EUT: Topografisesta kartasta erotetut maantieteelliset tiedot ovat tietokantojen itsenäisiä aineistoja

13.11.2015
EUT katsoi tietokantoja koskevassa ennakkoratkaisussaan, että kartasta erotetuilla maantieteellisillä tiedoilla, joita käytetään toisen kartan laatimiseen ja myyntiin saattamiseen, on niiden erottamisen jälkeen riittävä informaatioarvo. Näin ne voidaan luokitella tietokantojen itsenäisiksi aineistoiksi.

EUT antoi 29.10.2015 ennakkoratkaisun tietokannan muodostavien aineistojen itsenäisyydestä. Ennakkoratkaisupyyntö koski tietokantadirektiiviä ja erityisesti tietokannan määritelmän (direktiivin 96/9/EY 1 artiklan 2 kohdan) tulkintaa.

Asiassa olivat vastakkain Baijerin osavaltio (Freistaat Bayern), joka julkaisee osavaltion mittaus- ja geotietolaitoksen kautta koko osavaltion alueen topografisia karttoja, ja retkeilykartastoihin erikoistunut itävaltalainen kustantamo Verlag Esterbauer GmbH. Baijerin osavaltion mukaan Verlag Esterbauer oli käyttänyt lainvastaisesti sen topografisia karttoja ja hyödyntänyt niiden perustana olevia tietoja omien karttojensa laatimiseksi. Osavaltio nosti kanteen menettelyn kieltämiseksi ja kustantamon velvoittamiseksi vahingonkorvaukseen. Münchenin alioikeus hyväksyi kaikki vaatimukset, minkä jälkeen Verlag Esterbauer valitti Münchenin alueelliseen muutoksenhakutuomioistuimeen (Oberlandesgericht München), joka kumosi tuomion osittain. Valitus liittovaltion ylimpään tuomioistuimeen (Bundesgerichtshof) sallittiin vain tietokantojen suojaan liittyvien vaatimusten osalta.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohti tietokantadirektiivin soveltamisalaa ja Baijerin osavaltion laatimien topografisten karttojen mahdollista kuulumista tietokantojen käsitteen piiriin (direktiivin 1 artiklan 2 kohta); voidaanko tiettyjen maanpinnan pisteiden koordinaattitietoja pitää säännöksessä tarkoitettuina itsenäisinä aineistoina? Tuomioistuin tahtoi selvittää, onko tätä tietokantadirektiivin alakohtaa tulkittava siten, että topografisesta kartasta erotetuilla maantieteellisillä tiedoilla, joita käytetään toisen kartan laatimiseen ja myyntiin saattamiseen, on niiden erottamisen jälkeen riittävä informaatioarvo, jotta ne voidaan luokitella tietokannan itsenäiseksi aineistoksi.

EUT muistutti, että tietokannan käsitteelle on annettava laaja sisältö, koska direktiivi koskee kaikenmuotoisten tietokantojen oikeudellista suojaa. EUT viittasi direktiivin johdanto-osan perustelukappaleisiin 17 ja 14, joista ilmenee, että direktiivin suoja koskee sekä sähköisiä että ei-sähköisiä kokoelmia. Niinpä karttojen analogisuus, joka edellytti niiden skannaamista, ei ole esteenä karttojen luokittelemiseksi tietokannaksi.

EUT totesi, että tietokannalle on tunnusomaista toiminnallinen kriteeri ja viittasi tuomioon Fixtures Marketing C-444/02. Kokoelman luokitteleminen tietokannaksi edellyttää, että se muodostuu itsenäisistä aineistoista, jotka ovat erotettavissa toisistaan niin, ettei erottaminen vaikuta aineistojen informaatiosisällön tai kirjallisen, taiteellisen, musiikillisen tai muun sisällön arvoon. EUT:n mukaan direktiivi ei ole esteenä sille, että kahta tietoa tai niitä laajempaa tietojen yhdistelmää voidaan pitää itsenäisenä aineistona, jos tietojen erottaminen topografisesta kartasta ei vaikuta niiden informaatiosisältöön.

Toisaalta EUT on todennut, että jos kokoelmaan kuuluvalla aineistolla on kokoelmasta erottamisen jälkeen oma itsenäinen informaatioarvonsa, erottaminen ei vaikuta sen informaatiosisällön arvoon. EUT viittasi oikeuskäytäntöönsä ja erityisesti Fixtures Marketing C-444/02 tuomioon. Kokoelmasta erotetun aineiston itsenäistä informaatioarvoa on arvioitava siten, että huomioon ei oteta informaatioarvoa kokoelman tyypilliselle käyttäjälle, vaan kaikille erotetusta aineistosta kiinnostuneille kolmansille. Niinpä kokoelmaan sisältyvät tiedot, joita hyödynnetään taloudellisesti kokoelmasta itsenäisenä, ovat tietokannan itsenäisiä aineistoja, koska tietoja käyttävän yhtiön asiakkaat saavat niistä niiden erottamisen jälkeen merkityksellistä informaatiota.

EUT:n mukaan direktiivin 96/9/EY 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava niin, että kolmannen topografisesta kartasta erottamilla maantieteellisillä tiedoilla, joita käytetään toisen kartan laatimiseen ja myyntiin saattamiseen, on niiden erottamisen jälkeen riittävä informaatioarvo. Ne voidaan luokitella säännöksessä tarkoitetuiksi tietokantojen itsenäisiksi aineistoiksi.

Tuomio luettavissa EUT:n Curia-sivustolla tapauksen numerolla C-490/14.

(VS)

Share: