EUT: Tavaramerkkiä katsotaan käytettävän elinkeinotoiminnassa, jos henkilö on tuonut maahan ja luovuttanut vapaaseen liikkeeseen yksityiskäyttöön soveltumattomia tavaroita

6.5.2020

Euroopan unionin tuomioistuin antoi 30.4.2020 tuomion asiassa C-772/18, jossa vastakkain olivat A ja yksityishenkilö B. Asiassa oli kyse B:tä vastaan nostetusta tavaramerkin loukkausta koskevasta asiasta, jossa Suomen korkein oikeus esitti EUT:lle ennakkoratkaisupyynnön tavaramerkkidirektiivin 2008/95/EY 5 artiklan 1 kohdan tulkinnasta yhdessä direktiivin 5 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdan kanssa.

Ennakkoratkaisupyyntö koski sen arvioimista, oliko henkilön katsottava käyttävän tavaramerkkiä elinkeinotoiminnassa kyseisissä säännöksissä tarkoitetulla tavalla kun tämä henkilö ei harjoittanut ammattimaista kaupallista toimintaa ja vastaanotti, luovutti liikkeeseen ja säilytti tavaroita, joita ei selvästikään oltu tarkoitettu yksityiskäyttöön sekä jotka oli lähetetty hänelle kolmannesta maasta ja varustettu tavaramerkillä ilman tavaramerkin haltijan suostumusta.

Tapauksessa Suomessa asuva luonnollinen henkilö B oli vastaanottanut Kiinasta tavaraerän, joka koostui yhteensä 710 kg painavasta 150 laakerista. Kyseisiä laakereita käytettiin tyypillisesti varaosina esimerkiksi silloissa ja raitiovaunuissa. Laakerit oli varustettu kansainvälistä sanamerkkiä INA vastaavilla merkillä, jonka A oli rekisteröinyt muun muassa ”laakereita” varten. Myöhemmin laakerit luovutettiin toiselle vietäväksi Venäjälle ja B sai tästä palkkioksi kartongin savukkeita ja konjakkipullon. A vei tavaramerkin loukkausta koskevan asian käräjäoikeuteen, minkä antamasta tuomiosta se valitti hovioikeuteen ja myöhemmin korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus esitti edellä mainitun ennakkoratkaisukysymyksen.

EUT katsoi, että yhteensä 710 kg:n painoista laakerierää, jollaisia käytetään yleensä raskaassa teollisuudessa, ei sen luonteen ja määrän vuoksi ilmeisestikään ole tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sen vuoksi B:n toimet oli katsottava kuuluvan kaupallisen toiminnan piiriin, mistä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen oli kuitenkin ensin varmistuttava. EUT totesi, että henkilö, joka ilmoittaa osoitteensa tavaroiden vastaanottamiseksi ja teettää tulliselvityksen sekä luovuttaa tavarat vapaaseen liikkeeseen, tuo tavarat maahan tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

EUT arvioi myös sitä, voitiinko asianomaisen katsoa itse käyttäneen tavaramerkin kanssa samanlaista merkkiä, vaikka hän oli toiminut toisen taloudellisessa intressissä. Sen osalta EUT katsoi ettei sillä, kuka omistaa tavaramerkillä varustetut tavarat, ole merkitystä todettaessa, että kyse on elinkeinotoiminnassa käyttämisestä. EUT:n käytännössä oli katsottu, että se, että toimija käyttää tavaramerkkiä vastaavaa merkkiä tavaroita varten, joihin sillä ei ole niitä koskevia oikeuksia, ei itsessään estä sitä, että käyttö kuuluu tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan (L’Oréal ym., C‑324/09).

EUT korosti, että se, että henkilö oli tuonut maahan ja luovuttanut liikkeeseen kyseisiä tavaroita, riittää sen toteamiseen, että toimet on suoritettu elinkeinotoiminnassa. Ei siis ollut tarpeen selvittää, millä tavoin tavaroita on myöhemmin käsitelty, oliko niitä varastoitu tai saatettu ne markkinoille taikka viety edelleen kolmanteen maahan. Myöskään toimista saadun palkkion suuruudella ei ollut arvioinnissa merkitystä.

EUT vastasi kysymyksiin niin, että tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohtaa on tulkittava yhdessä 5 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdan kanssa. Säännöksiä on tulkittava niin, että henkilön, joka ei harjoita kaupallista toimintaa ammattimaisesti ja joka vastaanottaa, luovuttaa jäsenvaltiossa vapaaseen liikkeeseen ja säilyttää ilman haltijan suostumuksella tämän tavaramerkillä varustettuja tavaroita, joita ei selvästikään ole tarkoitettu yksityiskäyttöön ja jotka on lähetetty hänen osoitteeseensa kolmannesta maasta on katsottava käyttävän tavaramerkkiä elinkeinotoiminnassa.

Tuomio on luettavissa täältä.

(AL)