyvityksen rahoittavat kaikki Espanjan veronmaksajat riippumatta siitä, voivatko he valmistaa yksityisiä kopioita vai eivät. Tuomioistuin päätyi pyytämään unionin tuomioistuimelta (EUT) ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:

  1. Onko yksityisen kopioinnin sopivan hyvityksen järjestelmä, jossa hyvitys maksetaan valtion yleisestä talousarviosta käyttäen arviointiperusteena todellisuudessa aiheutunutta vahinkoa sillä tavoin, ettei voida taata yksityisten kopioiden käyttäjien maksavan tämän hyvityksen kustannuksia, tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukainen?
  2. Jos edelliseen vastataan myöntävästi, onko kyseisen direktiivin mukaista, että valtion yleisessä talousarviossa hyvitystä varten osoitetut kokonaismäärärahat on vahvistettava talousarvion rajoissa, vaikka hyvityksen laskentaperusteena olisi käytetty todellisuudessa aiheutunutta vahinkoa?

EUT totesi, että tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan poikkeuksesta säädettäessä kansallisessa lainsäädännössä, on jäsenvaltiolla velvollisuus säätää sopivan hyvityksen suorittamisesta oikeudenhaltijoille. Hyvitysjärjestelmän täytäntöönpanon käynnistää oikeudenhaltijoille aiheutunut vahinko, joka aiheuttaa velvollisuuden ”korvata” tai ”hyvittää” sen oikeudenhaltijoille.

EUT vetosi seuraavien seikkojen tueksi mm. Padawan-tuomioon (C-467/08). Jäsenvaltioiden on toimivaltansa rajoissa varmistettava hyvityksen tosiasiallinen periminen. Säännös on valinnainen ja jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta tarkemman toteutuksen määrittämiseksi kansallisessa oikeudessa. Jäsenvaltioiden on erityisesti määritettävä maksavat tahot ja vahvistettava hyvityksen muoto, maksutavat ja sen taso. Nämä seikat eivät lähtökohtaisesti ole esteenä sille, että jäsenvaltio rahoittaisi maksun yleisestä talousarviosta, kunhan varmistetaan sopivan hyvityksen suorittaminen ja maksun tehokas kerääminen.

Henkilöiden, jotka valmistavat suojatuista teoksista tai aineistoista kappaleita ilman oikeudenhaltijan lupaa, mistä aiheutuu haltijoille vahinkoa, tulisi korvata vahinko maksamalla siitä sopiva hyvitys. Henkilöiden käyttöön annetut kappaleen valmistamiseen soveltuvat laitteet tai alustat riittävät perusteeksi sille, että he osallistuvat oikeudenhaltijoiden hyväksi säädetyn sopivan hyvityksen rahoittamiseen.  Yksityistä kopiointia koskeva poikkeus koskee vain luonnollisia henkilöitä, eli oikeushenkilöillä ei ole oikeutta valmistaa yksityisiä kopioita ilman oikeudenhaltijoiden ennakkolupaa. Oikeushenkilöt voivat silti olla velvollisia rahoittamaan oikeudenhaltijoille vastikkeeksi yksityisestä kopioinnista tarkoitettua sopivaa hyvitystä. Jäsenvaltiot voivat rahoittaa hyvityksen maksulla, joka peritään ennen yksityisten kopioiden valmistamista henkilöiltä, joilla on hallinnassaan digitaaliseen kappaleen valmistamiseen soveltuvia koneita, laitteita ja alustoja ja jotka antavat niitä luonnollisten henkilöiden käyttöön. Maksuvelvolliset voivat sitten siirtää maksun kappaleen valmistamiseen tarkoitettujen koneiden, laitteiden ja alustojen kappaleenvalmistamispalvelusta perimäänsä hintaan. Näin oikeushenkilöt eivät viime kädessä jää maksun tosiasiallisiksi velallisiksi.

Käsiteltävässä tapauksessa hyvityksen maksamiseen osallistuvat kaikki veronmaksajat eli myös oikeushenkilöt. Asiassa ei ilmene, että oikeushenkilöt, jotka eivät kuulu säännöksen soveltamisalaan, voisivat pyytää vapautusta tai maksun palauttamista. Yleisestä talousarviosta rahoitettava sopivan hyvityksen järjestelmä ei voi varmistaa sitä, että hyvityksen kustannuksista vastaavat vain yksityisten kopioiden käyttäjät. EUT:n mukaan tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohta on esteenä tapauksessa kyseessä olevan järjestelmän kaltaiselle yksityisen kopioinnin sopivan hyvityksen järjestelmälle, joka rahoitetaan valtion yleisestä talousarviosta.

Tuomio luettavissa EUT:n Curia-sivustolla tapauksen numerolla C-470/14.

(JH)